Penan blogi 12.12.2015

Itsenäisyyspäivä – kaksi puhelinsoittoa!

Vietin Suomen itsenäisyyspäivää Tallinnassa Toompean mäellä. En kuitenkaan viettänyt sitä Suomen suurlähetystössä, sillä nämä juhlat olivat tulleet säästösyistä kielletyiksi. Eipä silti, eihän minua ole sinne lähetystöön kutsuttukaan sitten suurlähettiläs Pekka Oinosen. Siis kateutta vain kaikkia kutsumatta jääneitä kohtaan.

Itsenäisyyspäivänä sain kaksi puhelinsoittoa. Toinen soitto tuli läheltä, se tuli Tallinnasta. Virolainen Peeter onnitteli minua Suomen itsenäisyyspäivän johdosta. Hienoa, mutta hieman outoa - enhän minäkään koskaan häntä onnittele Viron itsenäisyyspäivänä. En edes ennen tämän blogin laatimista tiennyt milloin ja mistä syystä sellaista Virossa vietetään. Nyt tiedän! Virolaisilla olisi kyllä täysi syy onnitella itseään ja minullakin olisi täysi syy onnitella heitä, sillä virolaisten uusi itsenäisyys on melkoisen tuore asia. Virolaiset myös pitävät itsenäisyyspäiväänsä suuressa arvossa.  Kysymys kuuluukin: mikä itsenäisyys, uusi vai vanha vai molemmat? Toinen soitto tuli ystävältäni Alilta. Hän soitti Libyasta. Asia muuttui mutkikkaammaksi.

Juhannus on pääjuhla
Virolaisten vuodessa on kaksi tärkeätä juhlaa, ensimmäinen on juhannus ja toinen on itsenäisyyspäivä. Itsenäisyyspäiviä on itse asiassa kolme: itsenäisyyspäivä 24. päivä helmikuuta ja voitonpäivä juhannusaattona ja vielä lisäksi uudelleenitsenäistymisen päivä 20. elokuuta. Juhannusaattona vietetään voitonpäivää, miksi ja minkä voiton? Siksi ja sen vuoksi että virolaiset löivät Rudiger von der Goltzin johtamat Saksan Rautadivisioonan joukot Vönnussa Tarton lähellä juhannusaattona 1919. Mielenkiintoista, sama mies joka auttoi joukoillaan Suomen itsenäisyyteen, on se jonka joukkojen lyömistä Viro pitää itsenäisyytensä voitonpäivänä. 

Virolaisilla oli itsenäisyystaistelussaan vastassaan myös Neuvosto-Venäjän joukot. Ratkaisevat taistelut käytiin Narvassa vuoden 1919 lopulla ja rauha solmittiin 2. helmikuuta 1920. Varsinainen itsenäisyyspäivä - sehän taas määrittyi, ei suinkaan Neuvostoliiton kanssa solmitun rauhan mukaan, vaan itsenäisyysjulistus oli annettu jo helmikuussa 1918 Pärnun itsenäisyysmanifestin nimellä. Sotia ei siis silloin vielä oltu voitettu. Maapäivien valtuuttamat pelastuskomitean jäsenet Konstantin Päts, Jüri Vilms ja Konstantin Konik julistivat Viron itsenäiseksi 23.2.1918. Viron itsenäisyysmanifesti (Manifest kõigile Eestimaa rahvastele) annettiin Pärnussa. Viralliseksi se tuli seuraavana päivänä ja siitä tuli Viron itsenäisyyspäivä.

Viron ensimmäinen itsenäisyyspäivän juhlintaa Tallinnassa 24. helmikuuta 1919. Tuossa vaiheessa ei von der Goltzia oltu vielä voitettu. Voitto tuli vasta juhannusaattona. Bolshevikit voitettiin Narvassa sitten vuoden lopulla ja rauha tuli vasta 1920. Virolaiset ennakoivat hyvin tulevaisuutta juhlimalla itsenäisyyttä ennen luin se oli varsinaisesti saavutettu. Eipä kummaa, Suomessa itsenäisyys julistettiin 4. joukuluuta 1917, mutta sisällissota/vapaussota/kapina/veljessota oli vielä käymättä. Sota käytiin  27. tammikuuta – 15. toukokuuta 1918. Itsenäisyys oli julistettu Svinhufvudin senaatin toimesta  4. joulukuuta 1917. Suomen eduskunta hyväksyi esityksen äänin 100-88 Suomen tulevana itsenäisyyspäivänä joulukuun 6. päivä. Vastaan äänestivät sosialidemokraatit, jotka halusivat neuvotella Neuvosto-Venäjän kanssa. Porvarit halusivat tehdä yksipuolisen ratkaisun. He voittivat äänestyksessä.

Itsenäisyyden julistaneen Pelastuskomitean jäsenenä oli  Jüri Vilms. Hänen tarinansa on traaginen ja se liittyy Suomeen. Kirjoitin siitä bblogissani: Matka kelaa kohti Kadriorgia
Saavut Jüri Vilmsin kadulle. Säpsähdät! Juri Vilms – kuka hän oli? Hän oli Viron varapääministeri, mutta miksi hän lähti jäitä pitkin Suomeen ammuttavaksi? Kuka hänet ampui? Joka tapauksessa hän tuolla matkalla tovereineen hävisi mystisellä tavalla. Eräät väittävät saksalaisten heidät teloittaneen. Eräät taas puhuvat ruotsalaisten vapaaehtoisten heidät teloittaneen. Olihan tuo matka lähes yhtä ihmeellinen kuin Rudolf Hessin matka Englantiin toisen maailmansodan alkuvaiheessa. Vilms taas teki tovereineen matkan Suomeen itsenäisyyden syntyhetkellä – miksi?. Asiasta on kirjoitettu useita ”tutkivia” teoksia. Aihe on kiitollinen mitä mielikuvituksellisimmalle fiktiolle. Faktat ovat hävinneet. Mutta nyt pyöräilet yli Jüri Vilmsin kadun ja näet talon seiniä, ikkunoita, räystäitä, oven karmeja ja koet tunnelmaa - tuolta ajalta. Siinä säpsähtää. (Lue vaikka: Jaan Kross: Kuningasajatus. Suomennos Juhani Salokannel. Helsinki: WSOY, 1994).

Voithan katsella tarkempaa tietoa:

Virolaiset ovat onnellisia itsenäisyydestään ja onnittelevat toisiaan itsenäisyyden johdosta. He näyttävät onnittelevan myös meitä suomalaisia.

Sekavaa sotimista ja vallan uusjakoa
Historian kertausta. Ennen Baltian maiden itsenäistymistä vuonna 1918 vehkeiltiin ja sodittiin. Virolla oli yhden päivän itsenäisyys 24.1.1918. Sitten Saksa miehitti Viron ja Baltian, alueen maanomistajat (saksalaiset ja venäläiset) olivat Venäjän vallankumouskahinoiden vuoksi huolissaan tulevaisuudestaan. Saksan tuella he yrittivät muodostaa Baltian yhtyneen herttuakunnan (Vereinigtes Baltisches Herzogtum). Alue olisi ollut Saksan suojelualue. Alla kuvassa ajatellun herttuakunnan mustavalkoinen lippu.

Homma kuitenkin meni myttyyn, sillä maat pyrkivät oikeaan itsenäisyyteen. Saksaan ei luotettu, mutta vielä vähemmän bolsevikkeihin. Saksan sotilashallinto luovutti siviilivallan Konstantin Pätsin hallitukselle. Saksan oli kuitenkin menettämässä pelin ensimmäisessä maailmansodassa. Virossa se toteutui, kun Suomessakin tuttu kreivi von der Goltz, ”Saksan kenraali Suomessa”, taisteltuaan ensin bolsevikkeja vastaan, käänsikin aseensa virolaisia vastaan - omien strategioidensa ohjaamana. Hänen pyrkimyksenään oli muodostaa Pietariin saksalaishallinto Venäjän valkoisen armeijan tuella.  Saksalaisten sitten luovuttaessa punaiset saivat jalansijaa kunnes voimavirta kääntyi ja Viro taisteli Englannin ja Suomen aseavun tukemana itsenäisyyden. Se toteutui lopullisesti Tarton rauhassa 2.2.1920. Olivathan siellä paikalla myös suomalaiset vapaaehtoiset: 3800 henkeä.  Kuvassa oikealla suomalaisia vapaaehtoisia saapuu Tallinnaan 1918. Vasemmalla virolaisten rekrytointijuliste. Ja vielä bolshevikien, saksalaisen herttuakunnan ja Viron liput.


Rüdiger von der Goltz saksalaisjoukkoineen valtasi Helsingin 14. huhtikuuta 1918. Tämän jälleen hän valtasi Hämeenlinnan ja Lahden. Hän asettui Esplanadilla ensin Kämpiin ja sitten Smolnaan ja ryhtyi käyttämään valtaa Suomessa. Ei tahtonut lähteä kulumallakaan, lobbaili Suomelle kuningasta keisari Wilhelmin pojasta Oskarista. Lähti sitten vihdoin joulukuussa 1918. Vuonna 1938 juhlittiin Helsingin valtausta. Päätapahtuma oli 16. toukokuuta eli valkoisen armeijan voitonparaatin muistopäivä. Tärkeä oli kuitenkin myös 14. huhtikuuta eli Helsingin valtauksen muistopäivä. Rüdiger von der Goltz saapui tuolloin seurueineen Suomen pääkaupunkiin. Silloin tapahtui isälleni katala munaus, Hän johti suojeluskunnan kunniakomppaniaa, joka oli ollut satamassa von Goltzia vastaanottamassa. Nyt sitten Espalla hän luuli näkevänsä itse sankarin ja teki kunniakomppanialla hunöörin. Oooh! sitä surkeutta. Espalla kulkija olikin Helsingin poliisikomentaja! Mahtoiko kenraalin juhlissa käyttämä Saksan keisarin armeijan vanha univormu muistuttaa Helsingin poliisiupseerien vormua?


Siinä suojeluskunnan kunniakomppania vastaanottaa von der Goltzia. Mies miekka kädessä on minun isäni. Tuossa vaiheessa suvun sisäisiä valkopunaongelmia ei ollut, jos niitä oli joskus ollutkin - tiedä häntä?



Metsakalmistun hautausmaalla on laaja Soomepoisid- sankari-hautausmaa. Se tuo mieleen Suomeen jatkosodan aikana saapuneet 3200 virolaista vapaaehtoista. He ottivat osaa menetyksellä mm. Kannaksen torjuntataisteluun. Suomen valmistellessa Moskovan välirauhaa (19.9.1944) ja saksalaisten aloitellessa vetäytymistänsä Virossa, jalkaväkirykmentti 200:n virolaiset vapaaehtoiset palasivat elokuussa 1944 saksalaisten suostumuksella Viroon. He palasivat kotimaahansa taistelemaan vanhaa vihollistaan vastaan. Erikoisuutena mainittakoon, että Tallinaan 18.9. muodostetun Otto Tiefin pikahallituksen eli itsenäisen Viron Tasavallan hallituksen alaisuudessa toimineet Soomepoisid pitivät esikuntanaan Pühavaimun kirkkoa. Tiefin hallituksen ikä oli 3 kuukautta. Virosta tuli osa Neuvostoliittoa. Noina aikoina Pikk Hermanin tornissa liehui Viron sinimustavalkea parin päivän ajan.

Uusi itsenäisyys on eri asia
Viron uuden itsenäisyyden aikaansaamiseen osallistuneet ihmiset ovat vielä elossa. Siim Kallas, Tiit Made, Edgar Savisaar ja Mikk Titma julkaisivat vuonna 1987 Eestin omatalousohjelman. Se oli alkua itsenäisyydelle.

Edgar Savisaar, Tallinnan nykyinen kaupunginjohtaja ja keskustapuolueen puheenjohtaja, itsenäisyysneuvottelujen aikaan Viron pääministeri, oli suuri tekijä uudelleenitsenäistymisen neuvottelijana. Nyt hän on viha/rakkaus-suhteessa kansaan.

Kaikki alkoi siitä, kun Viron neuvostotasavallan korkein neuvosto julisti maan suvereeniksi marraskuussa 1988. Toukokuussa 1990 maan nimi muutettiin Viron tasavallaksi. Mutta itsenäistyminen? Se oli Janajevin ja kumppaneiden vallankumousyritys elokuussa 1991, joka avasi tämän ikkunan. Boris Jeltsin oli tehnyt äkkivisiitin Tallinnaan 13. tammikuuta 1991. Samana päivänä Vilnan TV tornilla sai surmansa 15 ihmistä. Silloin Venäjän Federaatio ja Baltian maat allekirjoittivat yhteisen julistuksen, jossa tunnustettiin itsemääräämisoikeus, sovittiin keskinäisestä avunannosta ja tuomittiin verenvuodatus. Neuvostoliiton suhteen asiat olivat auki, Gorbatshov haikaili ja panssarit pyörivät Tallinnan kaduilla. Tammikuun 18. päivänä virolaiset ryhtyivät rakentamaan barrikaadeja Toompealle.  Sinetin ja lukon löi 20.8.1991 Boris Jeltsin, hän sanoi Toompeanmäen juurelle ja televisiotorneille ryhmittyneille tankeille STOI!   Viro julistautui uudelleen itsenäiseksi 20. elokuuta 1991. Virallisesti Neuvostoliitto lakkasi olemasta 21. joulukuuta 1991.  http://estonianworld.com/life/estonia-celebrates-the-day-of-restoration-of-independence/

Tämä uudelleenitsenäistymisen päivä on Edgar Savisaaren esittämä juhlapäivä. Se kunnioittaa merkittävää aikaansaannosta, mutta kun sitä ensimmäistä itsenäisyyttä ei koskaan ollut virallisesti lakkautettu,  niin se olikin voimassa. Tämän Suomikin huomasi, eikä meidän tarvinnut lainkaan tunnustaa Neuvostoliitosta irronneen Viron itsenäisyyttä. Niin sitten virolaiset kutsuvatkin uudelleen itsenäistymisen päivää Edgarin päiväksi. Se on virallinen juhlapäivä ja sitä vieteään elokuun 20. päivänä Suomi teki 25.8. päätöksen diplomaattisuhteiden palauttamisesta Viron kanssa. 1.10.1991 Suomen suurlähettiläää’ Virossa aloitti Jaakko Kaurinkoski, luokkatoverini ja luokkamme primus. Valitettavasti poismennyt.

Lippu
Lippu on symboli Viron itsenäisyydelle. Sinimustavalkea nousi ensimmäistä kertaa Pitkän Hermannin huipulle 12. joulukuuta 1918. Lippu poistettiin 21. heinäkuuta 1940 neuvostoliittolaisten miehitettyä maan. Seuraavana päivänä sinimustavalkea pantiin takaisin yhdessä punalipun kanssa. Se sai olla ylhäällä viikon päivät, sitten se katosi.  Saksa valtasi Tallinnan 28.elokuuta 1941, silloin ei tainnut vaihtua kuin punalippu hakaristilippuun. Vuonna 1944 sinimustavalkea pääsi torniin jälleen kahdeksi päiväksi. Tämä ihme tapahtui 20-22. syyskuuta. Silloin oli hakaristilippu laskettu, sinimustavalkea liehui 2 päivää ja punalippu nousi tilalle. Punalippuvaihetta kestikin sitten 45 vuotta kunnes sinimustavalkea nousi Pitkän Hermannin huippuun 24.helmikuuta 1989.

20. elokuuta 1991 Neuvostoliiton maahanlaskujoukot aikoivat vallata Tallinnan televisiotornin. Samana iltana Viron tasavallan korkein neuvosto päätti, että Viro ei kuulu enää Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liittoon ja että se on itsenäinen tasavalta. Samana päivänä Moskovassa alkoi elokuun vallankaappausyritys. Viro oli ollut 50 vuotta eri suuntiin viittoilevien diktaattoreiden ja heidän lakeijoidensa sätkynukke. Nyt odottamatta ja yllätyksellisesti se oli itsenäinen valtio. Viittoilu oli päättynyt.

Karpo 1964: Neuvosto-Tallinna — Soviet Tallinn of Estonia
https://www.youtube.com/watch?v=m-kLsZKHL-g

Ison pieni lipputarina
Yöllä muistelin Penalle lapsuuttani 40-luvun Virossa.
Tässä yksi tarina vuodelta 1940 tai 1941: Oli joku Leninin syntymäpäivä tai vastaava ja salossa liehui punalippu. Satoi räntää. Jostain syystä lippu unohtui yöksi paikoilleen. Aamulla havaittiin sitten kauhuissamme, että pyhä lippu olikin jäätynyt ylös, eikä suostunut laskeutumaan. Ei auttanut muu kuin kaataa tanko kiireesti ja repiä riekaleet irti. Uusi lippu värjättiin lakanasta ja kultavärillä maalattiin työkalut ja tähti. Kun oli pula-aika ei vanhaakaan lippua voinut heittää pois. Vanhat kultakoristeet pestiin pois ja pikkusisko sai kauniit punaiset pöksyt, joiden pyllyssä oli näkyvissä kullan alta haalistumattomat sirppi ja vasara.

Muisteli Iso 9.9.1997 (”Iso” Lahtinen)

 ”Saatanan tunarit”
Abdirahim HUSU Hussein, Husu, meille kaikille tuttu radioääni, hän kirjoittaa itsenäisyydestä Uuden Suomen puheenvuorossa: http://abdirahimhussein.puheenvuoro.uusisuomi.fi/208096-isanmaa-mika-isanmaa?ref=karuselli

Hän kirjoittaa muun muassa näin:
”Suomen itsenäisyyspäivä on ollut minulle pyhä päivä. Se on päivä jonka juhlimista minulta eivät ole yrittäneet kieltää edes sheikit, jotka saattavat sanoa meille muslimeille, että vaikkapa juhannuksen juhliminen on "perkeleestä" ja siksi kiellettyä. Suomen itsenäisyyttä juhlivat myös nämä sheikit ja uskonnolliset johtajat yhdessä muiden kanssa…

Viime vuosina on kuitenkin ollut tuskaista ja synkkää nähdä, että itsenäisen Suomen syntymäpäivän juhlintaamme on aina joidenkin ihmisten toimesta yritetty pilata. On ikävää, jos joudumme miettimään lastemme mukaan ottamista itsenäisyyspäiväjuhliin anarkistien riehunnan takia. Tai yhtä lailla ikävää on nähdä äärioikeistolaisia voimia, jotka haluaisivat muuttaa tämän tärkeän päivän ainoastaan kantasuomalaisten juhlaksi…

On myös hankalaa nauttia itsenäisen Suomen syntymäpäivästä, kun vallanpitäjämme (oppositio, hallitus, ay-liike ja muut vahvat vaikuttajat) eivät tunnu pääsevän yhteisymmärrykseen tärkeistä päätöksistä, joiden ansiosta Suomi voisi jatkossakin olla vapaa ja hyvinvoiva maa…”

Hän lopettaa puheenvuoronsa: Urho Kekkosen sanoin: "Saatanan tunarit!!"

Toinen soitto
Ensimmäinen soitto tuli meren takaa, Virosta. Se kirvoitti noinkin laajan tarkastelun Viron ja Suomen itsenäisyyden eräisiin tapahtumiin. Toinen soitto tuli meren takaa - sekin, Välimeren takaa. Soitto tuli Libyasta. Soittajana oli Ali – ystäväni ja entiseen aikaan nuori tilaajani. Nyt Ali on jo hieman vanhempi, neljän lapsen isä. Hän, entinen ylpeä konkkanokka, suomalaisten naisten armoitettu ihailija, arkkitehti joka valmistui suomalaisten koulutuspaikasta, Benghasin yliopiston ”town planning” –osastolta, mies jota kutsuin pojakseni. Hän,joka kutsui minua isäkseen.  Hessu Tegelmanin ja Jouko Koskisen oppilas, tai sitten monien muiden ansioituneiden opettajien oppilas. Tämä mies, jonka vanhin poika oli aikoinaan pikkupoika, mutta joka nyt Libyan uuden kansannousun aikaan taisteli torrakko kädessä Misuratan johtamissa joukoissa, mutta jo taas pääsi aloittamaan opiskelunsa Tripolin Al Fatahissa. Aloitti opiskelun, josta ei taida tulla yhtään mitään, sillä opettajat ovat paenneet maasta, sähköä on vain pari tuntia päivässä ja oppikirjoja ei ole saatavilla. Onpa vielä riski joutua väärän porukan tiesululle. Misuratassa olisi helpompaa, siellä ovat isovanhemmat, mutta siellä ei ole yliopistoa.

Aliin, soittajaan, liittyy paljon yhteisiä muistoja. Hän tilasi meiltä esimerkiksi nämä kaksi projektia: Jufran hallintokeskus ja Sirten kongressikeskus ja. Ei hullumpaa, kelpaa muistella.

Tässäpä vielä originaalimalli Leptis Magnan teatterista.


Ali - ystäväni, hän käy päivittäin työpaikalla. Se on rakennustyömaa. Olisi rakennettava 2000 asuntoa sikiävälle kansalle. Yhtään työmiestä ei ole paikalla. Tai nyt juuri sen verran, että generaattori ja ilmastointi saadaan käyntiin ja teevesi saadaan kuumaksi. Kaikki on pysähtynyt. Toivo on hyvin heikko. Toivorikkaus on kuitenkin sangen suuri. Ehkä saamme vielä tämän vuoden aikana hallituksen? Ehkä saamme joskus kansainvälisen lentoliikenteen käyntiin. Ehkä meikäläiset nuoret vielä joskus pääsevät opiskelemaan ulkomaille? Varmaankin nitistämme ISIS-porukan. Ehkä saamme yliopistot ja sairaalat kunnolla toimintaan. Ehkä voimme vielä kerran tavata? Miten Liisa voi? Miten Jussi, Pei? Ehkä voin tulla joskus vielä Suomeen? Ehkä? Ehkä?

Ali – ystäväni Libyasta, hän soitti onnitellakseen minua itsenäisyyspäivänä. Että meillä on itsenäisyys, se on hänelle tärkeätä. Ehkä juuri täsmälleen nyt, sillä samanlainen asiain tila on heidän kaukaisissa toiveissaan. Odottavatko libyalaiset jonkun tarjoilevan heille itsenäisyyden? Mietin tässä voiko itsenäisyyttä saavuttaa niin että muut sen paikalleen asettavat. Saiko Viro itsenäisyyden joidenkin muiden lahjoittamana, hyvää hyvyyttään? Ensimmäiselläkö kerralla, tai sitten toisella kerralla? Miten on Suomen laita? Oliko se niin, että itse Lenin lahjoitti Suomelle itsenäisyyden? PASHALUSTA! Ja me otimme sen kiitollisina vastaan. Mitä nyt sitten hieman keskenämme rähinöimme.

Libyan itsenäistyminen - mistä ja kenestä?
Joulukuun 24. päivä on Libyan itsenäisyyspäivä. Sitä vietetään Italian siirtomaavallasta vapautumisen 40-vuotisjuhlan vuoksi. Itsenäistymisvuodeksi on merkitty 1953.  Itse asiassa maassa oli toisen maailmansodan jälkeinen brittien valta ja amerikkalaiset lentotukikohdat. Olihan kenraali Montgomery käynyt pitkällisen panssaritaistelun Tunisiasta El Alameiniin ja kukistanut erämaan ketun Erwin Rommelin. Silloin kai se lopullisesti päättyi Italian vuonna 1913 alkanut Libyan kolonisaatio.

Saapasmaalla oli kyllä melkoisen pitkäaikainen yhteys Libyaan, sillä Rooman keisari Septimus Severus oli Libyasta ja tarkemmin sanottuna Leptis Magnasta kotoisin. Libya oli tuolloin ennen ilmastonmuutosta Rooman vilja-aitta. Libyalaiset jopa väittävät keksineensä makaronin. He siis ovat todellisia makaroninpurijoita. Leptis Magna on parhaiten säilynyt roomalaiskaupunki  - aikoinaan vapaakaupunki - Välimeren rannalla. Se oli myös Afrikan mahtavin kaupunki Septimuksen aikoihin - vuoden 200 paikkeilla. Kaupunki pperustettiin parisataa vuotta ennen ajanlaskun alkua ja joutui sitten vandaalien hävittämäksi noin vuonna 600.  Ikää kaupungille kertyi siis vähintäänkin 800 vuotta.

Minulle henkilökohtaisesti tuo rauniokaupunki merkitsi paljon. Kävipä jopa niin, että käytimme Leptis Magnan amfiteatteria Sirteen rakennetun kongressikeskuksen suuren salin mitoitusmallina.

Italian varsinainen uuden ajan siirtomaavalta oli alkanut 1900-luvun alussa ottomaanien valtakunnan hajotessa. Varsinaisen kulminaationsa Italian siirtomaavalta sai Mussolinin aikana hänen itsensä julistauduttua islamin suojelijaksi ja islamin miekaksi. Italian haaveiltuun imperiumiin kuului Libyan lisäksi Ethiopia ja Somalia.

Toisen maailmansodan jälkimainingeissa liittoutuneet päättivät antaa Libyalle itsenäisyyden. Se tapahtui vuonna 1963. Idris Senussi nimitettiin Libyan Yhtyneen kuningaskunnan kuninkaaksi. Hänet pudotti kuitenkin valtaistuimelta eversti Muammar Gaddafi. Ekettiin vuotta 1963. Huono juttu suomalaiselle bisnekselle, sillä Väinö Leskisen ja Aarne J. Aarnion johtama suomalainen rakentaja- ja suunnittelijaryhmittymä oli juuri saanut suuren tilauksen New Town –projektista Tripoliin.

Seuraavina suunnitteluyrittäjinä taisimme sitten olla me. Vuonna 1976 aloitimme pitkäaikaisen suunnittelupraktiikan tuossa maassa. Siitä tuli lähes toinen kotini. Mutta palataanpa siihen myöhemmin. Muammar Gaddafi syrjäytettiin länsimaiden toimesta ja siitä alkoivat ystäväni ja itsenäisyyspäiväonnitteluja soitelleen ystäväni kysymykset.

Itsenäistymisen suuret aallot
Alkoi hieman kiinnostaa tuo itsenäistymisen prosessi maailmassa. Katsotaan sitä hieman.

       Itsenäistymisen suuri aalto alkoi Etelä-Amerikasta. Vuosina 1810-1825 Espanjastaitsenäistyi 16 valtiota, toisin sanoen koko Etelä- ja Väli-Amerikka.
       Seuraava suuri aalto oli Venäjän vallankumouksen mainingeissa  itsenäistyneet Suomi, Armenia, Azerbaijan, Tsekkoskovakia, Georgia, Puola, Viro, Latvia ja Liettua.
       Yhtyneestä Kuningaskunnasta itsenäistyi ensi Irlanti 1916, sitten Afganistan 1919, Etelä-Afrikka irtosi 1931 ja Irak 1932. Heti toisen maailmansodan jälkeen itsenäistyivät Jordania, Intia, Pakistan, Burma ja Israel. 60-luvun alussa itsenäistyivät Yhtyneiden Kuningaskuntien hallinnosta Nigeria, Tansania, Somalia ja Kuwait. Lisäksi itsenäistyivät muiden muassa Uganda, Kenia, Sambia ja Rhodesia. Singapore itsenäistyi vuonna 1965 ja monet pienet saarivaltiot samoihin aikoihin. Yhtyneet kuningaskunnat menettivät sitten 1971 Bahrainin, Qatarin ja Arabi-Emiraatit. Viimeisenä meni Brunei 1984. Siinä se sitten olikin.
       Ranskaoli merkittävä itsenäistyviä valtioita tuottava imperiumi. Haiti oli ensimmäinen Ranskasta itsenäistynyt valtio. Se tapahtui jo vuonna 1804. Seuraavia tapauksia olivat Libanon 1943 ja Syyria 1946. Kaukoidässä Ranskan vallan alta itsenäistyivät Kambodsa ja Laos vuonna 1953. Marokko ja Tunisia saivat itsenäisyyden vuonna 1956. Vuoteen 1960 mennessä itsenäistyi vielä 16 Länsi-Afrikan valtiota. Viimeisenä naulana Ranskan suurvallan arkussa oli luopuminen Algeriasta. Se oli tapahtuakseen vuonna 1962.
       Portugalisinnitteli pitkään. Vasta vuoden 1975 jälkeen Angola ja Mozambique sekä neljä pienempää valtioita itsenäistyivät Portugalin ikeen alta.
       Ottomaanittuottivat viisi sellaista valtiota, jotka ovat määritelleet itsenäisyyspäivänsä aiheeksi vapautumisen Turkin vallasta. Sellaisia maita ovat Serbia 1804, Kreikka 1821, Romania 1877, Bulgaria 1908 ja Albania 1912.

On tietysti vielä muitakin valtioita joista vapautuminen on antanut aiheen itsenäisyyspäivän omistamiseen juuri asianomaisen maan nimiin. Belgialla ja Jugoslavialla on neljä syyttävää sormea, Hollannilla ja Serbialla on kaksi ja on vielä kymmenkunta maata jota ovat ansainneet yhden syyttävän sormen. Jopa ystävämme Norja viettää itsenäisyyspäivää Tanskan vallasta vapautumisen vuoksi 1814. Olipa siinä sitten unioni Ruotsin kanssa vuoteen 1905, jolloin todellinen itsenäisyys saatiin.

Itsenäisiä valtioita on tuottanut ylivoimaisesti eniten Britannian suuri maailmanmahti. Ranska, Espanja ja Venäjä seuraavat hyvin tasapuolisina alistajina. Venäjä tässä tilastossa tarkoittaa tietysti sekä tsaarien Venäjää, että Neuvostoliittoa.






Onnea itsenäinen Suomi! –ja me kaikki.
Jaa artikkeli