Länsimetron hinta nousee taas yhdeksännumeroisella summalla, mutta tietoa matkustamiseen pääsemisestä ei ole. (Kuva: Arkkitehtitoimisto HKP Oy)

Länsimetron kokonaiskustannukset nousevat taas, nyt 66 miljoonalla eurolla, 1 186 miljoonaan euroon.

Länsimetro Oy tiedottaa, että se tarvitsee yhteensä 104 miljoonan euron korotuksen lainatakaukseen Espoon ja Helsingin kaupungeilta.

Lisäksi yhtiön hallitus on tänään päättänyt, että Länsimetro Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetään rakennusinsinööri Ville Saksi.

– Keskeisimmät syyt kustannusten nousulle hankesuunnitelmaan nähden ovat olleet ennakoitua vaikeammat louhintaurakat, rakennusmääräysten vaatimusten muutokset ja tilantarpeiden kasvu, mukaan lukien tekniset tilat, savunpoisto ja esteettömyyden toteuttaminen asemien molemmilla sisäänkäynneillä, Länsimetro tiedottaa.

Länsimetron rakentamisen kustannukset nousevat 1 088 miljoonasta eurosta 1 154 miljoonaan euroon. Lisäksi kokonaiskustannuksissa on huomioitu hankevarausta 32 miljoonaa euroa.

Hankkeen rakentamisen indeksikorjattu budjetti hankesuunnitelman (2008) mukaiselle laajuudelle on 849 miljoonaa euroa (hankesuunnitelma 714 miljoonaa euroa + indeksikorotus 135 miljoonaa euroa). Viime keväänä hinta-arvio nousi reippaasti, ja nyt siis uudestaan runsaat 100 miljoonaa euroa.

Kustannusennustetta ovat nostaneet mm. yksikkömäärien kasvu ja rakentamisen ennakoitua pidempi aika. Lisäksi uudessa ennusteessa on huomioitu mm. varaosatarpeita ja ennen liikenteen alkamista tarvittavia kiinteistöpalveluita.

Hankkeen rakennusurakat ovat toteutettu nk. yksikköhintaisina urakoina vuosina 2013 – 2016. Muun muassa. viranomaismääräyksien vuoksi rakentamisen laajuudessa tapahtuneet muutokset näkyvät rakennusurakoiden yksikkömäärien kasvuna. Lopulliset kustannukset selviävät rakentamisen päättyessä.

Uusi toimitusjohtaja, rakennusinsinööri on toiminut aiemmin VR Track Oy:n toimitusjohtajana. Hän aloittaa Länsimetrin toimitusjohtajan välittömästi.

Länsimetron avautumisen aikataulu selviää, kun kolmen aseman yhteiskoekäyttö saadaan päätökseen marras-joulukuun vaihteessa. Aalto-yliopiston yhteiskoekäyttö on valmis.  Tapiolan ja Keilaniemen asemien yhteiskoekäytöt ovat käynnistymässä. Tämän jälkeen yhteiskoekäytöt jatkuvat Koivusaaressa, Lauttasaaressa, Urheilupuistossa, Niittykummussa ja Matinkylässä.

 

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *