Jääjuhlassa sillan raunioilla poltettiin puinen, 5x5-metrinen Da Vincin symboli. Palava symboli on osa eurooppalaista kansanjuhlaperinnettä. (Kuva: Stijn De Boer)

Juukaan suunniteltu maailman pisin jäinen silta romahti sulamisen seurauksena viime viikolla, mutta se ei estänyt juukalaisia juhlimasta jäätä ja paikallisen Jäämaan avajaisia lauantaina.

Hollantilainen Eindhovenin teknillinen yliopisto yritti tammi-helmikuussa 2016 rakentaa maailman pisimmän, jänneväliltään 35 metriä pitkän, jääsillan Juuan Nunnanlahteen. Silta pyrittiin toteuttamaan Leonardo Da Vincin vuonna 1502 tekemän rakennesuunnitelman pohjalta.

Silta tehtiin vahvistetusta jäästä. Jään vahvikkeena käytettiin selluloosaa, jota testattiin edellisenä talvena jääkatedraalin teossa. Jäärakenteiden suunnittelun ja rakentamisen vetäjänä toimi Eindhovenin teknillinen yliopisto, lisäksi hankkeessa oli mukana kaksi muuta hollantilaista yliopistoa, Aalto-yliopisto sekä yliopistot Belgiasta, Englannista ja Skotlannista.

Tammikuun alun pakkaskelit suosivat jäärakentamista, jonka jälkeen rakentaminen hidastui yli 30 asteen pakkasen vuoksi. Kovien pakkasten jälkeen jäärakennustyöt pääsivät taas hetkeksi jatkumaan, kunnes helmikuun alun suojasää keskeytti rakentamisen toistamiseen. Da Vincin Jääsilta ei valitettavasti kestänyt pidempään jatkunutta lämmintä ja sateista ilmavirtausta vaan romahti korjauskelvottomaksi 8. helmikuuta kello 4 aamulla.

Lauantain jääjuhlassa puhunut Juuan uusi kunnanjohtaja Markus Hirvonen totesi jäärakentamisesta tulleen viime vuosina osa Juukaa ja sen julkisuuskuvaa ja tuovan paikkakunnalle kansainvälistä tunnettavuutta.

Kansainvälisen Rakennejää ry:n puheenjohtaja Kai Iiskola kertoi kokeellisten jäärakenteiden onnistumisen olevan aina epävarmaa. Projektit ovat kuitenkin paljon muutakin kuin rakentamista: Kansainväliset, vapaaehtoistyönä työskentelevät opiskelijat valmistelevat projekteja kuukausia. Samaan aikaan projektien mahdollistaminen, kuten rahoitus ja valmistelut, vaativat paljon työtä.

juuka_jaasilta_02_ThomasMeijerman
Jääsilta-projektiin osallistui useita yliopistoja ympäri Eurooppaa. (Kuva: Thomas Meijerman)

Lisää kuvia siltaprojektin Flickr-sivulla

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *