Harri Olli ja Janne Korhonen nousevat Lahden montusta yli kesäisen voikukkaniityn. Lahden kaupunki säilöö varmuuden vuoksi Salpausselällä lunta ensi talven kisoja varten. (Kuva: Ville Miettinen)

Ensi talven lumia säilytetään kesällä metsissä monella paikkakunnalla, joille urheilu ja liikunta tuovat matkailijoita. Lahdessa arvokasta kasaa vartioi kamera. Ruka haaveilee laskettelusta jo syyskuussa.

Lumen säilöminen pakastimessa kesäksi voi olla joillekin tuttua lapsuudesta, mutta yhä useammalle paikkakunnalle lumen säilöminen metsässä kesän yli on totista ja kunnan elinvoimalle tärkeää toimintaa.

Ensi talven hiihdon MM-kisoihin valmistautuva Lahti esimerkiksi pitää 5 000 -kuutioista lumikasaa Salpausselän harjun kupeessa niin arvokkaana, että sitä vahtimaan asennetaan valvontakamerat metsään.

lahti_lumikasa02
Tämä kasa riittäisi hätätilanteessa Lahden hiihtostadionin alueen lumettamiseen. (Kuva: Ville Miettinen)

Heleänvihreiden koivunlehtien lomassa hohtava kasa riittäisi periaatteessa Lahden stadionalueen lumettamiseen, mutta mihin se käytetään, on toinen asia, kertoo Lahden kaupungin liikuntapalvelupäällikkö Markku Ahokas.

– Se on kisojen aikana paikkauslunta. Jos on huono talvi, sillä tehdään latupohjia, Ahokas sanoo.

Uudella lumetusjärjestelmällä Lahdessa on mahdollista tuottaa lunta hieman korkeammassa lämpötilassa ja kohdennetummin kuin ennen. Kisojen onnistuminen ei ole kiinni kesälumesta.

– Meillä on valmiudet tehdä kisalumet suoraan suorituspaikalle ilman että varalunta tarvitsee käyttää ensimmäisen suorituspaikan tekemiseen.

Kesän aikana lämpö haihduttaa lumesta arviolta 11–20 prosenttia. Siitäkin huolimatta, että sen päällä on suojana kateainetta toistatuhatta kuutiota.

– Kateaine on jatkokäyttökelpoista ainetta. Sitä voidaan käyttää hakkeena lenkkipolkujen pinnoituksessa. Jatkokäyttökelpoisuus oli yksi kriteeri, kun aloimme hommaamaan haketta, Ahokas sanoo.

lahti_lumeton_stadion
Ensi talven MM-hiihdot näissä maisemissa – lumisissa tosin – ovat Lahdelle kansainvälistymisen työkalu, sanoo matkailuyhtiö Lahti Regionin toimitusjohtaja Raija Forsman. (Kuva: Ville Miettinen)

Kontiolahdella
sadantonnin kasat

Kontiolahdella on kesäisessä metsässä lunta kahdeksankertainen määrä Lahteen verrattuna, 40 000 kuutiota kahdessa kasassa.

Kontiolahti on Suomen lippulaiva ampumahiihdossa, mutta myös kuntoilijat ovat tervetulleita 13.10. avattavalle ladulle. MM-kisojen nousuja ja laskuja aktiiviurheilijoille sisältävä osuus avataan lokakuun lopulla.

– Ladut on suunniteltu siten, että kuntoilijoiden ja aktiiviurheilijoiden tarpeet on huomioitu ja heillä on omat lenkkinsä. Useimmissa paikoissa on käytössä vain yksi lenkki, muistuttaa Joensuun Seudun Jäähdytetty Latu Oy:n toimitusjohtaja Esa Haapala.

Yhtiössä urheiluseura Kontiolahden Urheilijat on pääosakas ja Kontiolahden kunta vähemmistöosakas. Yhtiö rakensi vuonna 2004 latupohjan, jossa maan alla kulkee jäähdytysputkia 1,5 km:n matkalla.

Lumen kasaaminen oli kuukauden homma. Siihen tarvitaan hyvät eli kylmät kelit ja hyvä tykkikalusto. Kyseessä on arvokas kasa. Noin 100 000 euroa, Haapala arvioi. Jos Kontiolahti isännöisi syyskaudella ampumahiihdon maailmancupia, lumitarve kesällä olisi 60 000 kuutiometriä.

Kunta satsaa muutenkin matkailuun. Toissa vuonna se osti ampumahiihtostadionin vierestä lakkautetun varuskunnan alueen, jonne on perustettu majoitus- ja ohjelmatoimintaa vapaa-ajan matkailijoita varten.

Jäähdytetty latu on merkittävä vetovoimatekijä myös kansainvälisesti.

– Kontiolahdellakin luonnonlumelle on usein päästy vasta tammikuussa, muistuttaa kunnanjohtaja Jere Penttilä.

Jäähdytetty latu vetää huipputason ampumahiihtäjiä harjoitusleireille jo nyt, mutta se ei riitä kunnalle.

– Lumi ja jäähdytetty latu on yksi tärkeimpiä kokonaisuuksia, että saadaan alueelle matkailijoita kauempaakin. Suunnitelmia on aika isojakin mm. majoituksen osalta. Aluetta kaavoitetaan siihen suuntaan että olisi mahdollisuus hotellille ja laajalle vapaa-ajan asumiselle stadionin kupeessa, Penttilä kertoo.

lumikasa_kontiolahti
Kesälumen purkamista kasasta Kontiolahdella viime syksynä. (Kuva: Kontiolahden Urheilijat)

Ruka ei kerro
menetelmäänsä

Rukalta Kuusamossa löytyy vielä Kontiolahden varastoa enemmän kesälunta, laskettelurinteen tarpeisiin 30 000 kuutiota ja maastohiihtäjiä varten 15 000 kuutiota.

Hiihto-olosuhteista vastaavassa Ruka Nordicissa ovat mukana Kuusamon kaupunki ja urheiluseura Kuusamon Eräveikot.

Laskettelurinteen lumikasassa voi olla kätkettynä uusi, suuri mahdollisuus. Suomessa ei nimittäin ole ennen säilötty lunta laskettelurinnettä varten.

– Syyskuussa olisi mahdollista avata laskettelukausi, jos säilöminen onnistuu kuten on ajateltu, Rukakeskus Oy:n paikallisjohtaja Matti Parviainen sanoo mahdolliseen uuteen vetovoimatekijään viitaten.

Onnistuminen on vielä arvoitus, sillä lumen peittämiseen on käytetty uutta tekniikkaa. Hankkeen totisuudesta kertoo, että Parviainen ei edes suostu kertomaan yksityiskohtia lumen eristämisessä. Sahanpurua ei käytetä, sen verran hän paljastaa.

– Kokeillaan vähän erilaista tekniikkaa. Aiemmin eristys on tehty sahanpurulla, nyt on erilaisia materiaaleja ja tavoitteena on että materiaali olisi paremmin käytettävissä uudelleen.

Onnistuminen selviää syksyllä, kun kasan koostumus tarkastetaan. Rukan harvaan asutussa ympäristössä ilkivaltapelkoa ei ole, mutta uhka vaanii lumikasaa silti.

– Huoli on, etteivät porot menisi ja sotkisi kasoja. Tätä varten rakennamme poroaidan.

Vuokatin routa
ei sula

Todellinen kesälumen konkari löytyy Sotkamosta. Vuokatin matkailukeskus on pistänyt lunta talteen niin kauan että maa kesäisen kasan alla on pysyvässä roudassa – tämä vähentää hävikkiä kesäkuumalla, kertoo talouspäällikkö Jukka Hartonen.

Vuokatissa voi hiihtää tunnelissa vaikka vuoden läpeensä, ja todellinen vetonaula on 10.10. klo 10 avattava ensilumenlatu.

– Urheiluopisto on profiloitunut hiihtolajeihin, lumi on ihan avainkysymys, Hartonen sanoo.

Toiminta on Vuokatti Sportin omaa ja täysin erillään kunnasta, mutta Vuokatin lokakuisen ensilumen vaikutus näkyy ja tuntuu myös Sotkamossa.

– Lokakuu olisi muuten hiljainen kuukausi. Vuokattiin tulevat käyttävät myös kunnan palveluita, ja se näkyy katukuvan vilkastumisena, sanoo Sotkamon liikuntatoimenjohtaja Helka Leimu-Pelkonen.

Laskettelu- tai lumilautarinteitä Vuokatti ei kesälumella aio varustaa – vielä. Puhetta halfipipen varhaisesta lumettamisesta on kuitenkin ollut, Hartonen vihjaa.

Eikä se Rukan salamyhkäisyys säilömistekniikassa olekaan ihme – Ruka ei nimittäin välttämättä ole kauan ainoa keskus, jossa lunta säilötään rinnettä varten kesällä. Levi suunnittelee samaa jo ensi kesäksi.

lahti_hyppaajat04
Kuva: Ville Miettinen

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *