Puheenjohtaja Annika Lapintien (vas.) mukaan perustuslakivaliokunnan työt jatkuvat normaaliin tahtiin sote-lakeja käsitellen meneillään olevasta hallituskriisistä huolimatta. (Arkistokuva: Hanne Salonen)
Puheenjohtaja Annika Lapintien (vas.) mukaan perustuslakivaliokunnan työt jatkuvat normaaliin tahtiin sote-lakeja käsitellen meneillään olevasta hallituskriisistä huolimatta. (Arkistokuva: Hanne Salonen)

Eduskunnan perustuslakivaliokunta jatkaa ennakkosuunnitelman mukaisesti hallituksen sote-lakien käsittelyä, vaikka lait eduskunnalle antanutta hallitusta ei pian ole enää olemassa. Valiokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie, vas., vahvistaa tiiviin työtahdin perustuslakivaliokunnassa jatkuvan hallituskriisistä huolimatta.

– Toistaiseksi tilanteella ei ole mitään vaikutusta valiokunnan työhön. Aiemmin päätetyn aikataulun mukaisesti kuulemme tälläkin viikolla asiantuntijoita, Lapintie vahvistaa.

Tänään tiistaina perustuslakivaliokunnassa vierailevia asiantuntijoita ovat muun muassa professorit Kaarlo Tuori, Mikael Hidén, Olli Mäenpää ja Tuomas Ojanen. Hallituskriisin lopputuloksesta riippuen voi perustuslakivaliokunnan työtahtiinkin tulla muutoksia.

– Saa nähdä, mitä jatkossa tapahtuu, mutta toistaiseksi ei vaikutusta ole ollut, Lapintie kommentoi Kuntalehdelle.

PEKKA MOLIIS

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *