Ii on säästänyt tällä vuosikymmenellä satojatuhansia euroja kunnan kiinteistöjen sähkö- ja energiakuluissa. (Arkistokuva: Ville Miettinen)

Oulun pohjoinen naapurikunta Ii on luonut mainetta energiatehokkaana kuntana. Euroopan komissio valitsi Iin yhdeksi finalisteiksi RegioStars-kilpailussa, joka nostaa esiin Ii pääsi Europan Unions Stars innovatiivisia aluekehitysprojekteja.

Kestävän kehityksen hankkeena Iissä on eniten sähköautojen latauspisteitä suhteessa asukaslukuun Suomessa.

– Lisäksi meillä on kaksi supernopeaa latauspistettä Iin Kärkkäisellä ja Nelosparkissa Kuivaniemellä. Olemme ottaneet kunnan käyttöön kuusi uutta sähköautoa, kertoo Iin kunnanjohtaja Ari Alatossava.

Ii valitsi kunnan ja oman teknologiakylänsä Micropoliksen strategiaksi energiatehokkuuden sen jälkeen kun elektroniikkabisnes notkahti Oulun seudulla kahdeksan vuotta sitten. Iihin palkattiin energiainsinööri.

– Se kannatti, sillä olemme säästäneet kunnan kiinteistöjen kuluttamaa sähkö- ja lämpöenergiaa vuodesta 2010 yli 600 000 euroa. Öljylämmityksestä on luovuttu, kun aiemmin öljyä kului 350 000 litraa vuodessa.

Öljy on korvattu hakkeella sekä kauko- ja maalämmöllä. Myös kiinteistöjen etävalvonta on tuonut selvää säästöä.

– Sen avulla löysimme kunnan ilmastointijärjestelmästä säätövirheen.

Myös Iin koulut osallistuvat säästötalkoisiin.

– Koulu saa tänä vuonna pitää puolet säästyvistä energiaeuroista. Samalla oppilaat oppivat kestävää kehitystä, Alatossava sanoo.

Iissä on 51 tuulivoimalaa, kun koko Suomessa niitä on tällä hetkellä 530.

– Jos hallituksen esitys toteutuu, Iin tuulivoimaloista saatava kiinteistövero nousee 450 000 eurosta noin 1,3 miljoonaan euroon.

Esitys on eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä. Vero määräytyisi sen mukaan, kuinka monta tuulivoimalaa on yhdessä sähköverkon liityntäpisteessä. Ne muodostaisivat usean myllyn voimalan, jota verotetaan. Nyt kiinteistövero määräytyy yksittäisten tuulivoimaloiden mukaan.

TEKSTI: TAPIO MAINIO

Kuntalehti
kuntalehti@kuntalehti.fi
Jaa artikkeli
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*