Hämeenlinnanväyän muuttaminen kaupunkibulevardiksi lohkaisee osan Keskuspuistoa. (Helsingin kaupunki)

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Helsingille uuden yleiskaavan kuuden tunnin keskustelun ja useiden äänestysten jälkeen. Ehdotukset yleiskaavan palauttamisesta uuteen valmisteluun äänestettiin nurin selvin luvuin. Ehdotus Keskuspuiston rajaamiseksi pois uudesta yleiskaavasta kaatui äänin 55 – 30 ja muut vastaehdotukset vielä selvemmin.

Keskustelussa käytettiin lähes 150 puheenvuoroa ja se kesti yhteensä yli kuusi tuntia. Eniten keskustelua aiheuttivat Keskuspuiston ja Malmin lentokentän kohtalo sekä moottoritiemäisten sisääntuloväylien bulevardisointi.

Yleiskaava ohjaa kaupungin kehittämistä pitkälle tulevaisuuteen. Sillä halutaan varmistaa edellytykset kaupungin kasvulle, asuntotuotannolle ja elinkeinoelämälle. Yleiskaavan varaukset mahdollistavat kasvun vähintään 860 000 asukkaaseen ja 560 000 työpaikkaan vuoteen 2050 mennessä.

Yleiskaava on yleispiirteinen kuvaus alueen tavoitellusta maankäytöstä. Se luo suuntaviivat ja luo pohjan yksityiskohtaiselle kaavoitukselle. Jokainen tuleva asemakaava suunnitellaan vuorovaikutteisesti ja kaupunginvaltuusto tekee niistä päätöksen.

Yleiskaavan ratkaisut perustuvat visioon Helsingistä raideliikenteen verkostokaupunkina, jolla on vahva ja nykyisestä laajentunut kantakaupunki. Joukkoliikenteen perustana on laajeneva raideliikenneverkko. Kävelyn ja pyöräilyn merkitys kasvaa.

Tavoitteena on myös riittävien virkistysalueiden turvaaminen kasvavalle väestölle. Viheralueverkosto vahvistuu, virkistysalueet ja -palvelut ja meri ovat helposti saavutettavissa.

Yleiskaava on nivottu yhteen koko Helsingin seudun ja sen kuntien suunnitelmien kanssa. Nopea kasvu ei koske vain Helsinkiä vaan koko Helsingin seutua.

Vartiosaaren osayleiskaavan kaupunginvaltuusto hyväksyi sen jälkeen, kun ehdotus asian palauttamisesta kaatui äänin 44 – 40.

Yleiskaavasta lisää Kuntatekniikassa täältä.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *