Penan blogi 22.5.2017

In memoriam Mattikoo

Minulla ei ole montaakaan ystävää joille voisin soitella tai postitella ja keskustella jostain asiasta, oli se sitten ammattin tai elämään liittyvää. Monet ystävät ovat jo menneet manan majoille. Ehkä on niinkin, että monet eivät enää seuraa sellaisia asioita jotka minua kiinnostavat. Mutta tarkemmin ajatellen eihän minulla todellakaan ole aiemminkaan ollut montaa sellaista henkiystävää jolle voisi hyvin menneen esitelmän jälkeen hehkuttaa kuulijoiden taputuksista tai kuulijoiden joukossa olleesta katseen vangitsevasta muusasta. Vähiin menee kun tarkkaan laskee. Eihän heitä ole kuin kolme. Yhden nimi on Roger. Toisen nimi on Eero. Kolmannen nimi on Matti. Nyt juuri eilen kuulin suruviestin. Taru soitti. Syvä osanottoni Taru! Yksi kolmesta minun elämäni muskettisoturista on poissa. Tarvitseeko minun tarkentaa kenestä Matista on kysymys? Kaikki jotka minut tuntevat, hänetkin tuntevat. Poismennyt on Mattikoo.

Kaverukset keskustelussa vappuna 15 vuoden takaa. Ekologisesta kaupungista ja elämäntavasta ei tainnut tulla aivan täydellistä yksimielisyyttä? Muuten kyllä! Nämä keskustelut laulun lomassa jatkuivat viime vuoteen. Tänä vuonna Matti ei enään tullut juhliin.

Mattikoo ei ollut mikään helppo tyyppi. Hän oli itsetietoinen ja omanarvontunteinen tyyppi. Hän oli myös itsekäs tyyppi. Hän tiesi asiat paremmin kuin muut. Mutta, yllätys, yllätys, sellaisiahan juuri ovat nuo kaikki minun kolme ystävääni. He kaikki ovat maailman kaikkitietäviä. Miksi juuri tuollaiset ihmiset ovat valikoituneet minun luotetuiksi keskustelutovereikseni? Liisa sanoo sen johtuvan minusta itsestäni. Väitti samanlaisten ihmisten hakeutuvan toistensa seuraan. Väitti jopa sellaisten samanlaisten viihtyvän toistensa seurassa. En täysin osta tuota. Viihdyn kyllä, aivan mainiosti, mutta en ole samanlainen. Nuo kaikki kolme ovat olleet minun opettajiani. Minä olen ollut ja olen oppilas. Nyt yksi opettajistani on poissa.

Mattikoolla on tilillään merkittäviä arkkitehtuuriteoksia erityisesti teollisuussuunnittelun alalta. Olen ihmetellyt ja häneltä itseltäänkin kysellyt missä on kirja joka esittelee suomalaisen teollissuussuunnittelun helmiä. Niiden joukossa olisivat Nastola, Kouvola, Lapinlahti, Jyväskylä, Seinäjoki ja Vaarala. Unohtuiko Libyan meijeri? Rakennettiinko sitä koskaan? Olisi vielä Pitäjänmäki.

Mattikoo aloitti Rakennushallituksen pääjohtajana vuonna 1985. Tilaisuuden saatuaan hän otti missiokseen nostaa suomalaisen julkisen rakentamisen arkkitehtuurin tasoa. Arkkitehtuuri tuli voimasanaksi. Laaja kilpailutoiminta ja  nuoren polven esiinmarssi olivat hänen toimintansa seurausta. Hän työskenteli virassaan vuoteen 1994. Pian hänen erottuaan Rakennushallitus lakkautettiin ja Senaattikiinteistöt ryhtyi hoitamaan valtion rakentamista. Matti siirtyi johtamaan Miljöösuunnittelun laitosta. Hänen silloinen suuri ideansa oli vuorovaikutuksen kehittäminen. Tälläkin polulla hän teki merkittäviä työsuorituksia. Muistan Jyväskylän.

Mattikoo oli kirjallinen kyky. Hänen Siniset paperinsa olivat terävän hienostuneita runoelmia. Niitä julkaistiin satoja - niin luulen. Ihailin tuota leiskuvaa sanankäyttöä. Rakentaminnen ja rakentamisen suunnittelu sai tulevaisuuden menneisyyden tutkijoille mahtavan dokumentaation.

Valion pääkonttori
Olen nyt siis muistelemassa Mattikoota. Meillä on ollut hänen kanssaan paljon yhteistä. Outoa? Mattikoo oli arkkitehti ja minä olen insinööri. Voiko näin vastakkaisilla ammatinharjoittajilla olla jotain yhteistä? Matti oli minua kaksi vuotta vanhempi. Hän valmistui Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolta vuonna 1958. Minä kohtasin hänet Valion pääarkkitehtina vuonna 1971. Silloin oli tekeillä Kuivamaidon tuotantolaitos. Me teimme tehtaan logistiikkaselvitystä.  Ihastuin hänen tapaansa tehdä teollisuusarkkitehtuuria. Siinä toiminnallisuus yhtyi prosessia korostavaan monumentaalisuuteen. Ehkä silloin syntyi yhteistyökykyä ja sielujen sympatiaa? Taisipa niihin aikaan syntyä yhteyksiä myös viennin merkeissä. Pentti Ahola ja Mattikoo toimivat aktiivisesti kansainvälisessä teollisuussuunnittelun III-organisaatiossa (Internationales Institut für Industrieplanung). Mattikoo oli järjestön Suomen asiamies. Silloin yhdessä pohdittiin kansainvälistymistä.

Ei aikaakaan kun pääsimme Matin kanssa jatkotöihin  Vuonna 1972 oli alkamassa Valion pääkonttorin suunnittelu Pitäjänmäelle. Oli mahtavaa kun hän valitsi meidät avantgardistisen rakennuksensa infran ja logistiikan suunnittelijaksi. Valitsi kuitenkin. Se oli huikea kokemus. Mattikoo ja Kaarina Löfström  tekivät loistavan teoksen.

Juuri kaksi viikkoa sitten olin menossa katsomaan Maattikoota sairaalaan. Pohjustin sinne menoani kunniakierroksella Valion pääkonttorin rakennuksen ympäri. Katselin niitä kiveyksiä ja pihojen detaljeja. Meidän omia pieniä asioitamme. Ihailin talon puhuvia julkisivuja. Ajattelin vieväni Mattikoolle terveisiä hänen suurtyönsä ääreltä. Hän ei enään kyennyt vastaanottamaan viestiäni.

Valion pääkonttori kevään valossa ja alkavassa vihreydessä - nyt.

Pasilan sormi
Minun kokemusmaailmassani toinen suuri veto Matti K Mäkisen kanssa oli Pasilan rakentamismahdollisuuksien tarkastelu. Elettiin vuotta 1986. Mattikoo oli ollut vuoden pääjohtajana. Kirjoitin tästä kirjassani, juttu menee näin: ”Rakennushallituksen pääjohtaja istui tyylikkäästi kalustetussa virkahuoneessaan Hakaniemen Ympyrätalossa. Hän näki ikkunastaan junien lipuvan Helsingin keskustaan.  Hänen silmiensä edessä aukeni Töölönlahti ja sen takana Finlandiatalon valkoinen marmori. Paikka oli todellinen pääkallonpaikka. Kamppi -Töölönlahti aatekilpailu oli juuri ratkennut nahkapäätökseen. Kolme voittajaa tasapelissä - samassa kilpailussa. Kaikki ehdotukset vielä sellaisia, että Puutarhakadun demarkaatiolinja rikottiin vakavalla tavalla. Pääjohtaja oli selkeästi sitä mieltä, ettei Töölönlahdelle pidä rakentaa Puutarhakadun linjan pohjoispuolelle. Radat poistuvat aikanaan ja silloin helsinkiläisille avautuu loistelias ”central park”. Asiat olivat menossa keskustan suhteen siis hyvin huonoon suuntaan. Sitten oli vielä Pasilan onneton suunnittelutilanne. Ratakraateri erotti Pasilan puoliskot toisistaan. Aallon vaisun yrityksen jälkeen yleiskaavaosasto oli laatinut varsin vaatimattomia suunnitelmia kraaterin ratkaisemiseksi.

Kollegoiden melkoisessa tykityksessä suunnitteluryhmämme teki ehdotuksen kaksoistorneista Pasilaan.  Pekka Salminen oli arkkitehtina, avustajanaan Vesa Honkonen. Alaratapihan päälle suunniteltiin laaja vapaa-aikakeskus. Siinä ajatuksessa oli tuohon paikkaan sovitettua järkeä.

Pääjohtajan idealamppu syttyi. Pasilaan voisi tehdä Helsingin portin. Pasilaan voisi myös ohjata arkkitehtien suuren himon tehdä pilvenpiirtäjiä. Torneja ei voi tehdä etelämmäksi, mutta Pasila oli riittävän pohjoisessa. Tämä Pasila tuntui muutenkin valtion mandaatilta. Siellä oli suuret virastokeskukset ja valtion ratamaat. Jos ei Helsingin keskustaan päästetty puuttumaan, niin nyt olisi oikea aika ja paikka panna alulle jotain kuolematonta. Pääjohtaja ei voinut tehdä asian hyväksi arkkitehtuuri- tai kaavaselvitystä, ne kuuluivat kaupungin mandaattiin. Mutta hän voi yhteistyössä valtionrautateiden kanssa tehdä teknistaloudellisen selvityksen. Tästä hän sopi rautavaltion pääjohtaja Herbert Römerin kanssa. Tekijäksi hän valitsi ystävänsä Pentti Murolen. Arkkitehdin osuudesta sovittiin - mukaan oli saatava Pekka Salminen. Juuri niihin aikoihin Pekka oli saanut Tiedekeskuskilpailussa jaetun ensimmäisen sijan. Hän oli myös tekemässä lentoasemaan alkuvaiheita ja saanut valmiiksi loistavat kattorakenteet. Pekan toimistolla oli maamme paras visualisointiarsenaali. Sekin painoi vaa´assa. Rakennushallituksen pääjohtaja piti hänen konstruktivismiaan suuressa arvossa.

Sedät, Mattikoo, Pekka Salminen ja minä mietiskelemässä Pasilan suurta tulevaisuutta. Tököttävät tussikynät osoittavat porukan hyväksyneen tornirykelmän Pasilaan. Auri Häkkinen otti kuvan ja seurasi setien keskustelua pari vuotta sitten. Mattikoolla on kädessään punainen kynä. Etusormi vasemmalla on Pekan ja oikella minun.

Kiasma paikallaan
Tällaista Mattikoo kirjoitti kesäkuusssa 1993 Kiasman prisauksen päätyttyä:

”Oopperatalon kellarissa sijaitsee arkkitehtuurin hautausmaa. Nykytaiteen museosta käyty suunnittelukilpailun arvostelu on saatettu loppuun… Voitto meni ulkomaille. Kärkikolmikosta löytyi kaksi niistä neljästä maestrosta jotka Euroopan ulkopuolelta oli kutsuttu kilpailun kirittäjiksi…
Tässä muutama valikoitu arvionti juryn ykkösvalinnasta:

·        oikea sijainti olisi Tattarinsuolla
·        elefantti, jättiläiskurpitsa, kuiville uinut kaskelotti
·        venäläinen sukellusvene, epookkipalikka
·        kuvaa matoa, joka jäytää Suomea  tällä hetkellä.

Kuuntelin ryöpytystä juryssa myötäolleen korvalla… Havaitsin ettei kritiikki herättänyt katumusta. Merkittävimmän voiton korjasi suomalainen arkkitehtuuri. Sen taso testattiin kansainvälisessä kilpailussa. Hemmoteltu ansarielämä sai ansaitun loppunsa. Tilalle tuli verenvaihtoa, vuorovaikutusta, mittapuu… Kun arkkitehtuuri voitti, voittivat myös arkkitehdit. Nuoren polven airuet astuivat päivänvaloon. Sukupolven vaihdosta ennakoiva esiinmarssi oli avaus tulevaisuuteen. Kokeneemmat ikäluokat saivat ansaitun haasteen, laukaisualustan uuteen lähtöön, puhdistukylvyn 80-luvun turhuuden markkinoilla takkiin tarttuneesta tingeltangelista… ”

Ei näy Lappiin?????

Helsingin Töölönlahden alueen suunnittelun keskeiset ongelmat?
Vuonna 1998 Matti K Mäkinen ottaa kantaa Töölönlahden rakentamiseen. Arkkitehti-lehdessä hän kirjoittaa mm. näin: ”Ongelmat voidaan jakaa kolmeen, samanaikaisesti vaikuttavaan ryhmään: -kyvyttömyys ajatella ja toimia metropolin mittakaavassa, -ajanhenkisen talousparadigman ylikorostuminen ja - hallinnon hallitsemattomuus. Metropoli-Helsingin mittakaavan hahmotti jo Eliel Saarinen Suur-Helsinki- visioissaan 1918. Tämän jälkeen on sukupolvesta toiseen ilmeisesti kuviteltu, että asia on kunnossa, kun takaraivoon on jäänyt muistuma kaupunkikokonaisuuden hahmosta. Omana kuntana toimivien osa-alueiden näkemyksettömätkään sekoilut eivät ole runkorakennetta täysin muuksi muuttaneet.

Suur-Helsinki on toimintansa ja rakenteensa peruspiirteiltä jo syntynyt, hallinnon uudistukset tulevat perässä. Tähän nippuun kuuluu seudullisen yleiskaava-ajattelun puute. Ei osata nähdä Kamppi-Töölönlahdelta ratauomaa pitkin Pasilaan ulottuvan kaupunkikeskustan tulevaa roolia yli 1 miljoonan asukkaan metropolin mittasuhteissa, ei tajuta keskustatunnelihanketta itää ja länttä yhdistävänä seudullisena nollakehänä sen paremmin kuin pohjoisen ohitustien, ns. Pasilan väylän merkitystä, jota Hakamäentie ei riitä korvaamaan. Tähän liittyy Mannerheimin patsaalta pohjoiseen ojentuvan puiston jatkuva järsiminen milloin kaupunginosien levennyksillä, milloin urheilun tai viihteen laitteilla ja laitoksilla, milloin sinne tänne osuvilla yksittäisillä rakennuksilla, joita nyt esimerkiksi Postitalon ja Finlandian välissä puuhastellaan.

Vaaran makua tuo myös vuosia kestänyt seisokki Pasilan alueen kaavoitusprosessissa. Kokonaisnäkemysten väistely ei tietenkään suoraan kuvaa poliitikkojen tai virkamiesten ymmärtämättömyyttä, pikemminkin päinvastoin. Suunnittelijoiden ja päättäjien elämisen ehtoihin kuuluu tabujen tunteminen ja niiden kaukaa kiertäminen. Tässä hiljaisuudessa ei kuvitella kuntarajojen yli eikä naureta markkinataloudelle. Talouspainotusten ylikuohunta on omiaan vääristämään valtion ja kaupungin välisen maapoliittisen sopimuksen automaatiksi, joka “jalostaa” kaupungin ja samalla valtakunnan olohuonetta myyntiin soveltuviksi rakennusoikeuksiksi.”

Aika nukahti?
Vuonna 2010 sain Mattikoolta näin ajankohtaista runoutta. Hän toivotti minut tulevaisuuteensa: ”Hei, pengoin papereitani ja runoistani löysin tämän. Havaitsin että tekstihän on nykyajan kuva – eipä olisi uskonut. Aika siis nukahti, ainakin Suomessa? Vai miten on, Setä, olet ottanut historioitsijan lahjat ja liikennöit menneisyyden tunneleissa kuin Hgin Metro (joka on koko ajan joissakin oviongelmissa.)
Tule tänne Tulevaisuuteen, täällä on vielä hauskempaa. Sen takaavat meidän kunnioitetut poliitikkomme.
ja Mattikoo.”

2006 (vaalikarjan tarinoita)
TASAPUOLEN TAKAPUOLI
Kun ruma sana sanotahan niin kuin se on

kvartaalitalous
kulutusyhteiskunta
työllisyys ja hyvinvointi
pätkätyö ja pahoinvointi
työttömät ja syrjäytyneet
vähäosaiset ja muut
mutiaiset puukko ja puntari
juntit ja alkoholistit
sosiaali

mitä siitä olethan sen arvoinen
onhan meillä hanki ja jää
halla ja yö kaiken yllä
siipirikko mäkikotka
arvojohtajuus
työryhmät sekä
EU YK WTO ja kohta NATO

ankarat käskyt kohtalon
kansallisen menestyksen strategia
yhteistyö ja yrittäjyys
kumppanuus ja elinkaari
menestys
kilpailukyky
hyväosaiset
optiot ja Kiina…

yksi on joukosta poissa
se ruma sana
vastuu

Ikkunoita metropoliin

Mattikoolla oli voimakkaita asenteita metropolihallinnon puolesta. Samalla hän julistautui ekokaupunki-ideologian kannattajaksi. Kirjoituksessaan HELSINKI 2050 - IKKUNOITA METROPOLIIN vuodelta 2008 hän kertaa tärkeitä suunnittelun periaatteita:

·        ”Ei olla luomassa pelkkiä asuntoja vaan täyden palvelun kaupunkirakenteita vastaamaan asukkaiden ja muiden toimijoiden tarpeisiin
·        Ilmassa on ekologian uusi herättäminen erääksi kaupunkisuunnittelun avainperiaatteeksi.
·        Ekologia on oppi suotuisasta kasvupaikasta ihmiselle ja muulle elosysteemille tämä muistaen on asutusta ryhmitettävä pienemmistä ”kauppaloista” muodostuviksi asukasyhteisöiksi sellaisessa mittakaavassa, että mahdollisimman moni yksikkö takaa päivittäiset palvelut kevyen liikenteen ulottuvuuksilla kauppalan keskuksesta.
·        Tavaran tulee liikkua ihmisten luo eikä päinvastoin. Tämä edellyttää kaupan yksikköjen uudelleen organisoitumista, informaatioteknologia hyvänä apuna. Kaupan kehityksen seuraava vaihe voisi olla siirtyminen suurista marketeista nettitilausten pohjalla hoidettavaan jakeluun joko koteihin tai muutaman sadan metrin välein sijoittuviin jakeluvarastoihin. Tekniikka löytänee keinot jopa täyteen miehittämättömyyteen, vrt. entiset maitolaiturit.
·        Tiivis – matala voi reuna-alueilla hallittuina kokonaisuuksina jatkua, tiivis- korkea on ”pakko” hyväksyä ainakin joidenkin kauppaloiden keskuksiin erittäin hallitusti sommiteltuina ryhminä.
·        Meren rannikolle tai satunnaisiin (esim. omistuksista määräytyviin) hajasijoituksiin tulevia ”maamerkkejä” ei pidä millään selityksillä hyväksyä. Tapa, jolla rakennusliikkeet ja sijoittajat ovat kyykyttäneet keskenään kilpaileviksi yllytettyjä naapurikaupunkeja on tehokkaalla yleiskaavoituksella katkaistava.
·        Kelluvat tai muuten veteen tunkevat rakennukset on – luvassa olevat myrskysäätkin huomioon ottaen – unohdettava lähinnä huonona vitsinä. Suomessa on maata, myös rakentamiseen. ”

Mattikoo oli julkistanut oman ”koiranluuteoriansa”. Keskustaa olisi kehitettävä kaksinapaisena. Pasilasta olisi tehtävä keskustaa tasapainottava kaupunkiyksikkö Pariisin Defénsen malliin. ”Ihminen voi sijoittaa toimintojensa ja asumisensa uudet painotukset parikymmentä kilometriä pohjoisemmiksi. Ainutlaatuiset merinäkymät on syytä jättää turmelemattomina luonnonvaraisiksi. Samalla on varjeltava kaupungin mereltä näkyvää profiilia kiinteistöspekulaation maa- tai merimerkeiltä.”

Minulla on ikävä tuota miestä
Nämä fragmentit eivät voi kuvata mitenkään Mattikoota arkkitehtina tai Mattikoon elämäntyötä saavutuksineen. Ne ovat vain pieniä yhteisiä fragmentteja tuon kunnioitetun miehen mielipiteistä. Liisa sanoo suuren miehen kuolleen. Roger sanoo samaa. He ajattelevat Mattikoota ihmisenä ja humanistina. He sallivat kuolleelle inhimillisiä piirteitä. Vahvalla ihmisellä ne saattavat olla joskus haastaviakin. Nyt sellaiset ominaisuudet ovat täysin unohdettu. Minä ajattelen hänen laulamiaan saksalaisia sonetteja. Ne olivat herkkyydessään vappujuhlien musiikillisen annin kohokohtia. Loppuvuosina äänen hiljainen heikkeneminen yhtyneenä vapunvieton yleiseen remakkuuteen rajoittivat esitettävien kappaleiden määrää. Mutta muistissa on tuo herkkyys. Se ei katoa. Matin laulut eivät rajoittuneet Saksan kieleen. Hän oli kielitaituri. 

Nyt hyppään autoon. Ajan Pitäjänmäelle. Haluan hiljaa ja rauhassa katsella Valion pääkonttoria.


Jaa artikkeli