Hovioikeus pudotti korvauksia asfalttikartellista. Kuvan työmaa ei liity oikeustapauksiin. (kuva: Ville Miettinen)

Helsingin hovioikeus katsoo torstaina antamassaan tuomiossa osan kuntien korvausvaatimuksista vanhentuneiksi asfalttikartellijutussa.

Käräjäoikeus totesi tuomiossaan marraskuussa 2013, etteivät korvausvaatimukset olleet miltään osin vanhentuneet ja hyväksyi kuntien vahingonkorvausvaatimukset pääosin.

Hovioikeus on lisäksi hylännyt ne vaatimukset, jotka ovat kohdistuneet yrityksiin, jotka eivät ole itse olleet tekemisissä kilpailunrajoitusten kanssa vaan ovat kartellin jälkeen hankkineet joidenkin kartelliin kuuluneiden yritysten liiketoiminnan tai osakekannan. Osa vaatimuksista on hylätty näytön puuttumisen vuoksi.

Hovioikeuden kunnille tuomitsemat korvaukset vaihtelevat vajaasta 20 000 eurosta lähes 5 miljoonaan euroon.

Esimerkiksi Espoolle hovioikeus on tuominnut vahingonkorvausta 1,6 miljoonaa euroa sekä oikeudenkäyntikuluja 620 000 euroa korkoineen. Käräjäoikeus tuomitsi vuonna 2013 kaupungille vahingonkorvauksia 1,8 miljoonaa euroa ja suuremmat oikeudenkäyntikulut.

– Olen tietysti pettynyt siihen, että saamamme korvaus pieneni. Meidän täytyy nyt harkita, yritämmekö viedä asiaa eteenpäin korkeimpaan oikeuteen, Espoon kaupunginsihteeri Jouni Majuri sanoo.

Kuntien saamat korvaukset putosivat 37,4 miljoonasta 26,7 miljoonaan

Käräjäoikeuden päätöksellä kunnille tuomittiin vahingonkorvauksia 37,4 miljoonaa euroa. Hovioikeuden tuomiossa kunnille tulevien korvausten yhteissumma on 26,7 miljoonaa.

Käräjäoikeus hylkäsi valtion vaatimukset, mutta hovioikeuden päätöksellä valtio saa noin seitsemän miljoonan euron korvaukset.

Lemminkäinen Oyj on tuomittu maksamaan korvauksia kaikkiaan 25 kunnalle yhteensä lähes 16 miljoonaa euroa sekä valtiolle runsaat 4 miljoonaa euroa. 11 kunnan kanne on hylätty.

VLT Tradingin Oy:n (ent. Valtatie Oy), joka on konkurssissa, osalta kaikkiaan viidellä kunnalla on vahvistettu oleva siltä korvaussaatavia, joiden yhteismäärä on runsaat 9 miljoonaa euroa, ja valtiolla on vahvistettu olevan korvaussaatavaa yhtiöltä runsaat 700.000 euroa. Kahden kunnan kanne on hylätty.

Skanska Asfaltti Oy on tuomittu maksamaan korvauksia kaikkiaan neljälle kunnalle yhteensä runsaat 1,7 miljoonaa euroa ja valtiolle runsaat miljoona euroa. Neljän kunnan kanne on hylätty.

SA-Capital Oy (ent. Savatie Oy) on tuomittu maksamaan valtiolle korvausta noin 1,7 miljoonaa euroa. Kolmen kunnan kanne on hylätty.

NCC Roads Oy:hyn, Asfaltmix Oy:hyn ja Super Asfaltti Oy:hyn kohdistetut vaatimukset on hylätty. Myös purkautuneeseen, jatketussa selvitystilassa olevaan Interasfaltti Oy:hyn kohdistetut vaatimukset on hylätty.

Kartelliyhtiöt perivät ylihintaa kuntien asfalttiurakoissa vuosina 1994–2002.

Tekijä: Jorma Ylönen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *