Sallan matkailun verkkosivuilla esitellään Lapin mahdollisuuksia myös venäjäksi.

Valtioneuvosto teki torstaina 1. helmikuuta 2018 asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen, kesk., esittelystä päätöksen Rovaniemen ja Itä-Lapin maakuntakaavassa esitetyn Kemihaaran Natura 2000 -alueen poikkeamisratkaisun hylkäämisestä. Sallatunturin rinnealueen laajentaminen Natura-alueelle jäi jatkokäsittelyyn.

Lapin liiton hallituksen hyväksymä maakuntakaavaehdotus ja siihen kuuluva esitys Naturasta poikkeamiseksi lähti reilu vuosi sitten marraskuussa 2016 ympäristöministeriölle, joka esitteli asian valtioneuvostolle. Vasta valtioneuvoston päätöksen jälkeen Lapin liiton valtuusto voi lopullisesti päättää kaavan hyväksymisestä.

Maakuntakaavoitus on maakuntaliitoille osoitettu lakisääteinen tehtävä. Kaavoitusta tehdään yhdessä kaikkien Lapin kuntien sekä alueen muiden toimijoiden kanssa. Maakuntakaavan tarkoituksena on mahdollistaa kyseisen alueen tavoitteista lähtevä, joustava ja monipuolinen alueiden kehittäminen sekä käyttö pitkälle tulevaisuuteen

Lapin maakuntajohtaja Mika Riipi pohti päätöksen seurauksia torstaina blogissaan.

– Tulvansuojelun osalta päätöksessä viitataan vaihtoehtona joko tulvansuojelun tason laskemisen tai Kemijärven varastokapasiteetin kasvattamisen ja suojapatojen rakentamisen. Vaihtoehtoja teoriassa, mutta käytännössä päätöksessä olisi ollut samalla reilua todeta, että vaihtoehdossa kymmenien miljoonien eurojen maksajina mahdollisille vahingoille ja toimenpiteille ovat kiltit suomalaiset veronmaksajat, Riipi kirjoittaa.

Sallan tapauksessa Riipi toivoo vielä ”järjen voittavan”; kyse matkailun kehittämisestä alueella, jonka kompensaatiomahdollisuudet ovat erinomaiset.

– Sallatunturi jäi vielä jatkovalmisteluun ja siitä olen erittäin tyytyväinen. Ympäristön inventoineissa löysimme aivan matkailukeskusten vierestä sisällöltään vastaavat ja määriltään paljon edustavammat luontoarvot sisältävän kohteen valtion mailta. Sallan matkailuelinkeinon näkemys kehittämistarpeista ja –mahdollisuuksista on myös poliittisesti otettu vakavasti, Riipi kirjoittaa.

Miettinen Ville
ville.miettinen@kuntalehti.fi
0
JAKOA
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*