Grundskolan Norsen Unioninkadulla on Helsingin vanhin alkuperäisessä käytössä oleva koulurakennus. (Kuva: Helsingin kaupunki)

Helsingin kaupunki panostaa merkittävästi koulujen peruskorjauksiin.

Vuonna 2016 valmistuvat muun muassa rakennushistoriallisesti arvokkaiden Roihuvuoren ala-asteen ja Grundskolan Norsenin perusparannukset.

Lisäksi tänä vuonna valmistuvat laajat peruskorjaukset Oulunkylän ja Vuosaaren ala-asteilla ja Helsingin kuvataidelukiossa.

Vuonna 1880 valmistunut Grundskolan Norsen, entiseltä nimeltään Svenska Normallyceum, on Helsingin vanhin edelleen alkuperäisessä käytössä oleva koulurakennus.

Kesällä valmistuvassa peruskorjauksessa ruotsinkielisenä yläasteena toimivan rakennuksen julkisivut ja vesikatto on jo uusittu ja sisätyöt ovat käynnissä.

Entisöinnin ohella suunnittelun lähtökohtana on ollut talotekniikan uudistaminen vastaamaan nykyisiä vaatimuksia. Arvorakennuksen paloturvallisuutta, ääneneristävyyttä ja ilmatiiviyttä parannetaan. Alun perin Norsen oli määrä peruskorjata jo vuosina 2014–2015, mutta hanke lykkääntyi arvioitujen kustannusten nousun vuoksi.

Betoniarkkitehtuuri säilyy Roihuvuoren ala-asteella

Betoniarkkitehtuuristaan tunnettua, Aarno Ruusuvuoren suunnittelemaa, Roihuvuoren ala-asteen rakennusta pidetään arkkitehtonisesti hienona esimerkkinä Helsingin 1960-luvun koulurakentamisesta.

Ikkunat ja julkisivun betoniulkokuoret on uusittu ja ulkolasiseinään on vaihdettu yli 2 000 kappaletta iskunkestäviä lasitiiliä.

Rakennukseen asennettavan nykyaikaisen ilmanvaihtojärjestelmän myötä koulun huono sisäilma jää historiaan. Kaikki talotekniikka on pyritty sijoittamaan niin, että rakennuksen arkkitehtuuri ja ilme säilyvät.

– Ilmanvaihtokoneita ei arkkitehtuurin vuoksi voitu sijoittaa vesikatolle, joten konehuone rakennetaan vanhaan liikuntasaliin. Juhlasalista muodostetaan yhdistetty juhla- ja liikuntasali, kertoo projektinjohtaja Sirpa Pylväs kiinteistöviraston tilakeskuksesta.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *