Raide-Jokerin odotetaan paitsi parantavan yhteyksiä myös mahdollistavan täydennysrakentamisen radan lähelle. (Havainnekuva: WSP)

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Raide-Jokerin hankesuunnitelman keskiviikkona kokouksessaan. Päätös merkitsee, että Raide-Jokerin rakentaminen pääsee liikkeelle.

Espoon valtuusto näytti vihreää suunnitelmalle jo maanantaina.

Raide-Jokeri on poikittainen pikaraitiolinja, joka kulkee Helsingin Itäkeskuksesta Espooseen, Leppävaaran kautta Keilaniemeen. Se korvaa nykyisen bussilinjan 550.

Rakentaminen on määrä aloittaa ensi vuonna ja liikennöinnin radalla pitäisi alkaa vuonna 2021.

Linjan kokonaispituus on 25 kilometriä, josta 16 kilometriä sijoittuu Helsinkiin ja 9 kilometriä Espooseen.

Hankesuunnitelman mukaan radan rakentaminen maksaa 275 miljoonaa euroa. Kustannus sisältää raiteet ja katuympäristöön tarvittavat muutokset.

Valtio tukee Raide-Jokeria 84 miljoonalla eurolla eli 30 prosentilla radan rakentamisesta. Keskeisenä syynä valton mukaan tulolle on, että Raide-Jokeri mahdollistaa tiivistämis- ja täydennyrakentamisen radan ympäristöss.

Helsingin osuus on 124 miljoonaa euroa ja Espoon 66,6 miljoonaa.

Lisäksi kalusto eli raitiovaunut maksavat Helsingille 95 miljoonaa euroa ja varikot 49,5 miljoonaa.

Linja tulee pääosin omalle muusta liikenteestä eristetylle ajouralle, minkä takia se on nopea. Raide-Jokerin keskimääräinen matkanopeus on noin 25 km/h, kun tavanomaisen raitiovaunun nopeus on noin 15 km/h.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *