Nyt vahvistetulla suojelupäätöksellä halutaan varmistaa rautatieaseman ainutlaatuisuuden säilyminen. (Kuva: Tuomas Uusheimo)

Uusi suojelupäätös turvaa Helsingin rautatieaseman kulttuurihistoriallisia arvoja. Helsingin päärautatieasema suojellaan rakennusperintölain nojalla. Ympäristöministeriö on vahvistanut Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen asiasta tekemän päätöksen.

Rautatieasema on jo aiemmin suojeltu valtioneuvoston päätöksellä ja asemakaavassa, mutta suojelu ei ole sisältänyt yksityiskohtaisia määräyksiä.

Eliel Saarisen suunnittelema rautatieasema on osa valtakunnallisesti merkittävää Rautatientorin rakennettua kulttuuriympäristöä, suojelupäätöksen perustelujen mukaan Nyt vahvistetulla suojelupäätöksellä halutaan varmistaa kulttuurihistoriallisesti erityisen arvokkaan ja Suomen kuuluisimpien rakennusten joukkoon kuuluvan rautatieaseman ainutlaatuisuuden säilyminen.

Nyt vahvistettava suojelupäätös edellyttää, että rautatieaseman käyttämisessä, hoidossa, korjauksessa ja kehittämisessä säilytetään alkuperäiset arvot ja korkealaatuinen toteutus. Päätöksessä määritellään erityisesti säilytettävät osat ja luetellaan tärkeimmät säilytettävät yksityiskohdat. Museovirasto voi antaa tarkempia ohjeita suojelumääräysten soveltamisesta.

Suojeltavaan kokonaisuuteen kuuluvat asemarakennus, hallintorakennus ja länsisiipi.

Ei vaikutusta hampurilaisravintolaan

Päätös ei vaikuta paljon kohua herättäneeseen rautatieasemalla sijaitsevaan hampurilaisravintolaan. Sen sopimisesta ympäristöön melamiinikalusteineen ja puujäljitelmineen keskusteltiin aikanaan hyvinkin kärjekkäästi.

– Ei tämä siihen vaikuta, kunhan suojelupäätöstä noudatetaan, sanoo Uudenmaan ely-keskuksen ylitarkastaja Henrik Wager.

Kalusteet levinneet

Toinen keskustelua herättänyt hanke oli toimistotilojen irtaimiston kohtalo. VR on muuttanut pääkonttorinsa pois kiinteistöstä, koska katsoi sen liian kalliiksi.

VR Group lahjoitti muuton myötä vajaat sata Eliel Saarisen pääkonttoriin suunnittelemaa alkuperäistä huonekalua Kansallismuseoon ja Designmuseoon. Lisäksi osa Saarisen kalusteista myytiin Scandicille ja Cranbrook Art Museumille. Osa myytiin nettihuutokaupassa.

Alkuperäisen kalustuksen kokonaisuuden hajoamista ja leviämistä osina eri puolille arvosteltiin pari kuukautta sitten.

Sitäkään nyt tehty suojelupäätös ei olisi Wagerin mukaan voinut estää.

– Ei tällaisella suojelupäätöksellä voi suojella sisustusta.

Suojelupäätös ei vaikuta rakennuksen vireillä oleviin tulevaisuuden suunnitelmiin. Aseman osalta ei ole tulossa muutoksia, mutta muihin rakennuskokonaisuuden osiin on tulossa hotelli. Asiaa koskeva kaava on käsittelyssä.

Wagerin mukaan sitä on valmisteltu hyvässä yhteistyössä museoviraston kanssa. Hotellihankkeeseen kuuluu myös lisärakennus hallintorakennuksen nykyiselle sisäpihalle.

Suojelupäätöksessä on otettu huomioon, että aikojen kuluessa rautatieaseman käyttötarpeet voivat muuttua. Tavoitteena on mahdollistaa rakennuksen osien erilaiset ja uudet käyttötarkoitukset niin, että alkuperäistä arvoa kunnioitetaan.

Rautatieasema säilynyt hyvin

Alkuperäisinä säilytettäviä osia ovat hallien ja salien holvien lisäksi esimerkiksi keskushallin mutterikioskit ja koristellut porrashuoneet. Sisustuksen yksityiskohtiin kuuluvat muun muassa kattokruunuvalaisimet ja kauniisti muotoillut sisäkatot.

Rautatieasema on säilynyt merkittäviltä osin alkuperäisenä, alkuperäisessä käytössä ja mukautunut tarvittaviin muutoksiin.

Aseman vaikuttavuus perustuu sen korkealaatuiseen toteutukseen ja VR:n lähes sadan vuoden mittaiseen traditioon, jolla asemaa on ylläpidetty ja korjattu alkuperäisten piirustusten, suunnitelmien, materiaalien ja tekotapojen mukaan, suojelua perustellaan.

Osa itsenäistymisen historiaa

Asema on myös osa Suomen itsenäistymisen historiaa: rakentamista aloitettaessa rautatieasemasta piti tulla Venäjän keisarikunnan Pietarin radan läntinen pääteasema ja Suomen suuriruhtinaskunnan päärautatieasema, mutta se valmistuikin itsenäisen tasavallan päärautatieasemaksi.

Rautatieaseman arkkitehtuuri on kansainvälisesti tunnustettu. BBC valitsi rakennuksen muutama vuosi sitten maailman kymmenen kauneimman rautatieaseman joukkoon.

Kaikilla rautatieaseman osilla ja julkisivuilla on oma historiansa yksityiskohtaisine erityispiirteineen. Käsityönä tehdyissä julkisivuissa on taidokkaita ornamentteja eri materiaaleista sekä veistoksia, valaisimia ja kelloja. Tunnetuimpia veistoksia ovat kuvanveistäjä Emil Wikströmin neljä mieshahmoa, Lyhdynkantajat, aseman pääsisäänkäynnin molemmin puolin sekä aseman tornin kello.

Ympäristöministeriön suojelupäätökseen voi tutustua täällä.

 

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *