Helsingin Kalasataman smart-cityssä digitaalisuudella on keskeinen rooli.

KIRA-digin kuudes ja viimeinen kokeiluhankehaku on käynnissä 5.4.2018 asti. Tällä kierroksella tukea on jaettavissa noin miljoona euroa kokeiluille, jotka kehittävät kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaatiota.

Tukea myönnetään nopeaan ja kokeelliseen kehittämiseen, joka uudistaa rakennetun ympäristön ja rakentamisen toimintatapoja, mahdollistaa uusien ratkaisujen testaamista ja tukee uusien liiketoimintamahdollisuuksien syntymistä. KIRA-digi-tukiohjelmassa kokeellisella kehittämisellä tarkoitetaan digitaalisuutta hyödyntävien ideoiden tai ratkaisujen konkreettisia kokeiluja, joissa opitaan, kannattaako niitä ryhtyä kehittämään edelleen tai ottaa käyttöön laajemmin.

Vaikka kokeilujen aihealueina ovat rakennettu ympäristö ja rakentaminen, ei tukea hakevien toteuttajien tarvitse välttämättä tulla juuri näiltä toimialoilta. Tulosten tulee kuitenkin kohdistua rakennetun ympäristön ja rakentamisen digitalisaatioon. Tukea voidaan myös myöntää vain etukäteen ja uusille hankkeille.

Tuettuja kokeiluja jo yli 100

KIRA-digi rahoittaa uusia kokeiluhankkeita vuosien 2016 ja 2018 välillä – tähän mennessä tukea on myönnetty jo yli 100 kokeilulle, yhteensä noin 3,4 miljoonaa euroa.

-Jo rahoitetuista yli 100 kokeilusta pulpahtelee kiihtyvällä tahdilla huikeita tuloksia. Tällä viimeisellä kierroksella on aika ottaa loppukiri ja laittaa rohkeimmat ideat hakuun. Näytetään yhdessä miten kiinteistö- ja rakentamisala uudistuu digitalisaation avulla! sanoo KIRA-digin Teemu Lehtinen.

Rahoituksen lisäksi kokeilut pääsevät osaksi KIRA-digi-kokeiluhankkeiden yhteisöä, joka tarjoaa jäsenilleen muun muassa yhteisiä kick-off -tilaisuuksia, tulosseminaareja ja viestinnällistä tukea.

Osa hallituksen kärkihanketta

KIRA-digi (2016-2018) on osa hallituksen julkisten palveluiden digitalisoimisen kärkihanketta ja se tukee myös Sujuvoitetaan säädöksiä -kärkihanketta.

KIRA-digi-hankkeessa kiinteistö- ja rakentamisalan yritykset, viranomaiset ja muut yhteisöt kirittävät yhdessä toimialan digiloikkaa, jonka tavoitteena on avata rakentamisen ja kaavoituksen julkinen tieto kaikkien helposti käytettäväksi, kehittää sujuvasti yhteen toimivia järjestelmiä ja toimintatapoja sekä kehittää lainsäädäntöä alan digitalisaatiota tukevaksi.

Kokeiluhankkeita tuetaan KIRA-digi-tukiohjelman puitteissa. Tuen myöntäjänä toimii ympäristöministeriö.

(Lähde: KIRA-digi)

Markku Vento
markku.vento@kuntalehti.fi
0
JAKOA
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*