Strategisen huippuosaamisen keskittymiin rakentuneen innovaatiotoiminnan julkinen rahoitus on päätetty lopettaa Suomessa.

Rakennetun ympäristön SHOK-yhtiönä vuodesta 2009 toiminut RYM Oy on ideoinut uusia ratkaisuja alan innovaatiotoimintaan. Niiden mahdollistamiseksi yhtiön hallitus esittää osakkaille yhtiön purkamista juridisena yksikkönä.

RYM Oy valmistelee hallituksensa johdolla erilaisia jatkovaihtoehtoja, joiden avulla RYM Oy:n 52 osakasyhteisöä voivat hyödyntää yhtiöstä vapautuvaa merkittävää pääomaa sekä alan yhteisen että yritysten oman innovaatiotoiminnan kehittämiseen.

– RYM Oy on toteuttanut monitieteistä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa toimialalla ja on myös verkottunut muiden toimialojen kanssa. Kiinteistö- ja rakennusalan kilpailukyvyn kannalta on välttämätöntä, että alan yritykset panostavat jatkossakin määrätietoisesti toimintansa, palveluidensa ja tuotteittensa kehittämiseen, sanoo RYM Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ilari Aho

– Avoin innovaatiotoiminta tiiviissä vuorovaikutuksessa kumppaneiden, asiakkaiden ja käyttäjien kanssa on moderni ja tehokas tapa liiketoiminnan kehittämiseen.

Yhtiön teettämien selvitysten mukaan erityisen lupaavia teemoja avoimelle innovaatiotoiminnalle ovat kestävää kehitystä edistävä liiketoiminta, osallistavat prosessit sekä kokeilukulttuurin kehittäminen alalle. Liiketoimintaa ratkaisevasti uudistavia mahdollisuuksia tarjoavat varsinkin palvelullistaminen ja digitalisaatio, erityisesti teollinen internet.

– Toivomme, että RYM Oy:n osakkaiden lisäksi alan muutkin toimijat ovat aktiivisia innovaatiotoiminnassa. Valmistelemme vaihtoehtoja osakkaiden pohdittaviksi. Ne esitellään RYM Oy:n maaliskuussa 2016 pidettävässä yhtiökokouksessa, Aho kertooo.

RYM Oy:n toiminta jatkuu näillä näkymin ensi syksyyn asti. Yhtiön käynnistämistä tutkimusohjelmista viimeinen eli EUE-ohjelma (Energizing Urban Ecosystems) päättyy huhtikuun lopussa 2016. Siinä luodaan perustaa kaupunkikehittämisen uusille ekosysteemeille ja liiketoimintamalleille. Yritykset ovat Tekesin tuella panostaneet noin 66 miljoonaa euroa RYM Oy:n kolmeen tutkimusohjelmaan.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *