Suurimmaksi maksumieheksi ns. asfalttikartellijutussa päätynyt Lemminkäinen on sopinut tähän mennessä kymmenen kunnan kanssa, etteivät osapuolet valita hovioikeuden päätöksestä korkeimpaan oikeuteen. Tähän mennessä sopu on syntynyt Imatran, Joensuun, Jyväskylän, Kouvolan, Kuhmon, Lappeenrannan, Lieksan, Naantalin, Raision ja Äänekosken kanssa.

Sovintojen taustalla on osapuolten halu päättää pitkään jatkunut oikeudenkäynti ja välttää lisäkustannukset. Esimerkiksi Naantalissa oli arvioitu käsittelyn korkeimmassa oikeudessa aiheuttavan lisäkuluja kaupungille 15 000-20 000 euroa.

Lemminkäisen keskiviikkona julkaiseman tiedotteen mukaan sovintosopimuksissa ei oteta kantaa mahdollisen korvausperusteen olemassaoloon. Helsingin hovioikeudessa lähes 16 miljoonan euron korvauksiin 25 kunnalle tuomittu yhtiö on esittänyt hovioikeuden päätöksiä vastaavan sovintotarjouksen kaikille kuntakantajille.

Yhtiön ilmoituksen mukaan se ilmoittaa määräaikaan mennessä hakeeko se valituslupaa niiden kuntien osalta, joiden kanssa sovintosopua ei ole syntynyt. Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 19.12.2016.

Kartelliyhtiöt perivät ylihintaa kuntien asfalttiurakoissa vuosina 1994–2002.

Asfalttikartellista aiemmin uutisoitu Kuntalehdessä

Pekka Moliis
pekka.moliis@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*