Penan blogi 19.6.2017

Haagan alppiruusut ja pieni assosiaatio

Onko lähelläsi joitain aarteita joiden olemassaolosta et todellakaan tiedä? Ainakin minun lähimaisemissani on uinunut aarre josta en tiennyt ennen eilistä päivää. Sen etäisyys minun syntämäkodistani ja nykyisestä kodistani on vain kaksi kilometriä, enkä tiennyt sen olemassaolosta. Silloin kun asuin vain 400 metrin päässä tuosta aarrekätköstä, aarretta ei vielä ollut olemassa. Se ryhtyi syntymään vuoden 1975 jälkeen. Pekka Jyränkö, Helsingin kaupunginpuutarhuri, hän on ilmeisesti juuri se henkilö jota saamme kiittää Haagan Rodopuiston syntymästä. Soitan ystävälleni Reijo Korhoselle. Hän oli jo silloin Helsingin kaupunginkanslian leivissä. Saan hänet kiinni Herttikan S-marketin kassajonossa. Puhelinkin hieman reistailee. Hän saa linjan kuntoon. ”Pekka Jyränkö, kyllä se oli Pekka Jyränkö joka tuon sai aikaiseksi.” Reijo oli itse paljossa mukana, mutta ei tunnustaudu Haagan puiston tekijäksi. Rakennusvirasto oli siinä tekijänä, eikä Reijo vielä siinä vaiheessa kuulunut rakennusviraston rooteliin.

Yllätys, yllätys! Haagan Rodopuisto sijaitsee minun naapurustossani. En ollut tiennyt koko puistosta mitään, ennen kuin nyt! Juuri kaksi päivää sitten.

Nyt se Leo I Mattilan assosiaatio
Minä muutin vuonna 1967 vuokralle Ilkantie kahteen, Mormonikirkon naapuriin. Talon edellinen vuokralainen oli Leo I. Mattila, kilpa-autoilija, liikemies ja poliitikko. Kun vierailin hänen luonaan taloa katsastamassa havaitsin asunnon seinällä mahtavia valokuvia laakeriseppelöidystä kilpa-autoilijasta. Liittyykö tämä jotenkin Rodopuistoon? Liittyy vain välillisesti, lähnnä siksi että tuohon aikaan nykyinen Rodopuiston alue oli minun koiranulkoiluttamisaluettani. Minun kodistani oli nykyiseen puistoon vain 400 metriä. Puistoa ryhdyttiin istuttamaan vuonna 1973-1975, joten tämän ihmeen syntyvuosina olin siirtynyt jo Espoo kansalaiseksi. Haagan talossa asuin vuosina 1967-1971. Arska Soisalo tarinoi stadin murteella Pohjois-Haagalaisten tupaillassa 2007 tähän tapaan: ”Jos jatketaan Ilkantietä Tunnelitielle on siinä ennen Mormoni tsyrkkaa tummilla laudoilla päällystetty silloinen ökytalo vielä pystyssä, jossa budjas sillo kauppias, kilpa-autoilija ja kansanedustaja Leo I. Mattila.” Leo I. oli kansanedustajana kahteen otteeseen ja Helsingin kaupunginvaltuutettu. Hän edusti liberaalista kansanpuoluetta.  Hänellä ei kylläkään ollut mitään tekemistä Haagan Rodopuiston kanssa.

Haagan ”ökytalosta” tuli ajan suunnittelijapiireissä tunnettu juhlapaikka. Meidän sanunailtoihimme osallistui melkoinen joukko nyt historiaa lehteileviä arkkitehtuurin hahmoja. Muitakin hahmoja – ei pelkkiä arkkitehteja – mutta innokkaita juhlijoita hekin. Insinöörihahmojakin. No ketkä siellä vierailivat? No, jätetään tämä tarina toiseen kertaan. Olemme matkalla Haagan alppiruusujen pariin.

Eläintarhanajoissa 1948 autojen B-luokan ykköseksi ajoi Suomen Leo I. Mattila 1930-lukulaisella Ford Roadsterilla. Olin siellä minäkin katsomon puolella.

Ja sitten Rodopuistoon!
Helsingin yliopiston kasvinjalostustieteen laitos käynnisti vuonna 1973 jalostusohjelman, jonka tarkoituksena oli tuottaan talvenkestäviä alppiruusuja. Mukana työssä oli Mustilan arboretum Elimäellä. Siellä oli isäntänä C. G. Tigerstedt. Kasvinjalostuslaitoksella oli 3000 alppiruusun tainta, mutta puuttui paikka mihin istuttaa. Silloin kaupunginpuutarhuri Pekka Jyränkö tuli apuun. Alppiruusut pitävät happamesta maaperästä ja sellaista oli tarjolla männikköisellä suoalueella, suopursujen keskellä , voimalinjan alla ja sivuilla, Pohjois-Haagan ja Etelä-Haagan välisellä alueella.

Rodopuisto reunametsäalueineen  on laajuudeltaan 8 hehtaaria. Varsinaiset atsalea- ja alppiruusuistutukset, kuvassa vaalean vihreällä,  ovat laajuudeltaan noin 3 hehtaaria. Hienoja köysiaidattuja pitkospuukäytäviä (oranssi väri) alueella on noin 0,75 km ja hiekkateitä (keltainen väri) noin 1,1 km.

Helsingin uusi yleiskava tunnistaa Rodopuiston. Hieman pikselit ruhjovat puiston varsinaisia istutusvyöhykkeitäkin, mutta se johtunee vain esitystavan karkeudesta. Musta viiva puiston itäpuolella on nyt jo toteutuksen alkumetreille päässyt päässyt Raidejokeri.

Rodopuisto on uskomaton paikka. Se on ensivierailijalle hämmästyttävä monessa suhteessa. Kun katselee oman pihan alppiruusuja ja yrittää suojella niitä erinäisten putkilokasvien ahnaalta leviämiseltä joutuu nyt Haagan metsikössä viidakkomaisesti leviävien atsalea ja rodopuskien keskelle. Suopursut tuoksuvat, metsä tuoksuu ja huokuu ihanaa kosteutta. Kansa vaeltaa pitkin pitkospuita. Lapset iloitsevat ja äidit iloitsevat. Kaikkiin ihmisiin, miehen jörrikkäänkin tarttuu kukkivan metsän luoma ilon tunnelma. Solakat männyt antavat kukkivalle viidakolle suojaavan katon. Metsä säilyttää hyväilevän kosteuden. Kansaa tulee lisää. He tulevat polkupyörällä, kävellen, junalla tai autolla. Jotkut kuljettavat mukanaan koreja. Koreista pilkistävät kuohuviinipullot ja piknik-herkut. On tarkoitus viettää huumaava hetki kukkien tuoksussa. Unohdinko linnun laulun? Linnutkin ovat villiintyneet tästä ihmeellisestä tunnelmasta ja taianomaisesta metsästä.



Nyt lopetan jaarituksen. Se vie vain sinulta aikaa. Tarkoitus on, että lähdet heti pienelle retkelle Haagan maisemiin. Kukat ovat vielä täydessä loistossa. Ehkä vielä viikon. Mutta ei kauempaa. Siis matkaan! Anteeksi sinä lukija - joka olet liian kaukana tehdäksesi tämän ihanan retken.

Pitkospuut kiertelevät ylväitten männynrunkojen ryhdittäminä. Köysikaiteet auttavat jalkapuoltakin etenemään turvallisesti ja estävät putoamisen suopursujen joukkoon.  Väki nauttii. On monenlaista tallaajaa. Kaikki iloisia pienestä ruuhkaliikenteestä huolimatta.

Kiinnostavaa lienee, että alppiruusujen joukossa on useampia täällä jalostetettuja lajikkeita. Niitä ovat mm. Haaga, Mikkeli ja Pekka. Tästä linkistä löydät hyvän selostuksen puistosta ja sen varpukasveista: http://www.vihreatsylit.fi/?p=930


Toinen puoli laajasta alueesta on atsalea-viidakkoa. Atsalea on suopursun tavoin samaa sukua alppiruusun kanssa.


Nyt ylös, ulos ja lenkille!
Jaa artikkeli