Espoon Matinkylässä korvataan aluepysäköintikieltomerkit (kuvassa) selkeillä katujen varsille pystytettävillä pysäköintikieltomerkeillä. (Kuva: Trafix)

Espoo uudistaa vaiheittain nykyisiä aluepysäköintikieltoalueitaan. Liian suurina pidettyjä alueita pienennetään asukasystävällisiksi; ensimmäisenä on vuorossa Matinkylän alue. Aluepysäköintikieltoalueen pienentäminen tarkoittaa yli 200 uuden pysäköintikieltomerkin asentamista.

Espoon aluepysäköintikieltoa on kritisoitu paljon, sillä aluepysäköintikiellosta kertovat liikennemerkit ovat olleet vain alueen sisäänajoväylillä – usein kaukana varsinaisista potentiaalisista pysäköintipaikoista.

Espoon kaupungin vuosittaisesta 40 000 pysäköintivirhemaksusta peräti kolmannes on kertynyt aluepysäköinnistä: autoilijoille aluepysäköintialueen hahmottaminen on ollut vaikeaa.

Espoon valtuusto kehotti jo vuonna 2015 kaupunkia laatimaan suunnitelma aluepysäköintikiellon korvaamiseksi. Asiaa selvitettäessä todettiin, ettei aluepysäköintikiellon soveltamisesta ole tarkoituksenmukaista kokonaan luopua, mutta alueita on mahdollista pienentää.

Teknisen lautakunnan keskiviikkoisen linjauksen mukaan Espoon nykyiset pysäköintikieltoalueet uudistetaan ensin Matinkylän alueella ja toisessa vaiheessa Espoonlahdessa ja Olarissa. Kolmannessa vaiheessa ovat vuorossa Haukilahti, Westend ja Soukka. Muita alueita tarkastellaan myöhemmin.

Pysäköintikieltoalue on merkitty liikennemerkein alueelle johtavilla väylillä ja kieltoalueella voi pysäköidä vain, jos se on erikseen liikennemerkein sallittu. Järjestelyä on pidetty kustannustehokkaana, sillä se vähentää liikennemerkkien määrää ja siten niistä aiheutuvia kustannuksia.

Ensimmäisenä uudistettavalle Matinkylän alueelle asennetaan yli 200 uutta liikennemerkkiä. Tällä hetkellä Matinkylän aluepysäköintikieltoalueella on viisi (5) kieltomerkkiä. Uudistus ei vaikuta pysäköintipaikkojen määrään.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *