Jätelaitosyhdistys on ollut huolissaan kunnallisen jätehuollon tulevaisuudesta, jos uusi hankintalaki astuu voimaan esitetyssä muodossa.

Julkisten jätehuoltolaitosten etujärjestö Jätelaitosyhdistys kehuu keskustaa eduskunnan käsittelyssä olevan hankintalakiesityksen kyseenalaistamisesta.

Esityksen mukaan kunnallinen yhtiö voi myydä palveluitaan kilpailluilla markkinoilla summalla, joka on korkeintaan viisi prosenttia liikevaihdosta tai 500 000 euroa.

Keskustan edustajat eduskunnan talousvaliokunnassa haluavat nostaa mainittuja rajoja. Nykyisin raja on kymmenen prosenttia liikevaihdosta.

– Keskustan ulostulo on osoitus poliittisesta viisaudesta ja terveen järjen käyttämisestä. Hallituksen ei pidä hirttäytyä omiin linjauksiinsa. Sen tulee olla valmis myös muuttamaan kantojaan etenkin silloin, jos osoittautuu, että hallituksen esitystä ei ole arvioitu perusteellisesti, toteaa Jätelaitosyhdistyksen toimitusjohtaja Riku Eksymä yhdistyksen tiedotteessa.

Yhdistyksen mukaan lakiesitys on valmisteltu vahvasti yksityisten toimijoiden myötävaikutuksella siten, että kuntien omistamien yhtiöiden toimintamahdollisuuksia rajattaisiin radikaalisti.

– Toivomme, että muutkin hallituspuolueet ryhtyisivät tarkastelemaan esitystä kriittisemmin, sillä esimerkiksi jätehuollon osalta asianmukaista vaikutustenarviointia ei ole tehty, Eksymä sanoo Kuntalehdelle.

Eduskunnan talousvaliokunta odottaa parhaillaan muiden valiokuntien lausuntoja päätöksentekonsa pohjaksi. Sen on määrä saada mietintönsä valmiiksi 2. joulukuuta mennessä.

Jätelaitosyhdistyksen mukaan lakiesitys suosisi jätteenkäsittelypalveluja tarjoavia yksityisiä suuryrityksiä kuntien jätelaitosten, pk-yritysten ja kuntalaisten kustannuksella.

– Se romuttaisi nykyjärjestelmän ja tekisi samalla tyhjäksi yhteistyön, jota kuntien jätelaitokset tekevät yksityisen sektorin kanssa kiertotalouden toteuttamiseksi. Pelissä ovat isot asiat, kuten huoltovarmuuden turvaaminen.

Kuntaliitto otti kantaa lakiesitykseen maanantaina. Liiton mielestä ehdotus uudeksi hankintalainsäädännöksi on poikkeuksellisen rajoittava sidosyksikkösääntelyn osalta.

 

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *