Lahden kaupungin uudeksi ympäristöjohtajaksi on valittu Saara Vauramo.
Hän aloittaa tehtävässään 1. helmikuuta 2016.

Saara Vauramo on 36-vuotias, ympäristöekologiasta tohtoriksi väitellyt lahtelainen.
Hän on toiminut vuodesta 2011 kaupungin kehityspäällikkönä.

Ympäristöjohtajan tehtävänä on kaupungin ja kaupunkikonsernin ympäristövastuun johtaminen ja kehittäminen. Teknisessä ja ympäristölautakunnassa esittelijänä toimiva ympäristöjohtaja koordinoi Lahden kaupungin kansainvälistä ympäristötoimintaa.

Lahden kaupungin strategisena tavoitteena on kehittää Lahdesta Suomen johtava ympäristökaupunki panostamalla muun muassa vesiensuojeluun, aktiiviseen ja näkyvään asukastoimintaan, uusiin elinkeinotoiminnan mahdollisuuksiin sekä alueen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen.

Lahden kaupungin pitkäaikainen ympäristöjohtaja Kari Porra jäi eläkkeelle loppuvuodesta 2015.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *