Hyvinkään Sairaalamäen pesee kasvojaan lähivuosina yhteensä 63,9 miljoonalla eurolla. Etualan laajennusosan urakoi Peab Oy. (Havainnekuva Peab Oy)

Hyvinkään Sairaalamäen sairaalan laajennusurakan on saanut hoitaakseen Peab Oy. Yhteensä 31 miljoonan arvoisen urakkakohteen on määrä valmistua elokuussa 2018. Sairaalamäelle nouseva rakennus tulee HUS:n erikoissairaanhoidon ja kaupungin perusterveydenhuollon käyttöön.

Nyt sovittu laajennusurakka on osa suurempaa kokonaisuutta, josta vastaa Hyvinkään kaupungin ja HUS:n omistama KI Oy Hyvinkään Sairaalamäki. Rakentamistyöt käynnistyivät viime kaksikerroksisen pysäköintitalon rakentamisella. Kaikkiaan laajan laajennus-, uudis- ja peruskorjaushankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 63,9 miljoonaa euroa.

Hyvinkään kaupungin mukaan uudisrakentaminen mahdollistaa myös Hyvinkään sairaalan peruskorjauksen. Sairaalan sisätautien ja kirurgian vuodeosastot 3 ja 4 ovat vuodelta 1975 ja kiireellisen peruskorjauksen tarpeessa. Lisäksi kaupungin yksiköiden pitkään jatkuneet tilaongelmat saadaan ratkaistua.

Rakennushankkeesta tarkemmin

Hyvinkään kaupunki

HUS

Peab Oy

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *