Espoossa pääsee polkemaan joulukuuseen valoa. Infrapäällikkö Toni Korjus avasi polkuvoimalan virallisesti 1. joulukuuta.

Espoon Matinkylän Piispanaukiolla polkaistiin joulukuuseen valot Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijoiden valmistamalla kuntopyörägeneraattorilla joulukuun alussa.

Kolmisen metriä korkea joulukuusi saa valoihinsa energiaa kuuseen liitetystä kuntopyörägeneraattorista. Saadakseen kuusen hohtamaan jouluista valoa on siis hieman kuntoiltava.

Kuntopyörään voi jatkossa tarttua kuka tahansa, mutta ensimmäiset polkaisut teki Espoon kaupunkitekniikan keskuksen infrapalvelupäällikkö Toni Korjus joulukuun 1. päöivänä.

– Kuntopyörään on kiinnitetty auton laturi ja akut, joten se toimii kahdella tapaa: kun pyörää polkee, akut latautuvat, ja kuusi voi pysyä valaistuna jopa tunteja polkemisen jälkeen varastoituneen energian ansiosta. Toisaalta polkeminen tuottaa kuuseen energiaa myös välittömästi polkemisen hetkellä, kertoo kuusiprojektista kaupunkitekniikan keskuksessa vastaava ympäristömuotoilija Niko Riepponen.

Jouluista tunnelmaa kuntopyörän ja joulukuusen ympäristöön tuovat myös viherylläpidon sommittelemat jouluiset istutukset. Jokainen kaupunkilainen voi somistuttaa kuusta itsekin.

– Tule polkemaan ja tuo oma joulukoristeesi kuusen oksalle! kannustaa Riepponen.

Joulukoristeen voi ripustaa kuusen oksalle vapaasti, mutta on tärkeää kuitenkin välttää koristeita, joista voisi irrota pieniä muoviosia, koska ne voivat päätyä ikävästi pikkulintujen tai -oravien vatsaan.

Ekokuusi pysyy paikoillaan joulun ajan, ja se päättää samalla tapahtumarikkaan Espoon Vihervuoden, jonka aikana kaupunkiin on saatu muun muassa Espoon ensimmäiset kaupunkiviljelylaatikot ja juhlittu Viherfestivaaleja kaupunginpuutarhalla.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *