Hämeentiellä pyöräily on nykyjärjestelyillä vaarallista. Pyörän paikka on bussikaistan reunassa. (Kuva: Ville Miettinen)

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina äänin 10–5 ehdotuksen Hämeentielle rakennettavista yksisuuntaisista pyöräteistä ja henkilöautojen läpiajokiellosta. Asia tulee kaupunginvaltuuston päätettäväksi 27. huhtikuuta.

Hämeentie on joukkoliikenteen ja henkilöautojen vilkkaasti käyttämä väylä Lahdentien ja Tuusulanväylän suunnasta keskustaan Hakaniemen torin kautta.

Ehdotuksen mukaan henkilöautojen läpiajoa rajoitettaisiin Hämeentiellä Hakaniemen torin ja Helsinginkadun välisellä osuudella. Järjestely sujuvoittaisi julkista liikennettä ja toisi raitioliikenteen järjestämiseen noin puolen miljoonan euron vuosittaisen säästön.

Raitovaunuliikenne etelään nopeutuisi kahden minuutin verran ja pohjoisen suuntaan 1,5 minuuttia. Bussiliikenne nopeutuisi noin minuutin.

Helsingin strategiaohjelma 2013-2016 painottaa kestävän liikkumisen edistämistä lisäämällä kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen osuutta liikenteestä.

Hämeentiellä ei tällä hetkellä ole pyörille omaa järjestelyä, vaan pyörällä on ajettava ajoradalla moottoriliikenteen seassa bussikaistan reunassa.

Kantakaupungin pyöräliikenteen tavoiteverkossa Hämeentie on osa pyöräliikenteen pääverkkoa. Pääverkossa Hämeentielle on merkitty yksisuuntainen pyöräliikenteen järjestely kumpaankin suuntaan Hakaniemen torilta pohjoiseen.

Hämeentien liikennesuunnitelman toteuttaminen maksaisi 14,1 miljoonaa euroa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *