Maaseudun kehittämiseen haetaan avuksi uuden tiedon hyödyntämistä, innovatiivisia ratkaisuja ja uutta osaamista. (Kuva: Ville Miettinen)

Maaseudun kehittämiseksi haetaan jälleen ideoita. Nyt haussa on maaseudun kehittämiseen liittyviä ja valtakunnalliseen hankerahoitukseen soveltuvia ideoita. Maaseudun elinkeinoja halutaan uudista kestävällä tavalla.

Tavoitteena on löytää kestävää kehitystä ja erityisesti ilmastotavoitteita tukevia ideoita maaseudun elinkeinoille. Tarkoituksena on tuottaa elinkeinojen ongelmiin ja haasteisiin kestäviä ratkaisuja edistämällä esimerkiksi uuden tiedon hyödyntämistä, innovatiivisten ratkaisujen tai uuden osaamisen kehittymistä.

Ideoita haetaan esimerkiksi uudentyyppisten verkostojen luomiseksi, jalostusasteen nostamiseksi, ympäristöosaamisen parantamiseksi ja kiertotalouden mahdollisuuksien hyödyntämiseksi.

Käynnissä on Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014–2020. Maaseudun kehittämisessä on tarjolla rahoitusta ja muuta tukea yrittäjille, viljelijöille ja muille asukkaille.

EU tukee maaseutua

Suomi saa EU:n maaseuturahastolta tukea omien maaseutualueidensa kehittämiseen. Kukin EU-maa laatii oman maaseudun kehittämisohjelmansa vastaamaan omia tarpeitaan. Raamit varojen käytölle tulevat EU:sta, mutta ohjelmat tehdään palvelemaan omia tarpeita.

Suomessa maaseuturahaston rahoitusta jaetaan kahden ohjelman kautta: Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma ja Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelma. Maaseutuohjelmien rahoittamiseen käytetään EU-rahan lisäksi Suomen omaa rahaa.

Maaseudun kehittämisestä lisää täällä ja ideahausta täällä.

 

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *