Katuverkon ylläpidon kustannukset muodostavat kuntien kadunpidon kuluista tänä päivänä lähes kolmanneksen. Fiksusti tilaamalla kuntien ylläpitokustannuksista voidaan säästää huomattavasti ja ohjata säästöt esimerkiksi katuverkon korjausvelan kiinnikuromiseen.

Kiistaton tosiasia on, että yksityinen palveluntuottaja on kustannustehokkain vaihtoehto ylläpitämään katuverkostoamme. Espoo, Helsinki ja Tampere ovat hyviä esimerkkejä ulkoistamisen eduista. Näissä kaupungeissa katujen kunnossapito on avattu kilpailulle, ja toimenpiteellä on saavutettu useiden kymmenien prosenttien säästöt, parhaimmillaan puhutaan jopa 50 prosentin säästöstä.

Tehostamisen varaa kunnissa on paljon, sillä vasta kaksi kolmasosaa kuntien katujen kunnossapidosta ostetaan ulkoa. Kuntien ydintehtävä ei ole katujen rakentaminen, ylläpito tai hoitaminen omatoimisesti. Valtion esimerkkiä seuraten kuntien tulisi lopettaa kokonaan oma kunnossapitotoimintansa ja keskittyä tilaajaosaamisen vahvistamiseen.

Onnistunut ulkoistus ja hyvä katuverkon ylläpitotaso edellyttävät kuitenkin vahvaa tilaajaosaamista. Muuten kunnissa ei pystytä määrittelemään esimerkiksi ylläpidon osalta haluttua laatutasoa ja seuraamaan tämän pohjalta ulkoistusten kokonaistaloudellisuutta.

Ikävä kyllä, julkisen hallinnon rakentamisen osaaminen ja resurssit on tehostamisohjelmilla ajettu Suomessa alas. Erityisesti pienemmät kunnat ja kaupungit ovat nyt pulassa, sillä ne pystyvät harvoin tarjoamaan ammattilaisille riittävästi kiinnostavia työtehtäviä. Kärjistetysti saman teknisen toimen työntekijän pitäisi nostaa lippu koulun salkoon ja hallita samaan aikaan EU-normien mukaiset hankintasäädökset. Toimintaa on tehostettu väärästä päästä.

Ei ole tarkoituksenmukaista, että kunnat tai kunnalliset yhtiöt itse ylläpitävät katuverkkoa yksityisen sektorin ollessa niin selkeästi kokonaistaloudellisempi vaihtoehto. Sen sijaan kunnissa pitäisi löytyä osaamista oman omaisuuden hoitoon, oli kyseessä roudan vaurioittamat katujen korjausmenetelmät tai päätös homekoulun purkamisen tai korjaamisen järkevyydestä.

Harri Kailasalo, liiketoimintasegmentin johtaja, Lemminkäinen

Harri Kailasalo,nettikuva

ROTI 2015 kokoaa yhteen yli 90 asiantuntijan näkemykset Suomen rakennetun omaisuuden tilasta ja sen kehitystarpeista. Valtiolle, kunnille ja toimialalle esitetään laajalla skaalalla yli 130 suositusta.

roti-logo

Seuraa meitä verkossa!

https://roti2015.wordpress.com

http://twitter.com/2015ROTI

http://facebook.com/ROTI2015

http://www.roti.fi

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *