Penan blogi 6.6.2017

Helsinki – rakas vaahtokarkkimme?

Nyt mä en tajuu! Useimmat asiat ovat sellaisia joita minä en tajua, mutta on joitain sellaisia joiden tajuamattomuus on minulle aivan tajuttavaa. Miltei putosin jakkaralta, kun vaimoni tytär Laura lähetti minulle tällaisen linkin  Miksi Helsingin uusi ilme näyttää vuoden 1987 Ellos-luettelolta? Eihän tämä voi olla totta. Olen ihmetellyt mainostoimistojen intoa uudistaa firmojen logoja. Sen vielä jotenkin ymmärrän - pitää näkyä ja uudistua. Logon muutoksen yhteydessä voi ikään kuin kertoa myös muodissa olevasta toimintabrändin uudistuksesta. Antaa uusia lupauksia. Sellaiset lupaukset saattavat olla tarpeen luottamuksen palauttamiseksi tai vain muuten firmafuusioiden yhteydessä vanhan brändin hukuttamisessa.  Yksityisillä yrittäjillä tämä on melko selvää. Julkisyhteisöjen ei sen sijaan tarvitse tuosta välittää. Heillä on monopoli veronmaksajiensa suhteen.  Heidän ei tarvitse pyytää yleisöltä anteeksi tekojaan brändin uudistuksen kautta. Silti tuntuisi hyvältä jos Länsimetro Oy pyytäisi kollektiivisesri veronmaksajilta anteeksi aiheuttamiansa harhautuksia. Mutta siitä ei ollut nyt kyse. On kyse Helsinki-ilmeestä.

Suomalaiset kaupungit ovat kehitelleet itselleen logoja arkipäiväisiksi tunnusmerkeiksi. Vaakunoista on tullut tavaksi luopua. Miksi? Sitä en ymmärrä. Jos nyt noista satunnaisesti valituista logoista pitäisin kauneuskilpailun, niin Mikkeli, Hyvinkää tai Salo saisivat minulta palkintosijan. No eipä tuo aaltoileva Vaasakaan ole kovin huono. Kotikaupunkini?! Noinko rationaalinen?

Epäilyttävä ensireaktio
Mutta tämä minun kotikaupunkini ilme. En tunnusta sitä tuollaiseksi. Olen polemisoinut raitsikoiden mainoksia vastaan ja kaikenlaista kaupungin mainosmyyntiä vastaan. Mutta nyt ollaan kyllä pohjanoteerauksessa. Tämä oli ensireaktio. Nyt päätin rauhoittua. Päätin selvittää asiaa ja kaivaa siihen liittyvää tietoa. No ensin tietysti katselin tuota yllä esitellyn linkin ohjaamaa http://kasperstromman.com/about/ suosikkiblogia. Kun sitten havaitsin mbloggarin hieman vääristelleen ilmekonseptissa olleita värejä - väitti ratikan vihreäksi aivan väärää vihreää – päätin keskittyä oman mielipiteen muodostamiseen.

Erityisesti vielä komentelin itseäni laittamaan päälle positiiviset lasit. Muuten saattaisi olla niin, että jo tavaksi tullut viimeaikojen kritisointi saattaisi antaa kuvan kielteisesti kotikaupunkinsa byrokratiaan suhtautuvasta henkilöstä. Sellainen petturi en ole. Olenhan sentään aloittanut työurani teekkaripiirtäjänä Helsingin kaupungilla Katariinankadulla jo 50-luvun puolessa välissä. Tein diplomityöni kaupungin palkkaamana ja sittemmin olen ollut tilaisuudessa tehdä merkittäviä konsulttitöitä 50 vuoden aikana juuri tälle samalle byrokratialle. Minulla on positiiviset lasit!

Milton Glaserin vuonna 1977 suunnittelema New York State logo on ikoni. Hän teki sen ilmaiseksi, pro bono.

Halusin  viisastua tarkastelemalla ensin maailman kaupunkien logoja. En ajatellut tekeväni sitä tieteellisesti. Ajattelin vain katsella. Mielessäni oli pari kysymystä. Ovatko nykyaikaiset kaupunkien logot kuvaavia, ymmärtääkö niistä heti mistä sanomasta on kysymys, vai ovatko ne vain graafisia teoksia kätkettyine sanomineen? Millaisia sitten niiden pitäisi olla? Maailman kaupungeilla on trendin mukaiset omat logonsa. Heraldiset taiteet ovat tuottaneet hienoja vaakunoita, mutta nyt vaakunat ovat joutuneet kuormalavalle. Tai ei aivan. Helsingissä sanotaan vaakunan olevan edelleen käytössä – juhlavissa tilanteissa. Kun katselee kansainvälisiä kaupunkilogoja havaitsee vain harvojen kaupunkien pysyneen tyylitellyllä vaakunalinjalla. Lontoo on hieno ja hyvä esimerkki tästä.

Vanhasta arvokkuudesta on luovuttu ja tilalle on tullut markkinointihenkisyys. Halutaan olla iloisia ja puoleensavetäviä. Vaikka Tallinnalla on aivan moderni mukiinmenevä logo, haaveksin silti näkeväni tuon vanhan vaakunan. Se suorastaan imaisee luokseen. Eikö sinua?

Helsinki keskellä kilpailua
Helsinki on yksi maailman kilpailukykyisimpiä kaupunkeja.  Erilaisissa kilpailukykymittauksissa Helsinki on kärkitusinan joukossa. Matkailu ja turismi ovat nykypäivänä tärkeitä mittareita. Siinä Helsinki on huippua. Helsinki pääsee myös parhaiden opiskelukaupunkien joukkoon - ja maaotteluhengessä mikä tärkeintä, ennen Tukholmaa. Köpis kyllä voittaa Helsingin selvällä marginaalilla. Helsinki taisi olla viimeisimmässä mttauksessa jonka näin Euroopan 13. paras opiskelijakaupunki. Tätä on pidettävä mielenkiintoisena saavutuksena. Kun Irlanti hakkaa Suomen Good Country Indexillä, niin näyttää myös Dublin hakkaavan kirkkaasti Helsingin opiskelijakaupunkina. Mutta silti – hyvä Helsinki!

Kilpailukykymittaukset kaupunkien välillä eivät ole aivan merkityksettömiä. Ne ohjaavat opiskelijoita ja turisteja. Niitä luetaan kun etsitään työpaikkaa kansainvälisisltä markkinoilta. Helsinki pärjää mittauksissa hyvin. Se on ilahduttavaa. Helsinki ikään kuin pärjää nykyisillä arvoillaan. Nyt kaikki sanovat maailman olevan muutoksessa. Tämä sitten vaatii myös kilpailun tuoksinassa muutosta näihin arvoihin. Tässä muutoksenteossa olisi oltava varovainen. Ettei vain uudistusinnossa tuhottaisi sitä mikä meissä on nyt hyvää.

Olisiko vielä lähes vihonviimeiseksi lopuksi esitettävä kahden kaupallisen journalistiikan toimijan luokittelu maailman kaupungeista. Helsinki on Economistin mukaan maailman yhdeksänneksi asuttavin kaupunki. Onnittelen itseäni. Tai mitä tuo ”liveability” nyt merkitsee? Haluaisin koko ajan ajatella, että sanaan sisältyisi jotain ”eläväistä”. Monocle-julkaisu on taas laittanut Helsingin ”Elämän laatu” -luokituksessaan maailman kahdenneksitoista! Nämä ovat mahtavia juttuja.

Viimeisimmässä Monocle Liveability –luokituksessa Helsinki oli maailman kaupungeista 12. ja Euroopan kanpungeista 6. Melkoisia sijoja. Maailmanlistalla Helsinki on kyllä pudonnut. Vuonna 2014 me olimme maailmanlistalla viides, vuonna 2015 kahdeksas ja 2016 siis kahdestoista. Jotain on siis tehtävä alamäen pysäyttämiseksi. Olisiko siihen tämä uusi brändi?

Miksi haluamme muuttua?
"Helsinki on upea, vetovoimainen kaupunki. Pärjäämme hienosti kansainvälisissä vertailuissa, mutta kaupungin lukuisista vahvuuksista pitää kertoa entistä rohkeammin ja näkyvämmin". Näin sanoo Helsingin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva tiedotteessa. ”Jos kaikki menee niin kuin pitää, vuosikymmenen loppuun mennessä Helsinki tunnetaan muutosmyönteisyydestään ja kehitysnopeudestaan, toimivuudestaan, kontrasteistaan ja omaperäisyydestään.” Tässä ne oli sanottu, ne mantrat ja tavoitteet joihin pyritään. Ne vaikuttavat kovin runollisilta, mutta samalla hyvin teknisiltä ja vauhdikkailta.  Ennen vanhaan oli konservatiivisempaa. Haluttiin estää liiallista muutosta. Korostettiin kulttuuria. Meidän suhdettamme luontoon. Kehityksen nopeus ei sekään ole välttämättä nyt tämän kiertotalousyhteiskunnan kaikkien osapuolten mieleen. Jotkut haluavat downshiftata. Toimivuus lienee kuitenkin yhteinen tavoite. Juuri toimivuus on eräs niistä asioista, joka näkyy Helsingin vetovoimassa. Kontrastit? Kyllä, tiettyyn mittaan. Omaperäisyys? Oikein, ehkä hieman.

Siis kuinka?
  • muutosmyönteisyys versus kulttuurin monimuotoisuus
  • kehitysnopeus versus hallittu kasvu
  • toimivuus versus toimivuus
  • kontrastit versus harmonia
  • omaperäisyys versus kansainvälisyys.

 Meistäkö brändilähettiläitä?
"Miten helsinkiläisistä valjastetaan ulospäin suuntautuneita, kotikaupungistaan ylpeitä brändilähettiläitä?" Näin kysyy kaupungin valmistama esittelyteksti. Tätä kysynevät myös tämän uuden brändin valmistelussa mukana olleet vastuulliset virkanaiset ja –miehet. He aikovat tehdä meistä brändilähettiläitä ”valjastamalla tarinankerrontaan vankemman brändilähettiläiden verkoston”. Mutta me olemme esittelytekstin mukaan liian rauhallisia ja yksityisiä: ”Stereotyyppinen suomalainen kansanluonne tuppaa vain olemaan melko rauhallinen ja yksityinen. Vanha sanonta oman kehun haisemisesta kertoo myös jotain siitä, miten suomalaiset suhtautuvat ylpeydenaiheisiinsa.” Onko siis meistä brändilähettiläiksi? Ja haluammeko sellaisiksi? Minä en halua sellaiseksi.

Olin juuri ajatellut varsinaisten lähettiläiden toimivan myös brändilähettiläinä. Tämä on nimittäin jo alulla. Hyvä ystäväni kertoi juuri vierailleensa eräässä Suomen suurlähetystössä. Erityisen masentuneena hän kertoi arvokkaanoloisen suomalaisen sisustuksen ja puusepäntyön joutuneen kuormalavalle ja tilalle tuodun ikään kuin brändiä. Pöydät oli korvattu koivupölleillä, istuimet saunajakkaroilla tai muovikipoilla ja nurkassa pyörivät Muumipappa ja Muumimamma. Taisivat vielä paikalla olla  Niiskuneiti, Mörkö ja joukko Hattivatteja.

Ei se muuten muuallakaan kivuttomasti mene. Venetsialaiset resoneerasivat pitkään ja hartaasti uudesta kaupunkilogostaan. Äänestyksessä 19 % venetsialaisista piti sitä hyvänä. 50 % ei pitänyt siitä lainkaan. Logon suunnitteli ranskalainen Thibaut Mathieu vuonna 2000. Tuossa se nyt kummastuksella katselee helsinkiläisten tuotteita.  Mikä mahtaisi olla helsinkiläisten äännestystulos omasta vaahtokarkistaan. Erityisesti tuo ”One Hel of an Impact” -se hämmästyttää. Hauska idea, mutta, mutta!.

Helsingin ilme muuttuu
Kaupungille on nyt sitten hyväksytty uusi Helsinki-tunnus ja visuaalinen ilme. Siitä ei pääse mihinkään, ei vaikka ystäväni ja grafiikan pitkän linjan tekijä sanoi tämän uusteoksen nähtyään, että nyt voitaisiin vetää jarrua ja  antaa Erik Bruunille tehtäväksi tuo vaakuna. Ei se niin mene. Hommat on tinattu ja systeemi otettiin käyttöön kesäkuun alussa. Esite sanoo: ”tavoitteena on ollut raikas ja historiaa kunnioittava, moderni ja ajaton ilme.”


Kaikki hyvin! Uudistuminen on hienoa. Posiitiivisten lasien kanssa eläminen on kuitenkin joskus vaikeata. Näin vanhemmiten. Ja niin kuin juuri nyt. Uutisista näin että kaikki on kaupan.  Rakennuksista on puhuttu kansallisomaisuutena. Ne ovat kaupan. Siitä kertovat päivän uutiset.  Samaan pakettiin joutuvat kohta tiet, vesi ja metsät. Pieni juttuhan tämä on, tämä vaahtokarkki. On yritettävä pitää positiiviset lasit. Muuta ei kansalainen voi. Vai voiko?
Jaa artikkeli