Lappeenranta vakuutti kansainvälisen tuomariston erityisesti pyrkimyksellään tehdä kaupungista jätteetön ja hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä.

Lappeenranta kilpailee 44 muun finalistikaupungin rinnalla yleisön suosiosta WWF:n Earth Hour City Challenge -kilpailussa, jossa kannustetaan kaupunkeja ilmastonmuutosta ehkäisevään työhön. Lappeenranta on ainoana suomalaiskaupunkina mukana tämänvuotisessa kilpailussa. Yleisöäänestys alkaa 26. huhtikuuta ja jatkuu 19. kesäkuuta asti.

Varsinaisen kilpailuvoittajan valitsee tuomaristo, mutta virallisen kilpailun rinnalla yleisö valitsee oman suosikkinsa äänestämällä sekä jakamalla hyviä käytäntöjään sosiaalisessa mediassa. Lappeenrantaa voi äänestää ja antaa myös kehitysehdotuksiaan 26.4. alkaen osoitteessa welovecities.org/lappeenranta. Lappeenranta-kokemuksiaan voi jakaa sosiaalisessa mediassa tunnisteella  #weloveLappeenranta.

Ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen Lappeenrannan seudun ympäristötoimesta toivoo, että Lappeenranta saisi ääniä paitsi oman kaupungin ja maakunnan asukkailta myös muilta suomalaisilta.

– Lappeenranta on Suomen ilmastopääkaupunki. Saimme tämän arvonimen vuonna 2014 WWF Suomelta, kun sijoituimme Earth Hour City Challenge -kilpailussa 14 parhaan joukkoon.  Koska Lappeenranta kuuluu Suomen hiilineutraalien kuntien verkostoon eli Hinku-kuntiin, tuomme kilpailussa esille verkoston ja koko Suomen ilmastonmuutosta ehkäisevää työtä.

Lisätietoja: www.welovecities.org

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *