Sota tai sen mahdollisuus on nyt puheen aiheena. Kukaan sodan kokenut ei halunne sotaa. Sotaa saattavat haluta monen kehitysmaan nuoret. Sitä saattavat haluta myös rikkaiden maiden syrjäytyneet nuoret. Syrjäytyneet ovat usein kotoisin paikoista, joissa puolet kansasta on alle 20-vuotiaita ja vailla minkäänlaista mahdollisuutta uneksia oikeasta työstä, perheestä ja elämästä. Sota on siis optioista ainoa - jos ei tyydy peräkammarin pojan elämään. Sotaa saattavat haluta myös diktatuurien turhautuneet nuoret – diktaattori lupaa heille kunniakasta tulevaisuutta – suurimmalle osalle sankarivainajuutta ja pienemmälle osalle sodan veteraaniutta, mutta kunniakasta sellaista kuitenkin - itsensä diktaattorin nimeen.
Pieni hyppäys diktatuuriin ja kansan tahtoon
Kuuntelin eilen radiosta ”Politiikan arkipäivää” -ohjelmassa virolaisen veteraanipoliitikon Andres Tarandin haastattelua. http://areena.yle.fi/radio/2341916Tarand oli kommunistiaikana Viron kasvitieteellisen puutarhan johtaja. Sitä ennen hän oli yliopistoprofessori ilmastotieteen alalla. Sittemmin itsenäisyyden jälkeen hän oli Viron ympäristöministeri, Viron pääministeri ja Euroopan parlamentin jäsen. Puutarhaan hän joutui yliopistolta, pyrkiessään liiaksi kansainvälisyyteen. Kansainvälisyys oli Eestin Sosialistisessa Neuvostotasavallassa pahasta. Puutarha oli ihastuttava. Kävimme siellä ekskursiolla.
Noihin aikoihin järjestimme firmassa Studia Generalia -tilaisuuksia. Puhujiksi kutsuttiin eri alojen johtavia ajattelijoita aivan muilta aloilta kuin millä meidän organisaatiomme työskenteli. Puhujina oli mm. yleisradion silloinen pääjohtaja Reino Paasilinna, filmiguru Pirjo Honkasalo, kansanedustajia, pääjohtajia ja taiteilijoita. Mutta eräs järisyttävä puhuja oli Andres Tarand. Elettiin vielä aikaa ennen Viron itsenäisyyttä, noin vuotta 1990. Andres Tarand järkytti silloin meidät. Me olimme suomettumisen ilmapiirissä eläviä ihmisiä. Hän puhui venäläisistä pahaa. Hän puhui heistä pahaa vallan pitäjinä, mutta myös työtovereina. Oli pakko pitää lujasti tuolin käsinojista, niin kovaa oli teksti, kun Andres Tarand puhui.
Mutta mitä hän nyt eilen sanoi yleisradion haastattelussa? Hän puhui jatkuvasti Putinista. Putin tekee. Putin ajattelee. Putin puhuu. Putin hyökkää. Putin nyökkää. Putin sekoaa. Putin pelkää. Tuo kummastutti. Kyllähän aikanaan Saksan tahto näytti synonyymilta diktaattori Hitlerin tahdon kanssa, puhumattakaan Mussolinista, hänhän edusti Italian kansan yhteistä tahtoa. Neuvostoliiton tahto oli synonyymi diktaattori Stalinin tahdon kanssa. Espanjan tahto oli synonyymi diktaattori Francon tahdon kanssa. Sittenpä Euroopan diktaattorit kukistuivat ja kansan tahto muuttui hieman epäselvemmäksi. Entisissä siirtomaissa tahto siirtyi siirtomaavalloilta paikallisiin käsiin. Iraqin tahto oli synonyymi diktaattori Husseinin tahdon kanssa ja Libyan tahto oli sama kuin diktaattori Gaddafin tahto. Myös Tunisiassa diktaattori Alin tahto oli kansan tahto, puhumattakaan Egyptistä, jossa diktaattori Mubarakin tahto oli täsmälleen kansan tahto. Sudanin kansan tahto ja Somalian kansan tahto – missä lienevätkään? Onko edes diktaattoria siitä huolehtimassa?
Kun nyt Tarand puhuu noin, ikään kuin nykyisen Venäjän tahto on sama kuin Putinin tahto – niin kummastun ja ryhdyn ihmettelemään. Voiko näin olla pilvimaailman aikana? Nuo nykypäivän diktaattorit ovat kaatuneet juuri pilvitiedon takia. Ai, siis totuudenko takia? Pilvitieto ei ole totta, sen paremmin kuin mikään tieto. Siis totuuden kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Kysymys on uudesta aseesta vallankäytössä. Mutta siis Tarandin puheisiin vielä. Kyllä kai Venäjällä täytyy olla jotain muutakin tietoa kuin nuorten hallitsema pilvitieto. Ja Venäjällä kun ei ole näitä nuoriakaan. Ihmettelenkin Tarandia ja kysyn onko todella niin, että nykypäivän maailmassa Venäjällä vallitsee sellainen yksimielisyys sodan ja rauhan asioissa, että Venäjän kansa jää kokonaan mainitsematta kun tahdosta puhutaan? Mainitaan vain "diktaattori" Vladimir Putin. Nyt kysyn: hyväksyykö tuo kansa tämän?
Sodan syttyminen ja sen esimerkki
Aluksi minun piti ihmetellä ääneen sotien syttymistä. Tai yhtä niistä, eli Suomen jatkosodan syttymistä. Eihän sellaista asiaa näytä kukaan muistavan, ei edes vanhat minun ikätoverini - mukana lapsina eläneet. Minä, sen paremmin, en muista mitään! No, muistan tietysti paljon pikkupojan sielunelämään vaikuttaneita tapahtumia, pommitukset, sankariristit, koneet taivaalla, valonheittäjien keilat, sotilaspojan tunteet, mutta en tietysti muista mitään tuosta poliittisesta prosessista. Ja jouduinkin harhapoluille tuon Tarandin ja Putinin kanssa. Palataan siis päiväjärjestykseen. Kädessäni on Suomen Kuvalehti N:o 31 1941. Kun nykyisin pilvitieto on tietoa, oli tuohon aikaan tunteilla jalostettu tieto löydettävissä aikakausilehdistä. Suomen Kuvalehti Ilmari Turjan päätoimittamana edusti hyvinkin Suomessa valtaapitävien ”virallista” tietoa. Suomen Kuvalehdestä löydän ”ajan hengen”. Sitten voin samalla vilkuilla hieman historiaa. Sukulaiseni ja hyvä ystäväni Maikki sanoi juuri minulle, että sodasta ei pitäisi puhua. Hänen mielestään pahoista asioista puhuminen yllyttää niistä kiinnostuneita. Pahoista asioista olisi vaiettava. Sodan syttyminen on paha asia. Minua kiinnostaa tuon pahan yllättävän nopea eskalaatio. Siksi halusin sitä hieman tutkiskella. Varsinkin kun sen vielä tunnen omissa pikkupojan tunnoissani.
Lehden kannessa kerrotaan nuorison iskujoukoista: ”Nuorison iskujoukot ovat tämän päivän kotirintaman tunnus. ”Iskupoika” pystyy elonkorjuutyöhönkin.
Olavi Paavolainen on rintamakirjeenvaihtaja. Jatkosota on alkanut. Lehti julkaistiin 2. elokuuta 1941. Jatkosota alkoi 26.6.1941. Lehden ilmestyessä sotaa oli käyty yksi kuukausi. Olavi Paavolaisesta keskustellaan juuri tänään. Panu Rajalan kirja Olavi Paavolaisesta on juuri ilmestymässä. Paavolaisen moniulotteinen persoona on valokeilassa.
Olavi Paavolainen: ”Korpisotaa, kun tuliesirippu nousee”, T.K. - rintamakirjeenvaihtajalta.
”Täällä käydään ikisuomalaista korpisotaa. Sisukasta, häikäilemätöntä, nerokasta, vaarallista sokkoleikkiä… Täällä tapasivat korskeat venäläiset divisioonat talvisodassa aavojen arojen poikien kauhun – ”valkoisen kuoleman”, pakkasen ja hiihtopartiot. Täällä syntyi suomalaisen sotilaan maailmanmaine. Täällä on tämän kansan sotataidon klassillinen maasto.
Haamuvaaraa tulittaessaan on ryssä runsaasti käyttänyt suhteellisen vaarattomia, jo ilmassa räjähtäviä shrapnelleja. ”Tuollahan ne kolisevat pusikossa kuin piimäkannut”, huomauttaa eräs parroittunut ikämies rauhallisesti ja vetäisee pitkän ryypyn mustaa kahvia toteamisensa päälle.
”Leikki” alkaa
”Seitsemännen päivän aamuna olemme odotukseen kyllästyneinä lähteneet käymään viitisenkymmentä kilometriä rajalta sijaitsevassa keskuspaikassamme. Kello kaksi sivuuttaa meidät kylän raitilla pölyinen auto, josta kiireesti hyppää alas tuttu luutnantti. Viivyttelemättä matkaan! – nyt alkaa leikki. Hyökkäys rajan yli alkaa kolmen tunnin kuluttua.”
Kaikki se mikä oli alkamassa, oli ”leikki”. Tuossa leikissä kuoli Suomen puolella 64000 sotilasta ja 1500 siviiliä. Suomalaisia haavoittuneita oli 158000. Neuvostoliiton puolella leikkiin sortui 265000 sotilasta ja 5000 siviiliä. Haavoittuneita oli 385000. Saksalaisia kaatui Suomen rintamalla 14000 ja haavoittui 37000. Suomalaisia vangittiin 3000 ja Neuvostoliittolaisia 64000. Yhteensä kuolleita oli siten 345000 henkeä ja haavoittuneita yli puoli miljoonaa ihmistä. Toisessa maailmansodassa eniten ihmisiä Euroopassa sai surmansa Puolassa, Liettuassa ja Latviassa. Näissä maissa kuoli 13-16 % väestöstä. Saksalaisista kuoli 10 %. Suomalaisista menehtyi hieman alle 3 % ja virolaisista runsaat 4 %. Kaikista sotaan osallistuneista maailman maista 4 % ihmisistä sai surmansa. Yhteensä heitä on 80 miljoonaa ihmistä.
Suomen Kuvalehti julkaisi kuvasarjan ”Jäämereltä Mustallemerelle”. Se kertoo Saksan ja liittolaistensa loistavasta menestyksestä. ”Maailmanhistorian suurimmat taistelut ovat käynnissä. Euroopan itärintamalla on 9 miljoonaa miestä aseissa. Pietarin päivät ovat luetut. Kremlin punaiset lyhdyt sammuvat. Tulta ja tulikiveä on satanut Moskovan miljoonakaupungin ylle. Suomen motorisoitu tykistö on loistavasti selviytynyt maastovaikeuksista, se ajaa hellittämättä takaa pakenevaa vihollista kaukana Karjalan korpimailla.”
Olimme piirtämässä miekalla rajaa.
Jatkosota alkoi Suomen sodanjulistuksella 26.6.1941. Ennen varsinaista sodanjulistusta oli tapahtunut mm. seuraavia asioita:
Molotov ja Ribbentrop sopivat Euroopan etupiirijaosta, talvisota ja "tapporauha"
Salaisessa Saksan ja Neuvostoliiton hyökkäämättömyyssopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa Suomi ja Baltian maat kuuluivat Neuvostoliittoon. Tämä johti talvisotaan. Molotov sanoi keväällä 1940 Liettualaisille: ”Teidän täytyy olla siinä määrin realisteja, että käsitätte pienten maiden tulevaisuuden tulevan häviämään, teidän Liettuanne yhdessä toisten Baltian kansojen kanssa, Suomi mukaan luettuna tulee liitettäväksi Neuvostokansojen kunniakkaaseen perheeseen.” Elokuussa 1940 Baltian maat liittyivät osaksi Neuvostoliittoon, Neuvostoliiton lait tulivat voimaan lokakuussa. Suomi aloitti sodan. Talvisodan aseet vaikenivat 13.3.1940 klo 11, tehtiin Moskovan rauha, sitä nimitettiin meillä ”tapporauhaksi”. Suomen kontolle tuli 24000 kaatunutta ja 45000 haavoittunutta, Neuvostoliitolla 125000 kaatunutta ja 188000 haavoittunutta.
Vasemman puoleisessa kuvassa on talvisodan jälkeisen 12.3.1940 solmitun Moskovan rauhan alueluovutukset. Oikean puoleisessa kuvassa on Moskovan välirauhan eli aseleposopimuksen 19.9.1944 luovutukset. Varsinainen rauha solmittiin Pariisin rauhansopimuksessa 10.2.1947.
Lopullisen rauhan alueluovutukset olivat vielä talvisodan rauhaa ankarammat. Suomi luovutti Viipurin, Laatokan Karjalan, Karjalan kannaksen, Suomenlahden ulkosaaret, Kuusamon ja Sallan itäosan sekä Kalastajasaarennon, Hankoniemi vuokrattiin 30 vuodeksi. Armeija vetäytyi uudelle rajalle. Uuteen sotaan varauduttiin, sotasensuuri jäi voimaan. Suomi päätti rakentaa Salpalinjan, työmaalla oli 35000 miestä, Ruotsi maksoi viidenneksen Salpalinjasta. Työmaa oli pohjoismaiden suurin rakennustyömaa.
Lopullisen rauhan alueluovutukset olivat vielä talvisodan rauhaa ankarammat. Suomi luovutti Viipurin, Laatokan Karjalan, Karjalan kannaksen, Suomenlahden ulkosaaret, Kuusamon ja Sallan itäosan sekä Kalastajasaarennon, Hankoniemi vuokrattiin 30 vuodeksi. Armeija vetäytyi uudelle rajalle. Uuteen sotaan varauduttiin, sotasensuuri jäi voimaan. Suomi päätti rakentaa Salpalinjan, työmaalla oli 35000 miestä, Ruotsi maksoi viidenneksen Salpalinjasta. Työmaa oli pohjoismaiden suurin rakennustyömaa.
Neuvostoliitto halusi Petsamon nikkeliä. Kaivosta hoiti silloin kanadalais-englantilainen yhtiö. Neuvostoliitto halusi kaivoksen osaomistajaksi. Suomi halusi jakaa nikkelin Saksan ja Neuvostoliiton kesken. Neuvostoliitto lopetti viljan toimitukset Suomeen. Sallan rata oli sovittu rakennettavaksi Suomen poikki Ouluun. Suomi viivytteli. 14.6.1940 Neuvostoliitto ampui alas Aero Oy:n Kaleva-matkustajakoneen Tallinnan edustalla. Kesäkuussa 1940 Suomi teki kauppasopimuksen Saksan kanssa. Sopimukseen ei sisältynyt asetoimituksia.
7.9.1940 järjestettiin yleisurheilun kolmimaaottelu Suomi-Saksa-Ruotsi. Tässä kuvassa saksalaiset tekevät tervehdyksensä.
Suomen ja Neuvostoliiton ystävyysseura järjesti mielenosoituksia ja poltti halkopinoja. Seura myös uneksi sosialistisesta Suomesta, joka saattaisi olla totta jo saman vuoden syksyllä. Seura lakkautettiin.
Väinö Tanneria sanottiin neuvostovastaiseksi ja hän joutui eroamaan ministerin virasta. Nälänhätä uhkasi. Suomi ei saanut polttoaineita, viljaa eikä voiteluaineita. Vienti oli supistunut minimiin. Neuvostoliitto asetti tiukkoja pakotteita.
Toukokuussa 1940 Saksa hyökkäsi länteen
10.5.1940 päivänä Saksa hyökkäsi länteen ja valtasi parissa viikossa Hollannin ja Belgian. 300000 liittoutuneiden miestä vetäytyi Dunkerqueen. Evakuointioperaatio onnistui odotettua paremmin. 14.6.1940 Hitler tepasteli Champs Elyseellä. Göring lupasi ilmaherruudellaan tuhota Englannin. Churchill astui remmiin ja ilmoitti: ”En voi tarjota teille mitään muuta kuin verta, hikeä ja kyyneliä. Saksa miehitti 9.4.1940 Tanskan ja jatkoi Norjaan, jonka valloitti 10.6.1940 taistelujen jälkeen. Olympiakisat 1940 peruuntuivat.
Hitler näki Saksalle elintilaa idässä. Suuressa sotilaallisessa strategiapäätöksessä Saksa päätti luopua Englannin miehityksestä ja suuntautua itään. Hitler esitti myös ajatuksen Suomen rajan työntämisestä Vienanmerelle. Myös Suomi oli varusteltava. Saksa tiedusteli mahdollisuutta kauttakulkusopimukseen. Suomi antoi suostumuksen Ruotsin malliin 17.8.1940. Seurauksena Suomi ryhtyi saamaan käytettyjä aseita Saksasta.
Akselivallat, Saksa ja Italia allekirjoittivat 27.9.1940 keskinäisen avunantosopimuksen Japanin kanssa. Siihen liittyivät myös Unkari, Slovakia ja Romania. Stalin sanoi: ”Kun tulevaisuudessa syntyy sota imperialististen valtioiden välillä, me pysymme siitä erossa mahdollisimman pitkään ja liitymme siihen heittäessämme vaakaan ratkaisevan painon.”
29.7.1940 Hitler antoi käskyn valmistella idän sodanretkeä.
Suomen ja Neuvostoliiton välit olivat kireät. Syyskuun lopulla ensimmäiset saksalaiset joukot tulivat Vaasaan ja Ouluun. Ehdotettiin Ruotsin ja Suomen yhteistä puolustusliittoa. Sitä eivät Saksa, eikä sen paremmin Neuvostoliitto hyväksynyt. Joulukuussa 1940 kenraalimajuri Paavo Talvela lähetettiin Saksaan tapaamaan valtakunnanmarsalkka Göringiä. Talvelalle kerrottiin Suomelle suunnitellusta kohtalosta Saksan liittolaisena. Hitlerillä oli nyt Suomen suhteen uudet tavoitteet. Stalinilla oli edelleen aikeena vanha Saksan kanssa sovittu Baltian malli.
Ulkovallat määrittelivät Suomen presidentin sopivuutta, Suomi tiivistää saksayhteyttä
Risto Ryti valittiin presidentiksi 19.12.1940. Neuvostoliitto ilmoitti, etteivät presidentiksi sovi Tanner, Mannerheim, Kivimäki eikä Svinhufvud. Saksa piti lisäksi Paasikiveä sopimattomana. Englantikin pani lusikkansa soppaan, heille ei sopinut Svinhufvud tai Kivimäki.
18.12.1940 Hitler allekirjoitti Barbarossa-suunnitelman. Kevään mittaan 1941 upseerivaltuuskunnat sukkuloivat Saksan ja Suomen välillä. Suhtautuminen Saksaan muuttui kun tuli selkeäksi Saksan aiottu sota Neuvostoliittoa vastaa. Saksan armeijaan värvättiin suomalaisia. 13.1.1941 eversti Horn kirjoitti Heinrichsin Saksan vierailun yhteydessä saaneensa selville Saksan aikeita. Saksa toimitti kevään aikana Suomelle huomattavasti lentokalustoa. Suomalaiset toimittivat vastavuoroisesti huhtikuussa 1941 Saksaan testattavaksi mm. amerikkalaisen Brewster hävittäjän, englantilaisen Bristol Blennheim pommikoneen ja venäläiset Polikarpov I-16 -hävittäjän ja Iljušin Il-3M pommikoneen. Keväällä sovittiin myös että Suomen yleisradion asemilta annettiin tunnuksia saksalaisille pommikoneille.
Huhtikuussa 1941 Stalin aloitti liennytyksen Suomea kohtaan. Stalin möi Suomelle 20000 tonnia viljaa. Stalin ei halunnut työntää Suomea Saksan syliin.
Erilaiset huhut kiertelivät kevään kuluessa. Saksa ilmoitti mm. aikovansa vuokrata Ukrainan. Tilanne oli epäselvä. Hitler ilmoitti, ettei hän aio hyökätä itään. Sen sijaan hän ilmoitti pelkäävänsä, että Molotov hyökkää Suomeen ja Baltiaan ottaakseen oikeutensa Ribbentrop – sopimuksen (23.8.1939) mukaisesti. Vaaran torjumiseksi Hitler ehdotti yhteistyökokousta suomalaisten kanssa. 25.5.1941.
Suomi esittää Saksan vastuulle Hankoa, Ahvenanmaata ja Lappia, Saksa vaikuttaa voittamattomalta
Saksassa järjestettiinkin Hitlerin toivoma/käskemä sotilaallinen yhteistyökokous. Suomea edusti kenraali Eric Heinrichs kolmen muun upseerin kanssa. Saksaa edusti kenraali Jodl. Mahdollisessa puolustusyhteistyössä suomalaiset halusivat työntää Saksan vastuulle Hangon tukikohdan, Ahvenanmaan ja Lapin. Kreikan sotaa käytiin huhtikuun alussa ja Kreeta vallattiin toukokuun lopulla. Rommel eteni Pohjois-Afrikassa ja piiritti Tobrukin satamakaupunkia Libyassa. Saksan voiman tunto oli korkealla. Saksan armeijaa pidettiin voittamattomana. Saksa ilmoitti suomalaisille hyökkäävänsä joka tapauksessa Norjasta Murmanskiin. Tarkkaa hyökkäyspäivää ei ilmoitettu. Suomi päätti luovuttaa Saksan käyttöön Malmin ja Utin lentokentät. 7.6.1941 ensimmäiset hyökkäykseen tarkoitetut saksalaisjoukot saapuivat Suomeen. Mannerheimille tarjottiin saksalaisten joukkojen ylipäällikkyyttä. Mannerheim kieltäytyi, sillä hän ei halunnut ottaa vastaa ohjeita Berliinistä. 10.6.1941 Suomi teki liikekannallepanon. Suomen eduskunnassa esiteltiin mahdollisuus saada Karjala takaisin. Suomen puolustusvalmius oli muutettava hyökkäysvalmiudeksi. 15.6.1941 Mannerheim alisti Pohjois-Suomen Siilasvuon armeijan saksalaisten komentoon. 18.6.1941 suomalaisiin lentokoneisiin maalattiin Saksan itärintaman tunnukset.. 20.6.1941 rajan pinnan siviiliväestöä ryhdyttiin evakuoimaan. 21.6.1941 Ryti arveli Saksan hyökkäyksen alkavan parin päivän kuluttua.
Barbarossa ja jatkosota
Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22.6.1941. Saksa käytti Suomen ilmatilaa, suomalaiset alukset toimivat yhdessä Saksan miinalaivaston kanssa. Neuvostoliitto pommitti suomalaisia laivoja, myös Hanko ampui Suomeen. Kaikki ikään kuin kevyenä varoituspommituksena. Hitler piti sodan alkaessa puheen, jossa ilmoitti Suomen hyökänneen rinnan Saksan kanssa. Suomen ulkoministeriö kielsi yhteistyön ja väitti Suomen olevan puolueeton ja jatkaa diplomaattisia suhteita Neuvostoliiton kanssa. 25.6.1941 Neuvostoliitto pommitti 19 paikkakuntaa Suomessa. Kuolonuhreja oli paljon. Suomi julisti sodan Neuvostoliitolle. Kansa nimitti sotaa ”kesäsodaksi”. Elonkorjuuksi piti tultaman kotiin.
https://www.youtube.com/watch?v=Nf7a7SLkuJoYoutube Suomen tie jatkosotaan.
Jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana saavutettiin nopeasti suuria alueellisia tavoitteita. Ei kuitenkaan Hitlerin ideoimaa rajan piirtoa Vienanmerelle. Erityisesti Saksan saavutukset pohjoisessa jäivät vaatimattomiksi. Tässä tilanteessa elettiin asemasotavaihe. Jotkut sanovat tätä erillissodaksi.
