Utajärven kunnanvaltuutetut ideoivat Älykylä-konseptia seminaaripäivässä. Eero Pirttikoski, Reetta Tuovinen ja Maija Paavola pohtivat, minkälaisia palveluita ja minkälaista yrittäjyyttä kyläyhteisö voisi synnyttää. Keskustelua virisi muun muassa osuuskuntatoiminnan mahdollisuuksista. (Kuva: Utajärven kunta)

Utajärvi aikoo rakentaa 25 talon ja vähintään 50 asukkaan älykkään kylän.

– Se on meidän vastauksemme ajan ympäristöhaasteeseen. Kylän teknisissä ratkaisuissa huomioidaan ekologisuus ja omavaraisuus, ja elämisen tavassa vahva yhteisöllisyys ja onnellisuus, sanoo kunnanjohtaja Anne Sormunen.

Tarkoituksena on minimoida rakentamisen ja asumisen kokonaiskustannukset. Kylästä tulisi muun muassa energiaomavarainen ja se edistäisi jakamistaloutta ja resurssiviisasta asumista: kimpassa hankittaisiin harrastevälineitä, ruohonleikkureita ja veneitä.

Kyseessä on kunnanjohtaja Sormusen mukaan pienen kunnan vastaus rakennemuutoksen valtavirralle, joka kulkee kohti isoja kaupunkia.

– Miksi näin tapahtuu? Olisiko olemassa uudenlaisia maaseutuasumisen muotoja ja asumisen yhteisöjä, jotka voisivat olla vaihtoehtoja? Maailmalle tällaisia ratkaisuja on tehty paljon, mutta ei Suomessa.

Utajärvi etsii nyt ihmisiä, jotka haluavat mukaan kehittämään älykkään kylän konseptia ja rakentamaan omaa unelmakotiaan Pohjois-Pohjanmaalle.

– Meillä on tarjota erilaisia vaihtoehtoja älykkään kylän paikaksi, mutta sitä ei ole ennalta määrätty, kunnanjohtaja Sormunen sanoo.

Utajärven älykylä perustuu ASV Arctic Smart Village Oy:n kehittämään malliin. Älykylässä tavoitellaan hiilineutraalia asumista muun muassa uusiutuvan energian tuotannolla ja arjen kiertotaloutta toteuttamalla.

Utajärven kunnan kyselyyn voi vastata osoitteessa www.utajarvi.fi/geohouse.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *