Kunnat voivat hankkia yhteishankintoina muun muassa biokaasu- ja sähköautoja ja vaikuttaa siten liikenteen päästöihin. (Kuva: Ville Miettinen)

Kohti hiilineutraalia kuntaa (Hinku) -verkoston kuntien päästöt laskivat keskimäärin 29 prosenttia vuosina 2007–2015. Eniten päästöjään vähensivät Iin kunta (50 %), Kitee ja Lieksa (36 %) sekä Lohja ja Rauma (35 %). Muissa Hinku-kunnissa päästöjä vähennettiin keskimäärin 23 prosenttia.

Merkittävin syy ilmastopäästöjen vähenemiseen on siirtyminen fossiilisista polttoaineista uusiutuvaan energiaan. Kaukolämmössä kunnat ovat korvanneet öljyä puupohjaisilla energialähteillä. Kaukolämpöverkkoon kuulumattomissa kiinteistöissä ollaan investoitu lämpöpumppuihin ja puuenergiaan. Myös kiinteistöjen energiatehokkuus on parantunut ja sähkönkulutus on vähentynyt toimintatapoja muuttamalla.

Suurimmat keskimääräiset päästövähennykset kohdistuivatkin energiasektoriin. Päästöt vähenivät Hinku-kunnissa erityisesti sähkölämmityksessä (50 %), kulutussähkössä (41 %) ja teollisuuden sähkönkäytössä (38 %). Myös öljylämmityksessä (45 %) ja kaukolämmössä (39 %) päästöjä leikattiin merkittävästi.

Jos sama tahti jatkuu, loppuu öljylämmitys Hinku-kunnissa 2020-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Pienempiä vähennyksiä saatiin jätesektorilla (22 %) ja liikenteessä (16 %). Vaikeinta päästövähennysten saavuttaminen oli maataloudessa.

Yhteishankinnoilla biokaasuautoja,
aurinkovoimaloita ja älykästä valoa

Hinku-verkosto on viime vuosina vaikuttanut merkittävästi aurinkovoimaloiden määrään Suomessa. Vuonna 2016 Suomen ympäristökeskuksen SYKEn, KL Kuntahankinnat Oy ja Hinku-verkoston käynnistämä valtakunnallinen aurinkovoimaloiden yhteishankinta toi kertaheitolla Suomeen noin sadan aurinkovoimalan tilauksen.

Kuntahankinnat kilpailutti aurinkovoimaloille puitesopimuksen, joka sisältää rahoituksen. Näin kunnan ei tarvitse varata investointibudjettia voimalan hankintaan eikä huolehtia kilpailutuksesta.

Puitesopimus on auki vielä kolme ja puoli vuotta ja siihen ovat tervetulleita kaikki Suomen kunnat, kuntayhtymät, kuntien omistamat yritykset ja seurakunnat. SYKEn Hinku-tiimi on soveltamassa toimintamallia tämän vuoden aikana myös muihin energiateknologioihin.

Esimerkiksi älykäs katu- ja lenkkipolkuvalaistus sekä sähkö- ja biokaasuautot kiinnostavat monia kuntia. Tavoitteena on kerätä kunnilta 30 miljoonan euron investointisitoumus uusiin yhteishankintoihin.

Kunnilla hyvät mahdollisuudet
hiilineutraalisuuteen vuonna 2030

Hinku-kunnat ovat lupautuneet vähentämään alueensa kasvihuonekaasupäästöjä 80 prosenttia vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Kunnat ovat hyvässä vauhdissa saavuttamassa tavoitettaan. Erityisesti vuoden 2010 jälkeen päästöt ovat vähentyneet hyvin nopeasti.

Hinku-kuntien energiaratkaisut ovat olleet kustannustehokkaita ja tukeneet alueiden työllisyyttä. Sekä kunnat, paikallinen elinkeinoelämä että asukkaat ovat toteuttaneet päästöjä vähentäviä toimenpiteitä.

– Hinku-kuntien kokemukset ja tulokset ovat nyt arvossaan kun Suomi etsii kustannustehokkaita keinoja saavuttaa EU:n kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteet. Haasteesta voi tehdä myös mahdollisuuden, Hinkun vastuullinen johtaja, professori Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskuksesta sanoo SYKEn tiedotteessa.

Hamina mukaan Hinkuun

Haminan kunnanvaltuusto päätti Hinkuun liittymisestä tiistaina 28.3. Haminan vahvuuksia ovat tuuli- ja aurinkosähkö sekä kaasuverkko, joka luo mahdollisuuksia biokaasun mittavalle liikennekäytölle. Vuoteen 2030 ulottuvan päästökehitysennusteen mukaan Haminan hiilidioksidipäästövähennys olisi 80 prosenttia vuoden 2007 päästöistä.

 

VILLE MIETTINEN

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *