Iso Robertinkadusta tehdään Ilmastokatu.

Nopeiden kokeilujen ohjelma vauhdittaa ilmastoviisaiden palveluiden kasvua. Ilmastokatu-hanke ostaa yrityksiltä 1 000–7 000 euron arvoisia ideoita, jotka tuotteistetaan edelleen ilmastonmuutosta hillitseviksi palveluiksi asukkaiden ja yritysten käyttöön Iso Roobertinkadulle. Ohjelmaan valittiin ensi syksynä käynnistyvät kokeilut Sustainable Meal, Resource Efficient Existing Buildings ja Zero Food Waste, joilla vähennetään alueen kasvihuonekaasupäästöjä.

– Asiakkaita kiinnostaa ruoan vastuullisuus, mutta yleensä hinta ratkaisee. Kiva, että Ilmastokadulla panostetaan tällaisten palveluiden houkuttelevuuteen, toteaa Matti Vilhunen Iso Roobertinkadun Ruplasta.

Kilpailussa etsittiin ratkaisuja ja palveluita, jotka vähentävät kadun asukkaiden ja yritysten energiankulutusta ja edistävät uusiutuvan energian käyttöönottoa alueella. Lisäksi niiden odotetaan vähentävän autoilun tarvetta kävelykadulla ja myös pienentävän mahdollista ruokahävikkiä alueella tai ruoasta aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä.

Samalla lisätään alueen vetovoimaa ja ilmastoystävällistä liiketoimintaa. Nopeat kokeilut toteutetaan 1kk–6kk aikana vuoden 2016 loppuun mennessä.

Sustainable Meal auttaa ravintoloita ja tapahtumajärjestäjiä suunnittelemaan kestävyyden kriteerit täyttäviä aterioita ja myymään niitä paremmin. Kokeilun avulla voidaan yhdistää vastuullisia ruoantuottajia pienten ravintoloiden kanssa ja mahdollistaa uusien vastuullisten ruokailutottumusten juurtumista suureen yleisöön.

Resource Efficient Existing Buildings (REEB) tarjoaa ratkaisun yhteisten toimitilojen ja työpisteiden käytön tehostamiseksi. Tietoa käyttäjämääristä kerätään automaattisella kulunvalvonnalla. Palvelun avulla tilojen todelliset käyttöasteet voidaan määrittää. Tällä voidaan edistää energiansäästöä ja vapauttaa hukkatiloja muuhun käyttöön.

Zero Food Waste on Froodlyn konsepti ruokahävikin vähentämiseksi. Froodly tarjoaa toiminnan tueksi digitaalisen sovelluksen, jonka avulla kauppojen, ravintoloiden ja kahviloiden henkilökunta voi tiedottaa hinnaltaan alennetuista tuotteista.

Asiakkaat voivat hyödyntää tarjontaa ja hävikkiä saadaan vähennettyä. Palvelua kehitetään yhdessä siihen osallistuvien kanssa. Toimintaan sisällytetään ruoanlaittotapahtuma hävikkiruoan hyödyntämisen edistämiseksi myös kotitalouksissa.

Kokeilemalla tieto karttuu ja liiketoiminta kehittyy

Valinnat tehtiin 18 kovatasoisen ehdotuksen joukosta. Valittujen teemojen lisäksi esimerkiksi yksilöliikenteen sekä logistiikan ja energiatiedon havainnollistamisen ratkaisuiksi tuli kilpailun kautta monia hyviä ehdotuksia. Näitä pyritään edistämään Ilmastokadulla ja tapahtumissa.

– Kokeilut toteutetaan ketterästi ja tavoitteena on oppia tekemisen kautta. Yrityksille kokeilut tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden hakea oppeja ja aitoja käyttökokemuksia jo varhaisessa vaiheessa avuksi liiketoiminnan kehittämiseen, kertoo Ilmastokadun koordinaattori Mikko Martikka.

Fiksu Kalasatama -hankkeessa kehitetyllä ohjelmalla halutaan edistää monen toimijan yhteisiä kokeiluja ja kiihdyttää hyvien konseptien kehittymistä innovaatioiksi sekä uudeksi liiketoiminnaksi. Ohjelma auttaa kokeilujen käynnistämisessä ja käyttäjien tavoittamisessa.

(Lähde: Helsingin Ympäristökeskus)

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *