Johanna Palomäki.

Lahdessa on toista valtuustokautta käytössä jatkuva yleiskaavaprosessi.

Lahden yleiskaava-arkkitehti Johanna Palomäki sanoo, että suurin hyöty saadaan siitä, että työläitä kaavaselvityksiä ei pääse vanhenemaan ja kaupungin strategiaan pohjautuva yleiskaava joustaa asemakaavoituksen muuttuvien tarpeiden mukaan.

Myös päätöksenteko helpottuu, kun isoihin epävarmuutta aiheuttaviin asioihin voidaan palata heti seuraavalla valtuustokaudella.

Palomäen mukaan ajantasaista tietoa tarjoava toimintatapa on otettu positiivisesti vastaan mm. rakennuttajien parissa.

– Meillä on työkalu joka ohjaa pitkällä aikavälillä kaupungin strategista kehitystä, mutta myös joustaa.

 

Katso Johanna Palomäen haastattelu Kunta.tv:stä:

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *