- Erilaisissa käyttöolosuhteissa osoitettiin yli 50 prosentin energiansäästö. Valaistusta ohjattiin sensoreilla ja kun käyttäjiä ei ollut, niin valaistus ohjattiin matalammalle tasolle, kertoo hankkeen koordinoinnista vastannut Eveliina Juntunen VTT:ltä.

Älyvalaistuksen hyödyntämisellä katuvalaistuksessa on mahdollista saavuttaa yli 50 prosentin energiasäästö. Tulokset ovat peräisin VTT:n koordinoimasta kotimaisesta SenCity-hankkeesta. Vastikään päättynyt SenCity-hanke tarkasteli älykästä valaistusta.

-Kaikissa pilottikohteissa oli kymmeniä, mutta ei satoja katuvalaisimia. Erilaisissa käyttöolosuhteissa osoitettiin yli 50 prosentin energiansäästö. Valaistusta ohjattiin sensoreilla ja kun käyttäjiä ei ollut, niin valaistus ohjattiin matalammalle tasolle, kertoo hankkeen koordinoinnista vastannut Eveliina Juntunen VTT:ltä.

Hankkeen yhteydessä rakennettiin Helsinkiin, Lahteen, Ouluun, Raaheen, Saloon ja Tampereelle erilaisia pilottikatuvalaistuksia ja tutkittiin käyttäjälähtöisten palvelujen toteuttamista erityisesti älykkään katuvalaistuksen näkökulmasta.

Talous vielä selvittämättä

Vielä tässä vaiheessa ei laskettu sitä, missä ajassa 50 prosentin energiansäästö maksaa uuden tekniikan investoinnit takaisin.

-Mitään laskelmia ei kustannusten suhteen tässä hankkeessa tehty, koska kyseessä varsin uusi tekniikka. Olivathan LED-valotkin alkuvaiheessa kalliita, mutta kun niiden käyttö yleistyi, niin kustannuksetkin laskivat, Eveliina Juntunen korostaa.

Hankkeeseen liittyvä käyttäjätutkimus paljasti, että älyvalaistus koettiin samanveroiseksi normaalivalaistuksen kanssa. Tutkimukseen osallistujat suhtautuivat myös tietoon energiasäästöstä erittäin positiivisesti.

-Läsnäoloa ilmaisevien sensorien käytössä erityisesti ajoteillä on Suomessa oltu hyvin varovaisia. Tutkimustuloksen valossa varovaisuus vaikuttaa turhalta, arvioi käyttäjätutkimuksesta vastannut Henrika Pihlajaniemi Oulun yliopistosta.

Valokeilat kohti Eurooppaa

Tutkijoiden mielestä SenCity-hanke toimi hyvänä kannustimena kaupungeille, yrityksille ja tutkimukselle konkreettiseen yhteistoimintaan. Hankkeessa saavutetut tulokset kiinnostavat laajalti.

-Jatkossa tähtäämme älyvalaistukseen liittyvän tutkimus- ja kehitystoiminnan kansainvälistämiseen. Katseet on käännetty ensisijaisesti Eurooppaan, Eveliina Juntunen kertoo.

Kuntatekniikka kirjoitti SenCity-hankkeesta numerossa 8/2017.

PEKKA MOLIIS

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *