Mikkelissä on tehty paljon Green Leaf -ideologiaan sopivia asioita, ja ensimmäisen vaiheen asiantuntija-arvioinnin perusteella Mikkeli oli kiinni kärkipaikassa. (Kuva: Mikkelin kaupunki)

Mikkeli ylsi mitalisijoille Euroopan vuoden 2017 Green Leaf -kilpailussa. Voiton vei Irlannin Galway. Euroopan komission myöntämä tunnustus julkistettiin keskiviikkoiltana Sloveniassa Ljubljanassa. Finaaliin pääsi myös Espanjan Cornellà de Llobregat.

Green Leaf -palkitsemiskriteereitä ovat muun muassa kaupunkien ekologisuus, energiankulutus, biodiversiteetti, maankäyttö, ilmanlaatu ja jätehuolto.

Green Leaf -kilpailu on kaksivaiheinen: ensimmäisessä vaiheessa osallistujat laativat kirjallisen hakemuksen, jonka perusteella asiantuntijaraati valitsi loppusuoralle päässeet. Finalistit esittelivät vielä pääkohdat suullisesti kilpailun tuomaristolle Euroopan vihreän viikon tapahtumassa Ljubljanassa.

Mikkelissä on tehty paljon Green Leaf -ideologiaan sopivia asioita, ja ensimmäisen vaiheen asiantuntija-arvioinnin perusteella Mikkeli oli kiinni kärkipaikassa. Kokonaisarvioinnissa painotettiin myös Green Leaf -toiminnan levitettävyyttä koko Euroopan tasolle, ja siinä Galway onnistui vakuuttamaan tuomariston paremmin.

Tunnustus myönnettiin nyt toista kertaa. Mikkelin kaupunki tavoitteli titteliä myös edellisvuonna ja pääsi silloin neljän parhaan joukkoon.

Euroopan komission hallinnoimaan Green Leaf -kilpailuun voivat osallistua 20 000–100 000 asukkaan kaupungit. Tänä vuonna kilpakumppaneita oli yhdeksän, joista loppusuoralle valittiin kolme. Samassa yhteydessä valittiin myös European Green Capital vuodeksi 2018. Tittelin sai Hollannin Nijmegen. Suurempien kaupunkien sarjassa myönnettävä Green Capital -tunnustus on ollut haettavana vuodesta 2010 alkaen. Vuonna 2016 European Green Capital on Slovenian Ljubljana ja vuonna 2017 Saksan Essen.

(Lähde: Mikkelin kaupunki)

 

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *