Sähköautot ovat lisääntyneet merkittävästi jo Virossa. (Kuva: Eero Veliste)

Suomen ympäristökeskus ja  KL-Kuntahankinnat lanseeraavat ensi vuonna sähkö- ja kaasuautojen yhteishankintaohjelman, jonka tavoitteena on vihertää Suomen autokantaa.

– Varovastikin arvioiden yhteishankinta saattaisi tuoda kertaheitolla 100 sähköautoa ja 100 biokaasuautoa Suomeen. Hankinnan arvo saattaa nousta jopa kymmeneen miljoonaan euroon. Hankinta toimisi myös voimakkaana signaalina muille toimijoille liikenteen päästöjen vähentämiseksi, suunnitteluinsinööri Pasi Tainio Suomen ympäristökeskuksesta sanoo.

Ajoneuvot toimitetaan kuntiin loppuvuodesta 2018 alkaen.  Yhteishankintaan pyritään mahdollisuuksien mukaan saamaan mukaan myös helppo ja edullinen tapa hankkia latauspisteitä paikkoihin, joissa ajoneuvot yleensä seisovat, kun niitä ei käytetä. Latauspisteiden vähyys on ollut yksi ongelma sähköautojen lisäämisen esteenä kunnissa.

Hanketta rahoittaa Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra ja se liittyy laajempaan Vähähiilisyys-kiertotalouskiihdyttämö -hankekokonaisuuteen, jossa Suomen ympäristökeskus ja Kuntarahoituksen tytäryhtiö Inspira edistävät vähähiilisiä kiertotalousratkaisuja etenkin kuntakentällä. Yhteishankinta tukee hallituksen tavoitetta saada Suomeen 250 000 sähköautoa ja 50 000 kaasuautoa vuoteen 2030 mennessä.

Sähkö- ja kaasuautojen yhteishankinnassa hyödynnetään aurinkovoimaloiden yhteishankinnoissa kertyneitä kokemuksia.

Vuonna 2016 SYKE ja Kuntahankinnat järjestivät kaikille Suomen kunnille, seurakunnille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille suunnatun aurinkovoimaloiden yhteishankinnan. Neljän vuoden mittaisen puitesopimuksen ensimmäisen vuoden aikana on kuntiin toimitettu lähes 60 aurinkovoimalaa, joiden yhteenlaskettu teho on noin 2 MWh. Puitesopimuksessa on asiakkaina 46 organisaatiota.

Lue lisää:

Näin Viro siirtyi bensasta sähköautoihin (7.11.2017)

Latauspisteiden rakentaminen kiinnostaa taloyhtiöitä yhä enemmän(23.10.2017)

Hallituksen ilmasto- ja energiastrategia: lisää pyöräilyä, kivihiilen käyttö lakkaa(24.11.2017)

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *