HSL:lle tulevat sähköbussit ovat kokonaan alumiinisia ja keveytensä ansiosta energiatehokkaita. (Kuva: Linkker)

Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL) ja Teknologian tutkimuskeskus VTT toteuttavat sähköbussien laajamittaisen pilotoinnin pääkaupunkiseudulla yhdessä muiden toimijoiden kanssa.

Ensimmäiset kotimaiselta Linkker Oy:ltä hankittavat bussit liikennöivät vielä loppukesästä Espoossa, jossa sähköbusseja on kokeiltu yli kahden vuoden ajan linjalla 11. Ensi vuonna sähköbussit kyyditsevät matkustajia myös Helsingissä.

HSL hankkii Linkkeriltä 12 sähköbussia, joista ensimmäiset valmistetaan yksittäiskappaleina Linkkerin omissa tuotantotiloissa Nastolassa ja Fortacon tiloissa Sastamalassa. Linkker syntyi vuosi sitten VTT:n koordinoiman eBus-projektin spin-offina.

– Hankimme kaluston poikkeuksellisesti itse, sillä yksittäiskappaleina tehtyjen sähköbussien teknologiariskien sälyttäminen liikennöitsijöille olisi ollut kohtuutonta, sanoo HSL:n Liikennepalvelut-osaston johtaja Reijo Mäkinen.

Samalla järjestely mahdollistaa sen, että HSL voi omistamissaan sähköbusseissa testata ja kehittää uusia matkustajapalveluita ja tehdä niihin esimerkiksi erilaisia koeasennuksia.

HSL:lle tulevat sähköbussit ovat kokonaan alumiinisia, ja keveytensä ansiosta hyvin energiatehokkaita. Bussit ladataan pikalatauksella päätepysäkillä.

Sähköbussien hankinta on osa laajempaa, HSL:n nelivuotista Päästöttömän Elämyksellisen Linja-autoliikenteen Innovointiympäristöä eli ePELI-kehitysprojektia, jonka avulla luodaan infrastruktuuri ja toimijaverkko uusien teknologioiden käyttöönotolle.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *