Haittaohjelma saastutti kymmeniä Lahden kaupungin koneita. (Kuva: Pixbay)

Lahden kaupungin tietoliikennejärjestelmiä häirinnyt haittaohjelma on saatu poistettua kaikkialta, missä se on havaittu. Viimeksi tietoliikenneyhteydet Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän ja Lahden kaupungin välillä saatiin avattua. Huoltotyöt jatkuivat viikonlopun ajan.

Lahden kaupungin ja Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän välisen yhteyden katkaisulla pyrittiin estämään haittaohjelman leviäminen yhtymän koneille ja järjestelmiin.

Katkos aiheutti ongelmia sosiaali- ja terveyspalvelujen toimintaan, muun muassa sähköisten reseptien uusimispyyntöjä ei saatu hoidettua.

Lahden kirjastoissa tietojärjestelmät toimivat ja kirjastoissa voi tuttuun tapaan lainata, palauttaa, maksaa ja varata. Kirjastojen Lastu-verkkokirjasto on kuitenkin toistaiseksi poissa käytöstä.

Viime viikon torstaina 8.2. alkanutta häiriötilannetta analysoidaan edelleen. Tilanneanalyysin avulla varmistetaan tietoliikenneympäristön korjaaminen ja laitekannan puhtaus.

Verkkoa saastutti virtuaalivaluuttaa louhiva haittaohjelma Provincia Oy:n palvelinympäristössä. Provincia tuottaa ICT-palveluita Päijät-Hämeen kunnille, kuntakonserniyhtiöille sekä kuntayhtymille.

Louhintaohjelma kuormitti ja hidasti työasemia, palvelimia sekä tietoverkkoa. Saastuneita koneita oli Lahden verkossa kymmeniä. Saastuneiden laitteiden koneiden joukossa oli laitteita, joihin oli tehty viimeisimmät tietoturvapäivitykset.

 

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *