Nyt voi Espoossa sijoittaa oman penkin vaikkapa Tapiolan puutarhakaupungin muistolle. (Kuva Espoon Kaupunginmuseo)

Suomen pyöreän juhlavuoden kunniaksi ympäri Espoota sijoitetaan sata juhlapenkkiä, joista kukin kantaa omaa tarinaansa. Asukkailta toivotaan osallistumista niin penkkien sijoittamiseen kuin tarinoiden kertomiseen.

Espoo osallistuu Suomi 100-juhlavuoteen sijoittamalla ympäri kaupunkia sata uutta penkkiä. Asukkaat ovat esittäneet toiveita uusista penkeistä, ja siksi niiden lisääminen maastoon oli luonnollinen valinta – mutta kyse ei ole aivan perinteisistä penkeistä. Niistä jokaiseen liittyy tarina.

– Avaamme kartta-alustan, jossa asukkaat voivat ensin ehdottaa penkkien paikkoja ja sitten kirjoittaa penkkeihin liittyviä tarinoita. Tarina pitää aina liittää johonkin tiettyyn penkkiin ja näin myös tiettyyn paikkaan. Projektin tunnuslauseena onkin ’100 penkkiä, 100 paikkaa, 100 tarinaa’, kertoo ympäristömuotoilija Niko Riepponen Espoon kaupunkitekniikan keskuksesta.

Karttakysely avautui Aleksis Kiven päivänä suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, ja ensi vaiheessa kaupunkilaisilta haetaan siis toiveita penkkien sijoituspaikoista. Paikkatoiveita voi esittää 6.12. saakka.

Karttapalvelussa kaupunkilaisen työsarkaa on helpotettu sikäli, että siihen on merkitty jo valmiiksi maastossa tällä hetkellä olevat penkit ja kaupungin maanomistusalueet – penkkejä kun on tarkoitus sijoittaa kaupungin maille. Lisäksi paikkatoiveita voi esittää yhteispalvelupisteissä ja yhteispalvelupisteiden työntekijät opastavat karttakyselyn täyttämisessä.

Vuoden 2017 alussa alkaa tarinoiden keruu – tarinan runoilussa mielikuvitus on vapaa, mutta tarinan toivotaan kuitenkin liittyvän valitun penkin paikkaan. Maastoon penkit ilmestyvät ensi kesänä.

Tarinoiden keräys on prosessi, joka jatkuu koko vuoden ajan – nettipohjaiseen sovellukseen tarinoita mahtuu periaatteessa rajattomasti. Tuorein tarina nousee aina viestiketjun kärkeen. Yhteen penkkiin ei siis välttämättä liity vain yhtä tarinaa, vaan tarinoiden kokoelma, eräänlainen Wikipedia.

– Miksipä et keksisi tarinaa vaikka penkillä istuessasi? Voit jakaa ainutlaatuisen hetkesi, siinä ja nyt. Jokaisesta penkistä löytyy NCF-tarra, jonka kautta pääsee penkin omalle sivulle, ja sinne voi kirjoittaa myös oman tarinansa reaaliajassa, Riepponen sanoo.

Ideana on, että tarinan voi kirjoittaa omalla äidinkielellään – eli millä kielellä tahansa. Toiveena on myös, että tarinoita kertyisi eri ikäisiltä ja eri puolilla Espoota asuvilta kaupunkilaisilta. Kaupunki tavoittelee tarinoilla monimuotoisen Espoon kuvausta, ja tarinat sopivat hyvin koko Suomi 100-vuoden teemaan ”Yhdessä”.
Maastossa penkit tunnistaa niihin kiinnitettävästä Suomi 100-laatasta.

Materiaaliltaan penkit ovat uutta myrkyttömästi kyllästettyä Accoya-puuta, joka kestää hyvin säiden vaihtelua. Sekä penkit että tarinat jäävät elämään vielä Suomi 100-vuoden jälkeenkin.

Penkkien sijoitustoiveita voi esittää osoitteessa https://maptionnaire.com/fi/1824 6.12.2016 saakka.

(Lähde: Espoon kaupunki)

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *