Visualisointi sähköbussin pikalatausasemasta Pyynikintorilla. (Kuva: Tampereen kaupunki)

Tampereen kaupunki aikoo hankkia neljä päätepysäkillä ladattavaa sähköbussia, joilla voidaan operoida yhtä kokonaista bussilinjaa.

Lisäksi hankitaan yksi automaattinen pikalatauspiste sekä neljä varikolle sijoitettavaa hidaslatauspistettä.

Sähköbussijärjestelmän avoin kilpailutus aukeaa kesän aikana ja tavoitteena on ottaa bussit käyttöön vuoden 2016 loppupuolella.

Bussit sijoitetaan linjalle 2 (Pyynikintori-Rauhaniemi). Latausasema rakennetaan Pyynikintorille. Joukkoliikenneyksikkö tilaa sähköbussiliikenteen Tampereen Kaupunkiliikenne liikelaitokselta (TKL). Joukkoliikennelautakunta käsittelee hankintaa kokouksessaan 24.6.2015.

Sähköbussihankinnan valmistelun yhteydessä on tehty kustannusvertailua diesel-käyttöiseen liikenteeseen. Sähköbussiliikenteen korkeammista investointikustannuksista huolimatta sähköbussit voivat jo tällä hetkellä olla elinkaarikustannuksiltaan dieselkäyttöisiä edullisempia alhaisempien polttoainekustannusten vuoksi.

Hankkeelle on haettu työ- ja elinkeinoministeriöltä energiatukea, joka toteutuessaan pienentää kaupungin kustannusriskiä.

Yhden bussilinjan sähköistäminen on osa vuonna 2014 valmistuneen Tampereen kaupungin sähköisen liikenteen toimenpidesuunnitelman toteutusta. Toimenpidesuunnitelman tavoitteena on Tampereen kaupunkistrategian ja ilmastotavoitteiden toteuttaminen sähköistä liikennettä edistämällä.

TKL:n tarkoituksena on hankkia bussit viiden vuoden leasing-sopimuksella. Hankintaan sisältyy optiona 1–2 lisäautoa sekä mahdollisuus autojen lunastukseen kaupungille leasing-jakson jälkeen. Pyynikintorille sijoitettavan automaattisen pikalatausaseman ja Nekalan varikolle sijoitetut hidaslatauspisteet (4 kpl) kaupunki ostaa omaksi.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *