Kunnanjohtajat esittävät muun muassa, että valtion tulisi myöntää infra-avustusta täydennysrakentamisen käynnistysvaiheen kustannuksiin. (Kuva: Ville Miettinen)

Uusmaalaiset kuntajohtajat haluavat sujuvoittaa kasvavien kaupunkiseutujen täydennysrakentamista, Uudenmaan liitto tiedottaa.

Uudenmaan kunnat ovat valmiita selkeyttämään täydentävän rakentamisen käytäntöjään, mikä tuo rakennusalan toimijoille tervetullutta helpotusta hankkeiden aikataulutukseen ja kustannusten arviointiin.

Lainsäätäjien suuntaan kunnilta lähtee puolestaan toiveita asunto-osakeyhtiölain sekä maankäyttö- ja rakennuslain pikaisista tarkistuksista.

– Täydennysrakentaminen on yksi keino asuntopulan ratkaisemisessa. Etenkin hyvien liikenneyhteyksien varsilla sijaitsevia asuntoalueita on järkevää tiivistää. Taloyhtiöitä kiinnostaa lisärakentaminen, koska ne voivat näin saada rahaa putkiremonttiin tai muihin suuriin korjauksiin, Uudenmaan liitto katsoo.

– Suuri osa täydentävän rakentamisen käytännöistä on kuntien harkintavallassa. Hankkeiden toteuttamista mutkistaa kuitenkin ajastaan jälkeen jäänyt lainsäädäntö.

Uudenmaan kuntajohtajien kannanotto sisältää lupauksia keskinäisestä yhteistyötä ja vaatimuksia valtion suuntaan toimista täydennysrakentamisen esteiden purkamisessa.

Uudenmaan kuntajohtajien kannaotto:

Pysäköintinormeihin joustoa

Autopaikoituksen järjestäminen on täydennysrakentamisessa suuri kustannuserä. Uudellamaalla ollaan jo valmiita aiempaa joustavampiin ratkaisuihin. Taustalla ovat hyvät kokemukset kunnista, jotka ovat sallineet vähemmän autopaikkoja asuntoa tai kerrosneliöitä kohden silloin, kun kohde sijaitsee hyvän joukkoliikenteen alueella. Yksi ratkaisu on myös asukkaiden ja työmatkalaisten pysäköintipaikkojen vuorottainen käyttö, mistä on vielä suhteellisen vähän kokemuksia.

Kuntajohtajien kannanotossa ratkaisuksi esitetään myös autopaikan hinnan erottamista asumisesta. Eli autopaikasta maksaisi se, joka sitä käyttää, eivätkä kaikki asuntojensa hinnassa.

Selkeät toimintatavat helpottamaan rakennusalaa

Uudenmaan liiton selvitysten mukaan kiinteistö- ja rakennusalan toimijat ovat olleet hämmentyneitä kuntien erilaisista tavoista, joilla täydennysrakentamista ohjataan. Vaikka laki on kaikille sama, se suo menettelyyn valinnanvaraa. Kun yhdessä kunnassa riittää pelkkä rakennuslupa, edellytetäänkin naapurikunnassa kaavamuutosta, joka vie huomattavasti enemmän aikaa.

Rakennusalalta saadun palautteen kannustamana Uudenmaan kunnat ryhtyvät laatimaan selkeämpiä ohjeita, jotka tulevat helpottamaan rakentamishankkeiden läpivientiä. Uudenmaan liitto käynnistää työn yhdessä kuntien kanssa.

Infra-avustuksia täydennysrakentamisen käynnistysinvestointeihin

Kunnanjohtajat esittävät, että valtion tulisi myöntää infra-avustusta täydennysrakentamisen käynnistysvaiheen kustannuksiin.

Rakennetussa ympäristössä tontin tiivistäminen edellyttää yleensä monenlaisia toimenpiteitä, kuten melusuojausta, vanhojen rakennusten purkamista tai kalliita pysäköintiratkaisuja. Nykyisellään valtio myöntää infra-avustusta vain uusien asuntoalueiden kunnallistekniikan rakentamiseen.

Tarkistuksia asunto-osakeyhtiölakiin sekä valitusmenettelyyn

Asunto-osakeyhtiölakia on kunnanjohtajien mukaan tarkistettava pikaisesti. Nykyisen lain mukaan yksi osakas voi esimerkiksi estää koko taloyhtiölle etuja tuottavan lisäkerroksen rakentamisen. Yksimielisen päätöksen vaatimus on pysäyttänyt monia hyviä hankkeita Uudellamaalla, selvisi Uudenmaan liiton selvityksissä. Tonttien lisärakentaminen tuo paitsi rahoitusta taloyhtiön välttämättömiin remontteihin, myös edellytykset alueen palvelujen ja joukkoliikenteen säilymiselle ja kehittämiselle, kunnanjohtajat muistuttavat kannanotossaan.

Maankäyttö- ja rakennuslakiin puolestaan vaaditaan tarkistuksia valitusmenettelyn osalta. Kaavavalitusten käsittely voi jopa kolminkertaistaa kaavaprosessin keston. Valituskäsittelyä on nopeutettava ja perusteettomat valitukset pitäisi pystyä seulomaan ripeästi pois. Valitusoikeus tulisi täydennysrakentamisessa rajoittaa vain lähialueen asukkaille ja toimijoille. Toistuva valittaminen olisi estettävä niin, että asemakaavalla ratkaistusta asiasta ei voisi enää valittaa rakennuslupavaiheessa, kannanotossa vaaditaan

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *