Palvelujen ja ihmisten liikuttaminen haastaa useat kunnat. Janakkala etsii ongelmaan ratkaisua Klash-kuntakilpailussa. (Kuva: Ville Miettinen)

”Miten ratkaistaan haja-asutusalueen liikkuminen kunnassa ja palveluiden saavutettavuus niiden keskittyessä kuntakeskuksiin? Samalla hillitään kasvavia kuljetuskustannuksia kunnissa. Miten voidaan vähentää yksityisautoilun tarvetta?”

Edellä kuvattu on Janakkalan esittelemä ongelma, jolla se osallistui Klash-kuntakilpailuun – ja pääsi finaaliin Joensuun ja Vantaan kanssa.

Janakkalan ongelma on tuttu muualta Suomesta ja viime aikojen julkisesta keskustelusta.

– Julkinen liikenne on rapautunut, koulukyydit kallistuneet. Pankit, sairaalan akuuttiosastot ja terveyspalvelut keskittyvät.

– Meillä on kymmenkunta isoa kaupunkia, joissa asiat toimivat ja palvelut ovat lähellä. Kun mennään maaseudulle ja haja-asutusalueelle, palvelut ovat eri luokkaa, Janakkalan kunnan yrityskehittäjä Antti Aaltonen totesi esitellessään Janakkalan Klash-hanketta Kuntatalolla tällä viikolla.

Kilpailussa ideana on, että kuntien haasteeseen etsitään ratkaisua uudenlaisella yhteistyöllä. Tavoitteena on kuntia palvelevien ratkaisujen lisäksi tuoda yhteen uusia palvelun tarjoajia ja toimijoita sekä nostaa julkiseen keskusteluun niitä ongelmia, joita kunnat hakemuksissaan toivat esille.

Yksi ehdotuksia arvioitaessa ollut kriteeri oli ongelman ja sen ratkaisun skaalautuvuus muihin kuntiin. Ja sellainen Janakkalan esittelemä ongelma todella on.

– Se on akuutti, takautuu pitkältä ajalta ja näyttää näkymättömään horisonttiin asti. Se on hyvinvoinnillinen ja taloudellinen kysymys. En keksi oikeastaan vakavampaa aihepiiriä ja tarpeellisempaa lähteä ratkaisemaan, kuvailee Janakkalan elinvoimapäällikkö Ismo Holstila Kuntalehdelle.

Holstilan mielestä velvoittavuutta syntyy stiiä, että ongelmaan on löydettävissä ratkaisu, kunhan löytyy vetoapua – ja työntöapua.

– Kysymys on siitä, että kunnat koettavat selviytyä näiden ongelmien kanssa, mutta kehitystyötä ei pystytä tekemään näillä voimavaroilla.

Tehostamisen lisäksi pitäisi muistaa, mitä varten ollaan olemassa, Janakkalan elinvoimapäällikkö Ismo Holstila (vas.) sanoo kunnan palveluvelvoitteeseen viitaten. Vieressä Janakkalan yrityskehittäjä Antti Aaltonen.

Antti Aaltonen sanoo, että ongelma on ollut aiemminkin usein esillä, mutta nyt on sopiva hetki muotoilla ongelma sanalliseen muotoon.

Janakkalan erityishaaste on maantieteellinen koko ja se, että kunnassa on kaksi keskusta.

– Ihmiset ja palvelut liikkuvat jatkuvasti. Asia ei ole sinänsä uusi, mutta tämä on oikea hetki tuoda se esille.

Ongelmalla on myös vahva inhimillinen puoli, Ismo Holstila muistuttaa. Janakkalassa uskotaan, että ongelman ratkaisulla toisi laajasti hyviä vaikutuksia.

– Eriarvoisuus vähenee, elin- ja vetovoima säilyy tai jopa kasvaa. Asukkaiden hyvinvointi ja viihtyvyys paranee.

Katso Kuntaliiton tekemä Antti Aaltosen ja Ismo Holstilan videohaastattelu:

Lisää Klashista:

Vantaa etsii ratkaisua monitahoiseen ongelmaan – ammattikoulutuksen keskeyttäneitä 500 vuodessa

Joensuu haluaa luoda kuntalaisten palvelualustan

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *