Kuva: Sonja Eloranta

Yli 100 000 pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvaa kävi töissä pääkaupunkiseudulla vuonna 2017, kertoo Helsingin Seudun Ympäristöpalvelut (HSY) -kuntayhtymä.

Tuoreimman työssäkäyntitilaston (31.12.2015) mukaan näiden sukkuloijien määrä vuosien 2015 ja 2016 vaihteessa oli 115 013, mikä vastaa noin kaksinkertaisesti Mikkelin kaupungin asukasmäärää.

Toiseen suuntaan eli pääkaupunkiseudulta pois sukkuloi noin 33 000 työssäkävijää.

HSY:n mukaan vuoden 2017 aikana väestön määrä on pääkaupunkiseudulla kasvanut noin 1,4 prosenttia ja työpaikkojen määrä 1,6 prosenttia. Sukkuloijien määrän muutokset seuraavat melko tunnollisesti työpaikkamäärän kehitystä, mutta muutokset ovat yleensä nopeampia molempiin suuntiin.

Kun työpaikkamäärä kasvaa, sukkuloijien määrä kasvaa työpaikkojen määrää nopeammin ja kun taas työpaikkojen määrä laskee, niin sukkuloijien määrä laskee vielä rajummin. Pääkaupunkiseudun ulkopuolelta töihin tulevat ovat siten eräänlainen työpaikkamäärän muutosten varaventtiili.

Yhä useampi sukkuloi Vantaalle

HSY:n seututietoasiantuntija Vilja Tähtisen mukaan tuoreimpien työvoimatutkimusten mukaan pääkaupunkiseutu houkuttelee taantuman aiheuttaman notkahduksen jälkeen taas entistä enemmän työntekijöitä muista kunnista.

– Helsingin seudun KUUMA-kunnissa eli pääkaupunkiseudun ulkopuolella sijaitsevissa 10 kunnassa asuvien osuus pääkaupunkiseudulle sukkuloivista on 57 prosenttia ja kauempana asuvien osuus 43 prosenttia, Tilastokeskuksen tuottamaa tietoa jalostava Tähtinen sanoo.

– Suurin osa sukkuloijista työskentelee Helsingissä, mutta Vantaalle töihin suuntaavien osuus sukkuloijista on noussut viime vuosina, kun taas Espoossa ja Helsingissä on ollut lievää pudotusta, Tähtinen kertoo.

Sukkulointialueen muutos vuosina 1970-2015. (Kuva: HSY)

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *