EAKR-haun teemana on hiilineutraalius ja kestävä kehitys. Vanhasta kattohuovasta voidaan tehdä mursketta sekoitettavaksi asfalttiin. (Kuva: Markku Vento)

Kuutoskaupunkien ohjelmassa on jälleen avautunut 6Aika EAKR-haku. Tällä kertaa Euroopan aluekehitysrahaston EAKR:n teemana ovat kestävä kehitys ja vähähiilisyys, jotka ovat rakennerahasto-ohjelman erityistavoitteita.

– Muun muassa energiakysymykset kuten energiatehokkuus rakentamisessa ja liikkumisessa, mutta muukin vähähiilisyyttä edistävä toiminta on mahdollista hankkeessa – esimerkiksi kestävät hankinnat, kertoo aluekehityspäällikkö Jukka Järvinen.

EU:n ja valtion antama rahoitus kullekin hankkeelle on 67 prosenttia budjetista ja loput 33 prosenttia hankkeen toteuttajan pitää hankkia itse. Kaikkiaan jaossa on tällä kertaa 4–5 miljoonaa euroa, ja yhden hankkeen koko voi olla maksimissaan noin 1 miljoonaa euroa.

Järvisen mukaan erityisesti yritysten aktivointitoimet ovat nyt hankehaussa keskeisiä. Kohderyhmiä, joita haluttaisiin mukaan ideoimaan ja toteuttamaan hankkeita ovat yritykset, tutkimus- ja koulutusorganisaatiot sekä kunnat.

– Se on huomattava, että yritykset eivät kuitenkaan voi saada suoraa rahoitusta hankkeeseensa. EAKR-rahastosta ei anneta 6Aika-strategian puitteissa yritystukea eivätkä yritykset voi olla osatoteuttajia tai hakijoita, vaan kumppaneita hankkeessa.

Ideoihin saa sparrausta

Haku on kaksivaiheinen. Elokuun 13. päivä aukesi ideahaku, joka päättyy 10. syyskuuta kello 14. Tämän jälkeen alkaa varsinainen haku, joka puolestaan päättyy 19. marraskuuta. Ideahakuvaiheen ideat arvioidaan ja jatkoon hyväksyttävät ideat saavat sparrausta varsinaisen hakemuksen jättämiseen.

Rahoitettavaksi haetaan yhteishankkeita, joissa on toteuttajia vähintään kahden kuutoskaupungin alueelta. Hankkeiden tulee kohdistua vähintään kahden eri kuutoskaupungin alueelle (Espoo, Helsinki, Oulu, Tampere, Turku ja Vantaa). Hankekonsortion ei tarvitse olla valmis ideahakuvaiheessa.

Lisätietoja EAKR-hausta on rakennerahastot.fi -verkkosivuilla, valtakunnalliset teemat osiosta löytyy oma 6Aika-osio. Lisäksi 6Aika-sivustolta löytyy lisää tietoa.

Syksyn haun jälkeen seuraava 6Aika EAKR-haku avautunee tammikuussa ja ESR-haku on myöhemmin keväällä 2019.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *