VALAISTUS

Kemin puistokatujen koivuihin on ripustettu valopistenauhat.
Kemin puistokatujen koivuihin on ripustettu valopistenauhat.

Ei pelkkää pimeyden torjumista

Talvivalaistus luo tunnelmaa ja korostaa erityispiirteitä

Ulkotilojen talvivalaistus on paitsi pimeyden torjumista myös tapa korostaa paikallista identiteettiä, luoda tunnelmaa ja siten lisätä viihtyisyyttä turvallisuuden lisäksi. Kemissä ja Rovaniemellä valaistuksen ideoita haettiin paikallisista erityispiirteistä.

Teksti Pia Salmi ja Sirpa Laitinen

Talvivalaistuksella kaupunkiin tuodaan elämyksellisyyttä, juhlavuutta ja runsautta. Talvisten ja jouluisten koristeaiheiden lisäksi valaistussuunnitelmaan voi sisällyttää julkisivujen ja taideteosten erikois- tai kohdevalaistusta.

Kohdevalaistus on päällä koko pimeän ajan, erikoisvalaistuksella korostetaan kaupungin paikallisia piirteitä ja vahvuuksia. Jouluvalaistusaiheita lisäämällä luodaan katutilaan jouluista tunnelmaa, ilmennetään liikkeiden tarjontaa ja johdatetaan kulkijaa tutustumaan koko jouluiseen kaupunkitilaan.

Suunnittelun lähtökohtia on paikallisen identiteetin etsiminen. Siinä työssä analysoidaan valaistuksen nykytilaa ja selvitetään paikan tulevaisuuden tavoitteita. Ideoita voi saada muista valaistuskohteista, mutta kotoinen tunnelma luodaan hyvän paikallistuntemuksen avulla.

Jouluvalaistus voi olla yhtenäinen

Yhteissuunnittelu innostaa toteuttamaan yhtenäisen jouluvalaistuksen. Paikallinen näkemys ja paikallistuntemus ovat avaintekijöitä kaupunkien valaistus­- suunnittelussa. Kun työtä tehdään tiiviisti paikan päällä yhteissuunnittelun menetelmien avulla ja päästään kokeilemaan eri valaistuksia, näkyy hallittu ja intensiivinen suunnitteluprojekti valmiin työn korkeana laatuna.

Valaistusten toteuttajille on tärkeää, että lupaprosessi on selkeä, valaistus on näyttävä, houkutteleva ja vuodenajan kausivaihtelua korostava. Sen tulisi olla myös edullinen hankkia ja toteuttaa, helppo asentaa, käyttää ja varastoida sekä energiatehokas. Nämä kaikki asiat on hyvä käydä yhdessä läpi ja kirjata hankintapäätöksen tueksi.

Kausivalaistuksen saa ostopalveluna

Julkisivuvalaistus ja pysyvien teosten valaistus rakennetaan kiinteäksi valaistukseksi, johon eri kaupungeilla voi olla omat suunnitteluohjeistukset. Jouluvalaistus on kausivalaistusta, jolloin sen hankinta, asennus sekä varastointi on haasteellisempaa. Isojen jouluvalaistuskoristeiden varastointitilat ovat yritystiloissa rajallisia eikä yrittäjillä ole mahdollisuutta tai taitoa huoltaa rikkoutuneita rakenteita itse.

Jouluvalaistuksen toimittajat tarjoavat nykyisin palveluna valaistuksen sekä asennusta että ylläpitoa ja varastointia. Niitä varten on hyvä luoda ohjeistus.

Valaisinten ja valonlähteiden valintakriteereitä ovat energiatehokkuus ja oikea valon värisävy. Nykyisin jouluvaloissakin käytetään energiatehokkaita ledejä. Valon värisävyissä on eri valaisintoimittajilla eroja. Valintaa tehdessä on hyvä pyytää valoista mallit, joiden avulla valon sävyä voi testata kaupunkitilassa.

Kemi hyödyntää lunta ja jäätä

Kemi ja Rovaniemi päättivät valaista laadukkaasti kaupungin sydäntalvea, jolloin aurinkoa ei juuri näy. Kemissä juhlavalaistuksen ideoinnin työpajassa etsittiin vahvasti tunnelmaa luovia, miellyttäviä ja hankintabudjettiin sopivia ratkaisuja. Kemi on lumen ja jään kaupunki, jota ilmennetään myös juhlavalaistuksella.

Keskustan juhlavalaistuksen pääteemoja ovat valkoisella valolla toteutetut julkisivuvalaistukset ja valokoristeet. Viileä valon väri ja koristeiden lumen ja jään teemaa kuvaavat koristeaiheet kokoavat keskustan elämykselliseksi kokonaisuudeksi. Valonlähteenä käytetään lediä.

Pääkadun ylle ripustettavan juhlavalaistuksen koettiin luovan vahvasti tunnelmaa. Katupylväisiin asennettavien valokoristeiden todettiin sopivan jalokivimuseoon johtavalle kadulle. Keskustan puistokaduilla ja Meripuistossa puut valaistiin runsaina, pakkasessa kimaltelevina pilvinä.

Rovaniemellä valoaiheita kulttuurista

Rovaniemen seudun imagomarkkinoinnin kolme osa-aluetta ovat luonto, osaaminen ja joulupukki. Luonto luo osan elämyksistä, mutta loppu syntyy mytologiasta, omaleimaisesta kulttuurista ja tarinoista niiden ympärillä.

Talvivalaistus tuo kaupunkiin luonnon ja paikallisen kulttuurin kuva-aiheita sekä korostaa arkkitehtuuria, julkisivuja ja taideteoksia. Paikallisuus tulee esiin hahmoina ja kuvina. Lordinaukiolle heijastettava paikallisista puumerkeistä koostuva gobokuvio on tästä hyvä esimerkki. Mukana ovat muun muassa Tuiskun ja Putaansuun sukujen puumerkit.

Julkisivukohteina valaistiin kaupungintalo ja kirjasto sekä yksittäisiä katujen varsien julkisivuja. Porot ovat aiheena rakennuksen seinään heijastetussa kuvassa poroaitauksesta aamuruskossa sekä toisessa kohteessa poronsarvista tehtynä koristekuviona.

Pysyvällä kohdevalaistuksella nostettiin esiin julkisia veistoksia katutiloissa ja julkisivuissa. Katutiloissa käytetään puissa valopistenauhoja ja valaisinpylväisiin asennetaan valokoristeita.

TaM Pia Salmi ja sisustusarkkitehti, IMIAD Sirpa Laitinen työskentelevät WSP Finland Oy:n Design Studiossa. www.wspgroup.fi www.wspdesignworks.com

Kemin talvivalaistuksen merkittävimmät teemat ja valaistustavat

Meripuistokadun mahtava koivukuja hehkuu koko talven valaistuna.

Kaupallisten katujen, Valtakadun, Kauppakadun ja Keskuspuistokadun talvivalaistusratkaisuna ovat kadun yli ja valaisinpylväisiin ripustetut valoaiheet.

Keskustan merkittävimpien rakennusten valaistuksilla korostetaan kunkin kohteen olemassa olevaa arkkitehtuuria.

Keskustan taideteokset ja muistomerkit valaistaan teoksen läheiseen valaisinpylvääseen tai erilliseen pylvääseen asennetuin valonheittimin.

Katujen varsille sijoittuviin ikkunattomiin rakennuspäätyihin sijoitetaan heijastettuja valokuvioita tai -koristeita.

Suunnitelmaan ideoitiin yksi erillinen valoteos keskustan kiertoliittymään.

Tulevaisuutta varten ideoitiin mahdollisten valoteosten paikkoja ja määriteltiin teosten mittakaavat kaupunkitilaan suhteuttaen.

Rovakadun valaisinpylväissä Rovaniemellä on luontoaiheinen koriste.
Rovakadun valaisinpylväissä Rovaniemellä on luontoaiheinen koriste.
Talven ja joulun ajan valaistuksen väriksi haluttiin lämmintä valkoista valoa, sinistä voidaan käyttää tehokeinona. Kemin pääkadun, Valtakadun, jouluvalaistus.
Talven ja joulun ajan valaistuksen väriksi haluttiin lämmintä valkoista valoa, sinistä voidaan käyttää tehokeinona. Kemin pääkadun, Valtakadun, jouluvalaistus.
Lordin aukiolle heijastuu paikallisten sukujen puumerkeistä sommiteltu noitarumpu.
Lordin aukiolle heijastuu paikallisten sukujen puumerkeistä sommiteltu noitarumpu.