Tutkimuksen mukaan 70 % poliittisista kuntapäättäjistä on sillä kannalla, että valtion tulisi jatkossakin tukea uusiutuvan energian lisärakentamista.

Juuri valmistuneen tutkimuksen mukaan kolme neljästä kuntapäättäjästä suhtautuu myönteisesti 100 prosentin uusiutuvan energian tavoitteeseen vuodelle 2050. Uusiutuvan energian tavoitteet saavat kannatusta kaikista puolueista.

Aula Researchin toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 944 poliittista kuntapäättäjää. Kyselyn otos kerättiin 19.9 – 30.9 sähköpostitse. Poliittiset päättäjät edustavat puolueiden kenttäväkeä ja toimivat Suomen kunnissa luottamustehtävissä kunnanvaltuutettuina ja lautakuntien jäseninä. Otoksessa poliittiset puolueet ovat edustettuina kokonsa mukaisessa järjestyksessä. Kyselytutkimuksen toimeksiantajana on Suomen Tuulivoimayhdistys ry.

Kyselytutkimuksessa selvitettiin poliittisten päättäjien suhtautumista tuulivoimaan ja uusiutuvaan energiaan. Tutkimuksen mukaan 70 % poliittisista kuntapäättäjistä on sillä kannalla, että valtion tulisi jatkossakin tukea uusiutuvan energian lisärakentamista.

Suomen hallitus valmistelee parhaillaan uutta energia- ja ilmastostrategiaa. Strategiassa linjataan muun muassa se, miten Suomi tulee saavuttamaan uusiutuvan energian tavoitteensa vuoteen 2030 mennessä. Samalla päätetään, tuleeko valtio jatkossa tukemaan uusiutuvan energian rakentamista.

Uusiutuvan energian lisärakentamisen tukeminen sai kannatusta puoluetaustaan katsomatta. Puolueista kaikkein positiivisimmin uusiutuvan energian tavoitteeseen ja uusiutuvan energian tukemiseen suhtautuivat vihreät, jonka edustajista 88 % näki uusiutuvan energian tuille olevan tarvetta myös tulevaisuudessa.

Suurista puoleista positiivisimmin uusiutuvien tukiin suhtautuvat keskustalaiset (76 %) sekä SDP:n (70 %) ja kokoomuksen (63 %) edustajat. Vaikka julkisuudessa viime päivinä käyty keskustelu voisi viitata toisenlaiseen näkemykseen, myös enemmistö (53 %) perussuomalaisten kenttäväestä jatkaisi uusiutuvan energian tukemista.

Päättäjiltä kysyttiin näkemyksiä myös uusiutuvan energian tulevaisuuden tavoitteista. Suurin osa vastaajista on kunnianhimoisten tavoitteiden kannalla: 75 % poliittisista päättäjistä suhtautuu myönteisesti 100 prosentin uusiutuvan energian tavoitteen asettamiseksi vuoteen 2050 mennessä, kielteisesti suhtautuvien osuuden jäädessä 21 %:iin.

Kaikissa puolueissa enemmistö vastaajista suhtautui 100 prosentin tavoitteeseen myönteisesti, positiivisimmin puolueista suhtautuivat vihreät, vasemmisto, keskusta sekä RKP.

Lue tutkimuksen tulokset täältä.

 

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *