Pyöräilyedellytysten parantaminen kaupungeissa on oleellinen osa ilmastostrategiaa. (Kuva: VIlle Miettinen)

Hallituksen marraskuun lopussa julkistama strategia ilmastotoimiksi tuleville vuosikymmenille saa niin kiitosta kuin kritiikkiä.

Strategiassa linjataan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä vuoteen 2030, uusiutuvan energian käytön lisäämisestä, energian hankinnan omavaraisuudesta, tuontiöljyn energiakäytön puolittamisesta ja kivihiilen käytöstä luopumisesta vuoteen 2030 mennessä.

Vaikutukset näkyvät voimakkaina liikenteessä, jossa sähkö- ja kaasuautojen osuuden odotetaan kasvavan reippaasti vuoteen 2050 mennessä ja joukkoliikenteen, pyöräilyn sekä kävelyn osuutta kasvatetaan.

– Suomi ottaa nyt oman askeleensa Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanossa. Ilmastonmuutoksen aiheuttaneesta kivihiilen ja öljyn käytöstä siirrytään Suomessa vahvasti kohti uusiutuvaa energiaa, sanoo maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen, kesk.

Pyöräilyjärjestöt kiittävät strategiaan kirjattua tavoitetta lisätä kävellen ja pyöräillen tehtävien matkojen osuutta 30 prosentilla.

Aiemmin valtio on jättänyt pyöräilyn ja kävelyn kuntien huoleksi, vaikka kolmannes suomalaisten tekemistä matkoista tehdään kävellen tai pyörällä, Pyöräilyliitto ja Pyöräilykuntien verkosto muistuttavat tiedotteessaan.

– Valtion pitääkin muuttaa käytännön liikennepolitiikkaansa suosimaan kävelyä, pyöräilyä ja joukkoliikennettä – tämä olisi myös kansantalouden kannalta kestävin ratkaisu. Pyöräily tuottaa jo nyt yli 1,1 miljardia vuodessa yhteiskunnalle terveyshyötyinä ja tämä olisi helposti tuplattavissa, Pyöräliiton toiminnanjohtaja Matti Koistinen sanoo.

Suomen luonnonsuojeluliitto kritisoi strategian vievän Suomen ”bioenergiakelkkaan” luonnon ja ympäristön jäädessä kyydistä.

– Suomen tavoitteiden tulisi perustua Pariisin ilmastosopimuksen lämpenemistavoitteeseen eli 1,5 asteeseen. Vuoteen 2050 mennessä tulisi tavoitella 100% uusiutuvaa energiaa ja hiilinielujen tasosta huolehtimista. Uusi strategia ei vie riittävästi näitä tavoitteita kohti, Luonnonsuojeluliitto katsoo.

Kritiikkiä saa myös se, että kivihiiltäkin enemmän päästöjä aiheuttavan turpeen käytön arvioidaan lisääntyvän vuoteen 2020 saakka.

– Tutkijoiden mukaan maapallon lämpötilan nousun pitäminen 1,5 asteessa tarkoittaa kivihiilen poltosta luopumista globaalisti vuoteen 2025 mennessä. Myös kotimaisen kivihiilemme, eli turpeen, käyttö tulisi lopettaa samalla. Kivihiilen korvaaminen turpeella on ilmastopetosta, suojeluasiantuntija Hanna Aho sanoo.

Energiateollisuus ry:n mukaan on oleellista, että liikennettä koskevat päätökset laitetaan pikaisesti täytäntöön.

– Strategian mainitsemat vähäpäästöisten autojen hankintaan kannustava verotus ja hankintatuki ovat erinomaisia välineitä saada liikenteeseen lisää sähköautoja ja älyä ja sitä kautta välineitä kysyntäjouston lisääntymiselle, Energiateollisuuden lausunnossa todetaan.

Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jukka Leskinen peräänkuuluttaa investointitukea sähköautojen kattavan latausverkon pystyttämistä vauhdittamaan.

keha_1_liikenne
Henkilöautoille vaihtoehtoisten liikennemuotojen infraa on voitava kehittää yhteistyössä valtion ja kuntien kanssa, strategiassa linjataan. (Kuva: Ville Miettinen)

Autoliitto kritisoi sitä, että liikkumisen kustannukset nousevat. Liiton mukaan joukkoliikenteen tuottamiseen ja investointeihin käytetään matkustajamaksujen lisäksi merkittävä määrä yhteiskunnan varoja.

– Yhteiskunnan taloudenpidossa joukkoliikenteen lisääminen nostaa kustannuksia ja samaan aikaan tapahtuva henkilöauton käytön väheneminen vähentää tuloja. Tätä budjettivajetta ei voida maksattaa henkilöautoa tarvitsevilla.

Sähköautoja Autoliitto pitää haasteellisena olosuhteiden vuoksi.

Meillä energiaa tarvitaan merkittävässä määrin myös ajoneuvon lämmittämiseen ja lisäksi kylmä ilmanala haastaa akkujen suorituskyvyn. Sähköauton elinkaaren pituus ja arvon aleneminen vaikuttavat myös keskeisesti sen käyttökustannuksiin.

Myös puolueiden kesken reaktiot ovat vaihdelleet. Tuulivoiman terveysvaikutuksista huolestuneiden perussuomalaisten kansanedustaja Ritva Elomaa kiittelee sitä, että tuulivoiman vaikutukset selvitetään ministeriön päätöksellä.

– Kuntapäättäjien on pysäytettävä uusien tuulivoimaloiden rakentaminen ja laitettava kaavat jäihin terveysvaikutustutkimuksen ajaksi, Elomaa sanoo tiedotteessa.

– Tutkimuksen pohjalta saadaan päättäjille vihdoin kaivattua tietoa, jonka pohjalta voidaan arvioida sekä nykyisten että suunnitteilla olevien voimaloiden toimintaa sekä sijoittamista ja turvallista etäisyyttä suhteessa asutukseen ja tuotantoeläinsuojiin.

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen pohti muidenkin tutkimusten tarpeellisuutta, jos kerran tuulivoimasta pitää tehdä erillinen tutkimus.

– Jos #tuulivoima ei tueta ennen terveysvaik. selvittämistä,voisko hallitus tutkia turpeen ilmastovaik. ennen sen tukemista? Mikkonen twiittasi.

na%cc%88ytto%cc%88kuva-2016-11-24-kello-22-29-38

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *