Maauimala rakennetaan Kalevan uintikeskuksen viereen, ja uintikeskuksen tiloja voidaan hyödyntää maauimalan toiminnassa. (Kuva: Google)

Tampereen kaupungin sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta hyväksyi Kalevan uintikeskuksen viereen rakennettavan maauimalan hankesuunnitelman kokouksessaan 29.10.2015.

Maauimalan palvelutuottajaksi on suunniteltu kaupungin liikuntapalveluja, joka vastaa myös uintikeskuksen sekä muiden kaupungin uimahallien toiminnasta.

Hankesuunnitelmassa on otettu huomioon kaupunkilaisten ideoita. Tampereen viime keväänä tekemässä nettikyselyssä maauimalaa koskevista toiveista kaupunkilaisilta tuli yli 2 000 vastausta.

Maauimalaan rakennetaan 50 metrin uima-allas, 25 metrin hyppyallas sekä lapsille allas ja kahluuallas. Lisäksi rakennetaan 320 neliön palvelurakennus.

Lautakunta päätti, että maauimalan suunnittelua jatketaan siten, että energiaratkaisuna on kaukojäähdytys.

Allasmateriaalista ei vielä tehty päätöstä, vaan maauimalan hankinta kilpailutetaan sekä betoniallas- että teräsallasvaihtoehdolla.

Teräsallas on kalliimpi toteuttaa mutta se on myös pitkäikäisempi ja käyttökustannuksiltaan edullisempi kuin betoniallas.

Toteuttamistavasta riippuen maauimalan investointikustannukset ovat 7,25–9,2 miljoonaa euroa. Maauimalan investointi on suunniteltu toteutettavaksi leasing-rahoitusmallilla. Maauimalassa arvioidaan käyvän vuosittain noin 150 000 asiakasta.

Rakentaminen alkaa 2016 keväällä, ja aikataulun mukaan maauimala on valmis toukokuussa 2017.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *