Alemmat nopeusrajoitukset helpottavat kävelijöiden tienylitystä ja antavat autoilijoille enemmän aikaa tehdä havaintoja ja reagoida muuttuviin liikennetilanteisiin. (Kuva: Nina Mönkkönen/Liikenneturva)

Joensuussa kävelijöiden ja pyöräilijöiden onnettomuuksia halutaan vähentää merkittävästi. Yksi sangen tehokas keino tähän on nopeusrajoitusten laskeminen keskusta- ja asuinalueilla.

Vuonna 2017 Joensuussa sattui 22 jalankulkijan ja pyöräilijän loukkaantumiseen johtanutta onnettomuutta ja kaksi kuolemaan johtanutta. Viimeisen viiden vuoden aikana Joensuun keskusta-alueella on tapahtunut yli sata kävelijän tai pyöräilijän henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta.

-Joensuun keskusta-alueelle, myös asuntokaduille, tuli 30:n aluenopeusrajoitus vuonna 2015. Tästä on tullut runsaasti palautetta, myös positiivista. Alemmat ajonopeudet tuovat jalankulkijoille ja pyöräilijöille selkeää helpotusta katujen ja ajoväylien ylitykseen, kertoo Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen valmiuspäällikkö ja Joensuun liikenneturvallisuusryhmän puheenjohtaja Markus Viitaniemi.

– Myös autoilijat ehtivät tehdä havaintoja ja reagoida muuttuviin liikennetilanteisiin paremmin, Viitaniemi sanoo.

– Kunnissa on tapahtunut hienoa työtä sen eteen, että he ovat oma-aloitteisesti siirtyneet alempiin nopeusrajoituksiin alueilla, joissa kävellään ja pyöräillään paljon. Joensuu on yksi esimerkki, mutta valtakunnallisesti voisi kehua myös esimerkiksi Iisalmea, sanoo Liikenneturvan yhteyspäällikkö Mari Voutilainen Joensuusta.

Kävelijän turvallisuuden kannalta 10 km/h nopeusero on käänteentekevä. Siinä kohdassa, missä 30 km/h nopeudella ajanut kuljettaja on sekunnin reaktioajan jälkeen jarruttamalla saanut ajoneuvonsa pysähdyksiin, on 40 km/h ajaneella kuljettajalla nopeutta vielä reilusti yli kolmekymppiä.

Kolmenkympin nopeusrajoitus onkin perusteltua taajamien keskusta-alueilla ja asuntokaduilla, joissa on runsaasti kävelijöitä ja suojateitä.

-Alhaisemmat nopeudet keskusta-alueilla vähentävät onnettomuuksia ja lieventävät niiden seurauksia. Tietysti tämä edellyttää, että nopeusrajoituksia noudatetaan, Voutilainen sanoo.

(Lähde: Joensuun kaupunki)

 

 

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *