Kivistön koulun 5 A sai roskapoliisilta valmennusta tulevaan koitokseen.

Vantaan Energian organisoima roskamanifesti on julistanut Vantaan tavoitteeksi tulla Suomen roskattomimmaksi kaupungiksi. Manifesti kannustaa kaikkia kaupunkilaisia osallistumaan tempaukseen.

Kaikki Vantaan 4.-5.-luokkalaiset koululaiset on haastettu mukaan koululaisten siivouspäivään heti Vapun jälkeen 3.5.

”Tehkää roskien keruun jälkeen niistä taidetta, esimerkiksi asetelma maahan tai valokuvatkaa kerätty roska muulla hauskalla ja luovalla tavalla. Kuvat julkaistaan Facebookissa. Viisi eniten tykkäyksiä ja reaktioita saanutta luokkaa voittavat 500 euron luokkaretkirahan ja vierailun Vantaan Energian jätevoimalaan”, manifestissa kerrotaan.

Koululaisten aktiivisuuden lisäksi Vantaa luottaa roskapoliiseihin:  roskapoliisit vierailevat muun muassa vantaalaisissa taloyhtiöissä, naapurustoissa, kouluissa ja yrityksissä kertomassa kierrätyksestä ja roskan kiertokulusta. Roskapoliisin vierailu on kutsujalle maksuton.

 

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Tämä on hieno ajatus ja kampanja. Itse olen toiminut ikäni roskapoliisina. Kerään ympäristöni roskat arkisin koiran jätöspussiin, jossa on aina runsaasti tilaa. Tulee käytettyä siis näin koko pussi.

    Nyt haastankin Vantaan kaupungin mukaan. Roskakoreja on vähennetty reilusti. Minä saatan kantaa roskia 2-3 kilometria, koska missään ei ole paikkaa, johon roskat voisi jättää. Muutama kaupunkilainen on laittanut koiratarran yksityiseen roskikseensa, jolloin voin jättää pussini sellaiseen.

    Eli, Vantaan kaupunki, miten helpotatte meitä synnynnäisiä roskapoliiseja ja meidän toimintaamme? Jos roskiksia vähennetään, on keksittävä jokin toinen ratkaisu.

    Singaporen malliin ei sentään!