Keravan kaupunki ja Tuusulan kunta ovat muodostaneet yhteisen Kiinteistö Oy Kerava-Tuusulan paloaseman, joka rakennuttaa uuden molempien kaupunkien yhteisen paloaseman Tuusulan Hyrylään.

Tuusulan kunnan talousjohtaja Markku Vehmas, joka toimii myös Kiinteistö Oy Kerava-Tuusula paloaseman hallituksen puheenjohtajana, kertoo että hanketta suunnitellaan tiiviissä yhteistyössä Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen kanssa.

– Rakennushankkeessa hyödynnetään saatuja hyviä kokemuksia Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen tuoreista paloasemahankkeista, esimerkiksi Järvenpään uusi paloasema otettiin käyttöön alkuvuodesta.

Paloaseman rakennusurakoitsija pyritään valitsemaan vuoden 2016 alussa. Tavoitteena on, että uusi paloasema olisi käytössä kesäkuussa 2017.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *